Kaleva lehdessä ilmestyi 2.9. artikkeli, jossa kerrottiin kansanradiosta. Ohjelma on suosittu. Sitä kuuntelee noin 400 000 ihmistä jatkuvasti. Itse artikkeli oli mainio ja kertoi siitä miten vuonna 1979 Yle antoi äänen taviksille. Kuten lehti kertoo, silloin ”radiossa pääsivät ääneen vain valtakunnan kerma, poliitikot, päättäjät ja asiantuntijat”.

Kansaa on kuunneltu sen jälkeen niin surussa kuin ilossa. Mutta sitten ei oikein kuunneltu. Turun terrori-iskun jälkeen kansa soitti sinne hädissään ja kuten artikkeli kertoi ”sen huomasi Kansanradion automaattiin soitetuista puheluista”. Kansaradio ei kuitenkaan antanut näille ääntä sillä ”emme yllytä kansanryhmiä vastaan”. Tämä linja sopii nykyiseen poliittiseen ilmapiiriin. Asioista ei saa puhua.

Tämä kollektiivinen ”en kuuntele sinua” ilmiö näkyy kaikessa mahdollisessa. Kansalaisilta kielletään normaalit tunteet. Pahuutta ja rikosta ei saa vihata. Pelätä ei saa. Kyse on vain yksittäistapauksesta. Jäitä hattuun.

Ajatus siitä, että hallitus on epäonnistunut sen kansalaisten turvallisuuden takaamisessa, on silkkaa vihapuhetta ja tämän väärän ajatuksen levittäjiä metsästetään nyt satojen nettipoliisien voimin.

Kummallisinta on se, että laillisuuden ja järjestyksen valvojien tarkoituksena on nujertaa väärinajattelevat. Heitä paikannetaan ja heidän ”verkostojaan” jäljitetään virkavallan toimin. Tavalliset ihmiset ovat nyt syynissä.

Tilanne on nurinkurinen.

Toivottavasti nämä poliisit pohtivat tätä: puhumattomuus ja hiljaisuus tuhoaa sananvapauden ja kansanvallan perusteet. Niiden, jotka kokevat olevansa isänmaallisia, rauhaarakastavia ja ”tolkun” ihmisiä ahdistetaan joka puolelta. Heistä tehdään osa tätä ongelmaa, sillä he ajattelevat väärin. Terrorismin selitetään syntyvän virkavallan vääristä teoista ja samaan aikaan kansanedustajat ja kirkon viskaalit näyttävät esimerkkiä ”suojelussa”. Vähitellen väkivallasta ja turvattomuudesta tulee jotenkin arkipäiväistä.

Sitä on pakko vain sietää.

On opittava elämää terrorismin maailmassa ja hyväksyttävä se, että sinun pelkkä olemassaolosi on hyvä syy sille, että pahaa tapahtuu.

Kuka tästä kärsii eniten? Naiset

Kriisitilanteissa kärsivät aina eniten siviilit: ennen kaikkea naiset ja lapset.

Turun puukotuksien uhrina oli naisia.

Todettakoon, että tässä iskussa tiivistyi länsimaisen yhteiskunnan arvojen ja verenhimoisen fanatismin välinen törmäys.

Toinen ei usko väkivaltaan, toinen uskoo. Toinen on nainen, toinen on mies. Toisella on puukko ja toisella ei. Toisella suojanaan vain laki – toisella oma terroristinen aikomuksensa.

Kummalla puolella me olemme? Mihin tämä meidän ns. ajatteleva väkemme oikein on menossa jos se ei osaa valita puoltaan? Eikö naisten hätä kiinnosta? Eikö demokratian ja kansanvallan puolustaminen kiinnosta? Ennen kaikkea – miksi ihmisiä ei kuunnella?

Nousee epäilys siitä, että vanhurskas ja parempi väkivalta, pakottaminen ja painostaminen onkin ihan ok. Kunhan ne, jotka harjoittavat sitä ovat ”oikeaa sakkia”. Nyt toimitaan – ei kuunnella.

Arto Luukkanen

Järvenpää