Suomi on itsenäisyytensä aikana ollut uskomaton menestystarina. Toki välillä on tehty suuriakin virheitä, mutta ne eivät ole estäneet kehitystä.
Tuon menestyksen taustalla on monia asioita. Mahdollisesti ankarat ja äärimmäiset olosuhteet ovat osaltaan vaikuttaneet nousuun. Niin kauan kuin ihmiset elivät maataloudesta, elettiin äärimmäisillä rajoilla. Hengissä säilymiseksi oli pakko olla ahkera, kyetä suunnittelemaan asioita pitkälle etukäteen ja piti olla luotettava. Naisten asema oli hyvä verrattuna moneen muuhun maahan. Sellaiset, jotka eivät pystyneet elämään näiden vaatimusten mukaan, kuolivat pois.
Kun ihmisten elanto alkoi tulla muusta kuin maataloudesta, ei enää oltu samassa määrin luonnon armoilla ja se aiheutti nousun elintasossa. Tuo työmoraali, rehellisyys ja luotettavuus toivat valtavasti etuja. Kun seuraa viime aikojen kehitystä, herääkin kysymys mikä tuossa arvokkaassa perinnössä on vialla? Tuntuu kuin jotkut suomalaiset haluaisivat nimenomaan tuhota tuon perinnön ja tuoda tilalle elämäntavat, jotka ovat osoittautuneet epäonnistuneiksi ja kyvyttömiksi luomaan toimivaa valtiota.
Toki tuo perintö on rappeutunut omien toimiemmekin takia. Esimerkiksi ihmisten työmoraalissa on tapahtunut rappeutumista. Mutta vakavin hyökkäys tuota elintapaa vastaan aiheutuu laajamittaisesta "humanitaarisesta" maahanmuutosta. Humanitaarisesta lainausmerkeissä siksi, että 70-80 prosenttia tulijoista on katsonut tarpeelliseksi hävittää paperinsa menneisyytensä häivyttääkseen. Miksi? Turun terrorimurhaaja kavereineen saattaa olla tyypillinen esimerkki.
Miten tuo "humanitaarinen" maahanmuutto on muuttanut Suomea? Esimerkiksi pääkaupunkiseudulla 40% raiskauksista tekevät maahanmuuttajat. Esimerkiksi irakilaiset syyllistyvät raiskauksiin yli 40 kertaa yleisemmin kuin kantaväestö - KRP:n tilastojen mukaan.
Sen seurauksena monet naiset eivät enää uskalla liikkua ulkona samalla lailla kuin ennen. Tulijat ovat siis ajamassa naisia samanlaiseen kontrolliin, liikkumisen rajoittamiseen ja vartiointiin kuin lähtömaissaan. Minulle on käsittämätöntä, että monet suomalaiset naiset silti puolustavat innokkaasti tuota maahanmuuttoa.
Suomessa erilaiset tapahtumat, konsertit, urheilutilaisuudet ym. ovat olleet perinteisesti turvallisuusmielessä melko rentoja tilaisuuksia. Eri maissa tapahtuneiden islamilaisten terrori-iskujen seurauksena noissa tilaisuuksissa suojaudutaan nykyään betoniesteillä, raskailla ajoneuvoilla ym.. etteivät terroristit pysty ajamaan ajoneuvoja ihmisjoukkoihin. Jopa Helsingin keskustan torien ympärille on asetettu pysyvämpiäkin betoniesteitä.
Vastikään pelastuslaitoksen virkailijoille annettiin ohje, että heidän pitää välttää virkapukujen käyttöä työmatkoilla. Ruotsissa tuo "humanitaarinen" maahanmuutto on edennyt paljon pitemmälle kuin Suomessa ja siellä on arkipäivää, että pelastusviranomaiset ovat maahanmuuttajajoukkioiden hyökkäysten kohteita erityisesti ns. no-go alueilla. Nyt tuollaiset ilmiöt ilmeisesti alkavat vuotaa Suomeenkin.
Yksi keskeisiä suomalaisen yhteiskunnan vahvuuksia on ollut luottamus. Luottamus muihin ihmisiin, viranomaisiin ym. Nyt ihmisten liikkumista eri puolilla rajoittaa itsesuojeluvaiston sanelema eri paikkojen välttely. Terroristit ovat saaneet ihmiset pakotettua rajoittamaan elintapojaan. Esimerkiksi Saksassa ja Ranskassa terrori-iskuilla on isketty kohteisiin, jotka eivät miellytä islamilaisia terroristeja. On isketty yökerhoihin, olutfestivaaleille, (kristillisille) joulumarkkinoille ym.
Suomessa kuten useimmissa muissakin Länsi-Euroopan maissa on vaiennettu keskustelu tällaisista asioista ja tavoitteista. Kukaan ei tunnu uskaltavan sanoa ääneen sitä johtopäätöstä, joka noiden tapahtumien perusteella tulee islamistien tavoitteista. Tavoitteena on asteittain hävittää suomalainen elämäntapa ja pakottaa ihmiset terroristien haluamaan elämäntapaan. Sitä helpottaa se, että rangastukset ovat naurettavia, ne on tehty aivan eri yhteiskuntaa varten.
Mitä tuon estämiseksi on tehty? Todellisuudessa tuo on vääjäämätön seuraus valtavasta turvapaikanhakijoiden määrästä. Näin suuressa tulijavirrassa mitkään viranomaisresurssit eivät riitä valvomaan seassa pyöriviä terroristeja ja rikollisia. Ei asiaa ratkaise viranomaisten laajemmat vakoiluoikeudet. Asiaa on pahentanut poliisien määrän järjestelmällinen vähentäminen. Tuohon virheeseen ollaan ehkä vähitellen heräämässä, kun poliisien määrän vähenemistä on alettu hidastaa.
Samaan aikaan aletaan Suomessa poliisipartiot varustaa konepistooleilla normaalien virka-aseiden lisäksi. Sellaista olisi ollut vaikea kuvitella muutama vuosi sitten. Se on pakon edessä varmaan järkevää ja parantaa poliisin "osumatarkkuutta" kauempaa ammuttaessa. Mutta sekin on vain oireiden hoitoa.
Ja kaiken tämän keskellä osa suomalaisista poliitikoista vaatii, että hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneillekin pitää antaa oleskelulupa. Hylkypäätöksen saaneita jopa piilotellaan ja karkottamisia yritetään estää. Terrorimurhat johtuvat kuulemma siitä, että hylkäävän päätöksen saaneet kostoksi murhaavat. Tulijoiden koostumus on sellainen, että suurin osa saa hylkäävän päätöksen. Ja tällaisille persoonilleko olisi pitänyt myöntää oleskelulupa maassa?
Mihin on kadonnut suomalaisten itsesuojeluvaisto? Jos kansalaisilla sitä vielä on, mutta poliitikoilla ei ole, pitää vaihtaa poliitikot.
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44