Omissa kuplissaan maamme poliittinen eliitti ja niin sanottu mukasuvaitsevaisto ovat täysin vieraantuneet kansakunnan suuren enemmistön kokemasta arjen todellisuudesta.
Iltalehden Taloustutkimuksella teettämä tutkimus kertoo kansalaisten näkemyksen. Se on täysin erilainen kuin minkä media ja muu mukasuvaitsevaisto meille pakkosyöttää.
Peräti yli kahdeksan suomalaista kymmenestä vaatii, että kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet on eristettävä muusta yhteiskunnasta ja heidät on poistettava nykyistä nopeammin maasta.
Ainoana puolueena perussuomalaiset kuuntelee kansalaisia ja toimii sen mukaisesti.
Jokin aika sitten puolueet perussuomalaisia lukuunottamatta suorastaan kilpailivat, kuka kaunopuheisemmin sanakääntein ehdottaa pakolaiskiintiön nostoa. Se on vastoin kansan tahtoa, sillä vain neljännes haluaa lisää kiintiöpakolaisia. Jopa vihreiden kannattajien enemmistö on pakolaiskiintiön nostoa vastaan!
Iltalehden teettämässä kyselyssä kysyttiin kiintiöpakolaisista. Jos kysymys olisi koskenut muita maahantulijoita, vastustajien osuus olisi ollut mitä ilmeisemmin huomattavasti korkeampi.
Ihmiset ovat tervejärkisiä ja eivät anna perinteisen valemedian yksipuolisen propagandan hämätä. Ilmeisesti myös somella on suuri vaikutus.
.........................
Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.
Punaviherkepuli hallitus on helppo tipauttaa kanveesiin
ke 08.05.2019 17:32 Blogit
eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Vapaamuurarius ja kristillinen kirkko
ma 26.10.2026 09:48
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin
pe 28.08.2026 16:44
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Ymmärtämättömät vihreät kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Sari Multala olivat säätämässä EU-direktiivimuutosta, jota voidaan noudattaa vain rajoittamalla suomalaisten ruoan saantia
ma 02.11.2026 18:15
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44