Tämä nyt suurella pensselillä kirjoitettu teksti on kypsynyt pidempään. Sitä ovat jouduttaneet vanhemman polven journalistin Boris Salomonin fb-postaus, jonka hän otsikoi:

"VIESTINTÄTIETEEN PROFESSORI: SAKSAN MEDIAT VIHREÄN IDEOLOGIAN PAINEEN ALLA"

Toinen ja lopullinen sysäys on Eeva Oehlandtin juuri julkaisema selkokielinen teksti:

"IDEOLOGIAN DIKTATUURI" http://eocomm.fi/?p=584

Edellisten lisäksi olen viime päivät kursorisesti lukenut sitä kulttuurimarxismin 1920-luvulla alkanutta ja sen synnyttämää kehitystä, joka on johtanut koko länsimaisen vasemmiston punavihreään alennustilaan, jossa diskurssilogian, postmodernismin, fenomenologian ja muun sosiologisen roskan myötä marxismin kelvolliset juurevat ja totuudellisuuteen pyrkivät osat hylättiin ja tilalle otettiin tiedollinen relativismi (kaikilla omat totuudet), semantiikka ja kielen ja puheen painotusten korostaminen ja kielenkäyttöön liittyvä moralismi ja ahdasmielisyys, joka nyt näkyy mm. siinä, että meillä on 200 nettipoliisia vahtimassa kansalaisia ja mm. siinä, että Mark Twainin rakastettu Huckleberry Finnin seikkalut on kiellettyä kirjallisuutta USA:n kouluissa. Kirjan päähenkilön ja mustan pojan välillä on alisteinen suhde, mikä on historiallinen vääryys ja siksi kirjaa ei saa lukea. 

Aldous Huxley ennusti oikein tämän syntyneen posttotuudellisuuden yhteiskuntakehityksen, joka rakentuu länsimaissa punavihreään totuusmedian lähes täydelliseen ilmaherruuteen. Orvot, sipilät, soinit ja vapaavuoret ovat enää punavihreän median vasalleja.

Punavihreä ideologia lienee maailmanhistorian ensimmäinen massatiedonvälityksen lähes yksinomaan synnyttämä poliittinen kategoria.

Orwell tunsi sisältä käsin liian hyvin äärivasemmistolaisen mielenlaadun ja joutui kokemaan myös sen, että hänen Eläinten Vallankumous kirjaansa ei sodanjälkeisessä Englannissa meinattu lainkaan julkaista, koska Setä Joe'ta ei saanut ärsyttää.

Se, mikä herättää toivoa paremmasta on mm. tämä Oikea Media ja vastaavat julkaisut maailmalla ja se, että totuusmedian välittämä tieto on niin kelvotonta ja läpinäkyvää ja räikeässä ristiriidassa arkikokemusten kanssa.

Eilen YLE uutisoi, että tuulivoima on edullisin sähkön tuotantomuoto, mutta se jätti kertomatta, että se tarvitsee miljardituet ollakseen halpaa. Kyllähän me saamme halpoja kananmunia kaupoista, mutta kyllä niiden tuottaminen ja kaupan hyllylle saattaminen on vaatinut paljon enemmän rahaa kuin mitä me maksamme niistä kaupan kassalla.

Eeva Oehlandt on aukikirjoittanut hyvin ja selkeästi nykytilan em. blogissaan:

"Euroopassa on vallalla Ideologia, joka ei ole puolue- eikä henkilölähtöinen, mutta jota kaikkien pitää likettää kritiikittä. Sen mukaan rajojen pitää olla avoimia kaikkien kulkea, kaikille kuuluvat samat oikeudet eikä velvollisuuksista puhu kukaan, ihan kaikkea ja kaikkia pitää suvaita. Kritisoida ja leimata saa ainoastaan omaa kotimaista elämäntapaa, uskontoa ja historiaa. Tällä Ideologialla ei ole selkeää yhtä puoluetta, joka sitä edustaa, vaan yli puoluerajojen kaikkien pitää liputtaa yhtä ja samaa. Siksipä puolueitakaan ei hevin erota toisistaan.

Ja entä jos on eri mieltä? Aivan kuten diktatuurissa olet häpäissyt Ideologian ja saat maksaa siitä. Jo nyt on palkattu vihapuhepoliiseja suitsemaan vääriä mielipiteitä somessa. Kansalainen on hämillään, mitä voi lausua, sillä lakitekstissä ei ole kuvattuna sitä, mitä on vihapuhe ja mikä ei. Se jää kulloisenkin viranomaisen harkinnan varaan.

Vuosikymmenet on kauhisteltu toisen maailmansodan ja kommunistisen diktatuurin kirjarovioita. Nyt roihuavat digiroviot, eikä kukaan huomaa tai ole huomaavinaan analogiaa. Elokuvia jälkisensuroidaan, kun niistä ollaan löytävinään kauhistuttavia, Ideologiaan loukkaavia kohtia. Jopa Pekkä Puupää Suomessa ja Peppi Pitkätossu Ruotsissa joutuivat hyllylle. Sensuuri kukkii."

Boris Salomon on suomentanut postauksessan Mainzin yliopiston tiedotusopin emeritysprofessori Hans Mathias Kepplingerin tuoreen empiirisen tutkimuksen päätelmiä. Hän on etsinyt vastauksia, kuinka mediassa pääsee syntymään laajaa puolueettoman faktatiedon estämistä ja valeinformaatiota samaan aikaan, kun väestön valtaosa kääntyy mediaa vastaan. Hän kysyy esimerkiksi, miksi jotkut toimittajat puolustelivat väkivaltaisuuksia Hampurin G20-kokouksen ympärillä viime heinäkuussa, kun taas väestö tuki poliisin toimia ilmeisten tosiasioiden selvittyä suurelle pelkästään kuvallisen viestinnän kautta? Hän etsi toimittajien outoihin asenteisiin vastauksia haastattelemalla 300 toimittajaa.

Salomon:

"Kepplinger on havainnut toimittajien vierautuvan yhä enemmän lukijoistaan. Vahva enemmistö toimittajista tunnustautuu ideologisesti vihreiksi. Tämä enemmistö kasvaa, koska toimittajat valikoivat koulutukseen ja työpaikoille samanhenkisiä nuoria toimittajia seuraajikseen. Näin syntyy toimittajakupla, jonka sisällä vahvistetaan koko ajan samoja näkemyksiä.

Lukekaan hyvät tämän blogin lukijat tämä Reijo Tossavaisen kirjoitus Tampereen yliopiston journalistiikan laitoksen opiskelijoiden poliittisista asenteista. Luvut ovat kammottavat ja uhka demokratialle. http://beta.oikeamedia.com/o1-36500

Salomon:

"Kaikki toimittajat seuraavat päivittäin kollegoidensa arvioita eri medioissa. Tämä yhdistää toimittajia ja nopeuttaa journalismin mielipiteenmuokkausta. Näin siis toimittajakuplassa luodaan oma todellisuus, jolla on yhä vähemmän ulkomaailman todellisuuteen yhteyttä.

Toimittajien suodatinkuplan lisäongelmana on, että siinä kuvitellaan tuottavan totuuden tulkintoa lukijoille. Jos tätä yhteistä näkemystä ei jaeta, arvellaan henkilön olevan väärässä. Kriitikot eristetään toimittajayhteisöstä yhä ronskimmin.

Kepplingerin mukaan toinen havaittava ilmiö on, että toimittajat eivät ainoastaan kirjoita omia mielipiteitään, vaan myös tarkoituksenhakuisesti karsivat faktoja."

Salomon lainaa suoraan Kepplingeriä:

”Lähes kaikki toimittajat tukeutuvat sellaisten asiantuntijoiden lausuntoihin, jotka vahvistavat heidän omia näkemyksiään. Tällä tempulla mediatalojen ajankohtaiset uutiset ja raportit vahvistavat toimittajien näkemyksiä asiantuntijoiden lausuntojen kautta.”

Salomon jatkaa Kepplingerin summaatiota:

"Kepplingerin mielestä ”pakolaisongelmaksi” kutsutussa maahanmuuttokriisissä katkesi Saksassa nenärengas, jolla yleisöä vedettiin harhaan. Todellisuuden ja mediatodellisuuden välille syntyi liian iso kuilu. Lukijat saivat tarpeekseen. Ruma sana ”valemedia” syntyi ja jopa johti valtamedian lehtien levikin vähenemisen.

Heitä, jotka asettavat kyseenalaiseksi toimittajakunnan valta-aseman tulkita tapahtumia, systemaattisesti vainotaan ja syrjitään. Näin tapahtui Kepplingerin tutkimuksen mukaan lokakuussa 2015. 43% saksalaisista oli sitä mieltä, että ”mielipidettään pakolaiskysymykseen ei saa vapaasti ilmaista ja tulee olla erittäin varovainen, mitä sanoo”. Syynä tähän oli pelko tulla leimatuksi äärioikeistolaiseksi.

Huomaamattaan menivät toimittajat niin pitkälle, että he alkoivat haitata omaa ammattikuntaansa, kirjoittaa Kepplinger. ”Monien haastateltavien näkökulmasta vapaa lehdistö ja sitä edellyttävä toimittajien lehdistön vapaus on muodostunut uhaksi mielipiteen- ja ilmaisunvapaudelle”."

Lopuksi Salomon kirjoittaa SUMMA SUMMARUMin:

"Kepplinger katsoo, että journalismin tila Saksassa on surkea. Hän osoittaa, että saksalainen toimittajakunta valitsee samanmielisiä töihin ja näin varmistaa oman ajatusmaailmaansa jatkumon. Kepplingerin mukaan suuri osa mediayhteisöstä on vihreän ideologian paineessa muodostunut demokratialle ja vapaalle tiedonvaihdolle uhaksi.

Professori Kepplingerin mukaan tällä hetkellä puuttuu analyysi siitä, miten poliitikot seuraavat median kohuja ja miten siitä syntyy virheratkaisuja. Esimerkkinä Kepplinger mainitsee Saksan ”Energiewenden” haitat. Tutkimatta on myös, onko kehitys jo mennyt niin pitkälle, että poliitikot ovat solmineet median kanssa kyseenalaisia kumppanuuksia. Hänestä CDU:n ideologinen siirtyminen vasemmalle on tästä hyvä esimerkki. Nyt CDU:ta arvostellaan, että se on etääntynyt äänestäjistään ja arvomaailmastaan samoin kuin lehdistö lukijoistaankin.

Suomessa lienee Kokoomuspuolueessa puheenjohtaja Petteri Orpon ja Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren johdolla myös sama trendi havaittavissa."

Hans Mathias Kepplinger: „Totschweigen und Skandalisieren. Was Journalisten über ihre eigenen Fehler denken“, edition medienpraxis, 15 Köln: Halem, 2017"

Itse ennakoin tulevaa jo vuonna 1989 SDP:n silloisessa Sosialistinen Aikakauslehdessä julkaistussa artikkelissa "Eikö historia opeta meille mitään - Johdatus vihreän ympäristökritiikin kritiikkiin", jonka pääsanomaan kuului joukkotiedotuksen ja vihreän ideologian välinen yhteiskunnan kannalta ongelmallinen liittosuhde.

Pyrin aikoinaan nuorena lääketieteen opiskelijana etsiessäni suuntaa elämälle Helsingin Sanomien maineikkaaseen toimittajakouluun. Onneksi en päässyt, koska nyt olisin varmaan kohtuu jakomielitautinen jossain totuusmedian deskillä karmeassa vertaispaineessa tuottamassa posttotuutta asuntolainan sanellessa sen, että hoin sitten myöhemmässä tribunaalissa puolustuksekseni Adolf Eichmanin Israelissa järjestetyssä näytösluonteisessa  sotarikosoikeudenkäynnissä lausumia kuuluisia sanoja:

"Noudatin vain määräyksiä".