Blogi: Olli Pusa, ke 30.08.2017 09:30

Hölmöläiset vauhdissa

ISIS:n "kalifaatti" on murenemassa ja sen riveihin liittyneet palaamassa takaisin "kotimaihinsa". On epäselvää, millaisia tehtäviä he ovat järjestöltä saaneet. ISIS kehottaa kannattajiaan murhaiskuihin lännessä.

Suomesta on lähtenyt ISIS:n riveihin väestöpohjaan nähden poikkeuksellisen paljon väkeä, on arvioitu 80 henkilön lähteneen. ISIS on terroristijärjestö ja normaalin logiikan mukaan jo tuollaisen rikollisen järjestön palvelukseen astuminen pitää tulkita rikokseksi toimi sitten sen palveluksessa tappajana tai avustavissa tehtävissä. ISIS on syyllistynyt hirvittävään määrään murhia, vainoja ym., jotka sen jäsenet ovat kuuliaisesti toteuttaneet.

Suomalaisten ISIS - taistelijoiden erikoisuus taitaa olla se, että useat heistä ovat saaneet Suomesta sotilaskoulutuksen, mahdollisesti osa koulutettu ryhmänjohtajiksi tai upseereiksi. Ei siis ole syytä ihmetellä, että tietojen mukaan monet Suomesta lähteneet ISIS-taistelijat ovat nousseet merkittäviin asemiin ISIS:n riveissä. He ovat olleet varmasti mukana aseellisessa toiminnassa, eivätkä keittämässä puuroa - joka sekin on tukitoiminto kansanmurhia suorittavalle terrotistijärjestölle.

Nyt "kalifaatin" sortuessa nuo terroristijärjestöön liittyneet ovat palaamassa Eurooppaan, myös Suomeen. Miten heihin pitäisi suhtautua? Kansalaisten oikeustajun mukaan terroristijärjestön jäsenet pitäisi laittaa oikeuteen. Mahdollisuuksien mukaan kansalaisuus pitäisi peruuttaa ja henkilöt karkottaa Suomesta.

No miten viranomaiset aikovat reagoida asiaan? Sisäministeriön tekstiä: "Taistelualueelta palaavan yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on keskeistä saada hänen elämäänsä liittyvät perusasiat, kuten asunto ja toimeentulo, kuntoon, ministeriön ehdotuksessa kerrotaan." Tuo siis koskee murhanhimoiseen terroristijärjestöön liittyneitä. Mahtaako vastata suomalaisten oikeustajua?

"Vierastaistelijoiden osalta sen selvittäminen, ovatko he syyllistyneet rikoksiin, on ensisijaista. Myös heille voidaan tarjota tukitoimia harkinnan mukaan jossain vaiheessa, sisäministeriön kehittämispäällikkö Tarja Mankkinen kertoi Ilta-Sanomille." Vierastaistelijoita? Terroristejahan he ovat, osa johtavassa roolissa murhaorganisaatiossa toimineita. Tuollaiseen terroristijärjestöön kuulumisen tulee olla jo rikos.

"Supon terrorismintorjunnan yksikön erikoistutkijaa Pekka Hiltunen kertoi aiemmin tänä vuonna Ilta-Sanomille, että osa Suomesta lähteneissä on noussut Isisissä merkittäviin asemiin."

"Vaikuttaa siltä, että Suomesta matkustaneita on kohonnut varsin merkittäviin rooleihin. Puhutaan muutamista henkilöistä. Heidän tarkkoja roolejaan en voi avata, mutta voin sanoa, että he ovat merkittävissä ja vaikuttavissa rooleissa."

Nyt siis nuo terroristit ovat palaamassa Suomeen. Ja mitä Suomessa suunnitellaan? Heille suunnitellaan ohituskaistaa sosiaalipalveluihin, asuntoihin ym. eli he sivuuttaisivat niistä suomalaiset. Siinä Suomen palkkio rikolliseen terroristijärjestöön liittymisestä.

Mm. Vantaan kaupunki on puoltanut ohituskaistaa terroristeille.
"Riskinä on, että kyseessä oleva ryhmä jää kokonaan vaille tarvitsemiaan palveluita, jos ”ohituskaistaa” ei kehitetä, Vantaan lausunnossa sanotaan."

"Ilta-Sanomat pyysi Vantaan perhepalveluiden johtaja Anna Cantell-Forsblomia selventämään lausuntoa."

 "Ajattelen niin, että jos yhteiskuntaan integroituminen on parhaita suojamekanismeja radikalisoitumista vastaan, asunto, työpaikka ja opiskelu ovat keskeisiä, Cantell-Forsbom kertoo.
Cantell-Forsbomin mukaan vierastaistelijoiden radikalisoitumisen uhka voisi olla joskus perusteltu syy saada muita nopeammin asunto."

Siis Vantaan perhepalvelujen johto on valmis pyyhkimään takapuoltaan vantaalaisten ongelmilla nuoleskellakseen terroristeja, jotta he eivät vain "radikalisoituisi". Tuolla tyylillä saadaan kyllä pian suomalaiset radikalisoitumaan. Kas kun ei ehdoteta, että ISIS:n riveissä taistelleille myönnetään rintamatunnus ja rintamasotilaan eläke?

Mistä tällaisia hölmöläisiä oikein riittää? Äänestäkää ihmiset vaan vihreitä, vasemmistoliittolaisia, ja demarien ja kokoomuksen maailmanhalaussiipiä. Voitte olla varmoja, että saatte samanlaista sontaa silmillenne jatkossakin.

Olli Pusa ke 30.08. 09:30

Kommentit: 5

strix senex ke 30.08.2017 11:16 3

Tässä ei enää ole kyse hölmöläisyydestä vaan rikoksen suosimisesta. Ilmiö ei sinänsä ole uusi. Laitavasemmistolaiseen ideologiaan kuuluu väkivaltarikollisten esittäminen uhreina ja heidän oikeuksiensa (etuoikeuksiensa) voimakas ajaminen. Poikkeuksena tietysti ne tapaukset, joissa väkivaltaan syyllistynyt voidaan jotenkin liittää oikeistolaisuuteen.

Mutta jälleen kerran on osoitettu, että Suomi on hyville maahanmuuttajille huono maa, huonoille hyvä ja eittäin huonoille erittäin hyvä.

Tänne töihin tulevat joutuvat käymään läpi usein pitkällisen työlupaprosessin. Oleskelemaan tulevat pääsevät täysihoitoon taikasanalla "asyl". Rikoksiin syyllistyneet pääsevät etuuksien jaossa ohituskaistalle. Erityisasemassa ovat tietysti niin vakaviin rikoksiin syyllistyneet, että he voisivat saada kotimaassaan kuolemanrangaistuksen. Heidän turvaverkkonsa on niin vahva, että sitä ei murra mikään.

Hannele Korpela ke 30.08.2017 13:03 2

"Vierastaistelijoiden radikalisoitumisen uhka"??? Käsittääkseni, jos he ovat lähteneet vierastaistelijoiksi, radikalisoituminen on jo tapahtunut. Se siis ei voi olla enää uhka, uhka todennäköisemmin on se, että nämä jo radikalisoituneet alkavat toteuttamaan ISIS-ideologiaa Suomessa, huolimatta ohituskaistoista.

Samuli ke 30.08.2017 16:54 1

Hulluksi menee ennen kuin...menee entistä hullummaksi. Tosin, ei suomalaiset tätäkään hulluutta keksineet...sen keksi Ruotsin feministihallitus.

Melkein vuosi sitten samaa soopaa syöttiin ruotsalaisille.

"A programme to rehabilitate former Isis fighters and other extremists with housing, employment, education and financial support is being trialled in Sweden."

Thursday 20 October 2016

http://www.independent.co.uk/news/world/europe/sweden-isis-fighters-city-lund-returning-jihadis-housing-job-education-benefits-reintegration-a7371266.html

Juha. ke 30.08.2017 19:58 1

Ruotsalaista politiikkaa pilkulleen. Voi Herra Isä ja paljon muuta!

Olli Pusa to 31.08.2017 21:02 1

Edellä siteerasin Vantaan perhepalveluiden johtajan lausuntoa Ilta-Sanomille. Minusta niistä käy vääjäämättömästi ilmi sosiaalitanttojen sokeus realiteeteille.

Silti omissa FB päivityksissään kyseinen viranhaltija väittää lehden antaneen väärän kuvan Vantaan lausunnosta. Se viittaisi siihen, että tajuavat sittenkin touhunsa järjettömyyden.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10. 23:29

Suomen koululaitoksen alennustila?

ti 02.10. 09:49

Syksyinen viikonloppu Airistolla

ti 25.09. 22:35

Ilmastonmuutos on suuren luokan huijaus?

ke 19.09. 17:30

Vihreät tieteenvastainen puolue?

ti 11.09. 18:22

Looginen solmu?

ma 10.09. 10:26

Juha Sipilän kompurointi

pe 07.09. 19:34

Vihervasemmiston takaiskut

pe 24.08. 22:38

Kansallinen kokoomus?

su 19.08. 14:53

Demokratia vaarassa

su 05.08. 11:59

blogit

Vieraskynä

Julkisen palvelun median arvopohja: Tanska

la 13.10.2018 23:10

Juha Ahvio

Sananvapaus uhattuna Suomessa ja somessa

pe 12.10.2018 20:50

Professorin Ajatuksia

Australian ilmastohistoria meni uusiksi

la 13.10.2018 23:02

Jukka Hankamäki

"Uusi normaali" toteutumassa myös Suomessa

to 11.10.2018 23:01

Petteri Hiienkoski

Kuka pelkää natseja?

su 09.09.2018 06:07

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Säilyisikö hyvinvointi, jos suomalaiset vaihdettaisiin afrikkalaisiin?

to 11.10.2018 23:02

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Taloustsunami edessä ja me riidellään

pe 12.10.2018 20:48

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Avoin raja Afganistanista Suomeen?

ke 10.10.2018 12:25

Olli Pusa

Aki Kangasharju ja asuntovirsi

pe 12.10.2018 23:29

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Punavihreä moraaliposeeraaja, faktantarkistaja ja JSN:n jäsen Johanna Vehkoo sai kunnianloukkaussyytteen

pe 12.10.2018 13:17

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Legioonien aika

la 13.10.2018 23:03

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40