Uhka mereltä?

Suomi on kieltänyt Venäjän kalastuslaivaston koululaivalta Kruzensterniltä luvan saapua Ahvenanmaalle. Helsingin Sanomien mukaan ”alus olisi saapunut 18. syyskuuta, kun Venäjän suuret sotaharjoitukset olisivat jo käynnissä ja Ruotsin vuosiin suurimmat sotaharjoitukset juuri käynnistymässä. Ajoitus ei olisi ollut sattuma”.

No jopahan. Mieleen tietenkin nousee taistelulaiva Schleswig-Holsteinin vierailu Danzigiin syksyllä 1939. Sota oli juuri alkamassa eikä ajoitus ollut sattuma. Se koululaiva alkoi ampua, kun aika tuli.

Mutta mikä vaara uhkaisikaan Kruzensternin taholta? Muistaakseni siinä on vain koristeena joku signaalitykki, jos sitäkään. Kotkassa vielä viime heinäkuussa paatti vaikutti varsin vaarattomalta. Jotakin todella tärkeää täytyy pelissä olla, kun tällainen kielto annetaan. Sellaista ei liene tehty koskaan ennen.

HS:n tietojen mukaan asia liittynee /liittyisi info-operaatioon ja oliko se nyt ihan iskuun. Nämä nykyajan militääritermit ja koko ajattelu näyttävät kovasti kokonaisvaltaistuneen sen jälkeen kun upseereista tuli maistereita.

Jollakin tavalla myös Ahvenanmaalla järjestettävä rauhanleiri kuulostaa pahaenteiseltä ja sekin kai vielä liittyy/liittyisi tuon täystakiloidun purjelaivan saapumiseen. Olisiko tarkoituksena suorittaa oikea massiivinen informaatiohyökkäys ja lavastaa koko maailmalle sellainen vaikutelma, että Suomen ja Venäjän suhteissa kaikki on hyvin?

Tai, hetkinen, eikös niissä olekin kaikki hyvin? Mikäli jollakin aseistamattoman laivan vierailulla tällaista kuvaa vielä vahvistettaisiin, syntyisi Naton piirissä helposti sellainen käsitys, että Suomi ei olekaan yhteisessä rintamassa muiden kanssa. Seurauksien vakavuutta voi vain kuvitella.

Mikäli sen sijaan tehdään tällainen ennenkuulumaton ja, voi sanoa, varsin hävytön päätös vastoin Maarianhaminaa velvoittavaa jäsenyyttä ”purjehduskoulutukselle ystävällisten satamien” verkostossa, osoitetaan aika kovalla äänellä, ettei meidän kanssamme ole mitään rauhanleikkejä leikkiminen. Mekin olemme ainakin henkisesti länsiukrainalaisia. Hypätkää kynnelle vaan, jos liukastumatta pystytte.

Sikäli on kaikki selvää, eiköhän tämän jälkeen ”info-operaation” järjestäjä pane asian mieleensä ja lopeta puhumista hyvistä suhteista samaan aikaan, kun läntiset veljet puhuvat pahoista, etenkin rapakon takana. Mikä hyöty tästä meille koituu, on jo vaikeampi kysymys.

Mutta saahan se itsenäinen valtio alueestaan määrätä. Rajoituksia myös ystävällisissä suhteissa olevien maiden kansalaisille voidaan määrätä ainakin jos on voimassa sotatila tai vastaava poikkeustila. Mutta on se aika järeä toimenpide. Kenellä voi olla valtuudet moiseen nyt, rauhan aikana?

Hesarin mukaan ne ovat eräällä pääesikunnan prikaatikenraalilla. Tällaisessa asiassa ei siis ole kysytty mitään ulkoasiainhallinnolta, tasavallan päämieheltä tai muilta vastaavilta.

Tai mikäli on kysytty, ei asiaa ole viitsitty erikseen mainita. Totta kai sotilaat päättävät sotilasasioista ja mikäpä ei nykyään olisi sotilasasia, jos siihen kuuluvat jo PR-tapahtumatkin?

Eikös kuulostakin aivan luontevalta? Sotilaathan ne parhaiten ymmärtävät, millaisia aseitakin meidän pitää hankkia ja miten paljon, hehän kai sitten liipasimestakin vetävät silloin, kun asia näyttää tarpeelliselta. Kukas se olisi paras päättäjä, elleivät juuri he? Ollaanpa sitten vain huolettomia täällä siviilipuolella, eivät nämä asiat meille kuulu eikä niitä sieltä sotilaallisen vallan keskuksesta kommentoida. Ei ole tapana.

Vai kuuluisivatko ne sittenkin? Suomi antaa nyt maailmalle ja etenkin Venäjälle sangen omituisen poliittisen viestin. Sen mukaan meitä ei kiinnosta alueellamme mikään rauhallisten suhteiden hehkuttaminen silloin kun muualla aseita kalistellaan.

Me olemme kalistelurintamassa ehdottomasti mukana ja sitä paitsi itse Yhdysvaltojen presidentti on juuri luvannut tukea meitä. Näin ainakin small talk tason puheista voidaan päätellä.

No, jokainen hoitaa asioita juuri sillä viisaudella, jonka Jumala käsittämättömässä armossaan on hänelle antanut. Eduskunnan, hallituksen tai ulkoministeriön viisaus ei välttämättä ole sen suurempi kuin sen yhden prikaatikenraalin.

Mutta kyllä meidän poliittisessa järjestelmässämme on aina tähän saakka ollut tapana, että merkittäviä ulkopoliittisia päätöksiä eivät tee sotilaat, vaan ne parlamentaarisessa valvonnassa olevat tahot, jotka on valittu nimenomaan ulkopolitiikkaa hoitamaan. Nyt näyttää siltä, että mopo on karannut käsistä. Pistäkääpäs nyt sinne Kasarmitorin komppaniaan järjestys.