Blogi: Petteri Hiienkoski, to 10.08.2017 12:19

"Auschwitzin kirjanpitäjä" kumoaa holokaustin kieltäjien valheen

Heinäkuussa 2015 vankeustuomion avunannosta joukkomurhaan saanut 94-vuotias Oskar Gröning, joka tunnetaan ”Auschwitzin kirjanpitäjänä”, vaikeni vuosikymmenet tehtävistään ja kokemuksistaan keskitysleirillä. Useimmat entiset SS-miehet vaikenivat koko elämänsä vieden kammottavan salaisuutensa hautaan asti.

Kolmekymmentä vuotta sitten tapahtui Gröningin kohdalla käänne, josta hän kertoi der Spiegelin haastattelussa vuonna 2005.

Hän keskusteli filatelistien vuosikokouksessa vuonna 1985 postimerkeistä ja politiikasta erään toisen harrastajan kanssa. Tämä piti uskomattomana sitä, että ihmisiä, jotka julkisesti kieltävät holokaustin, on jo alettu jopa haastamaan oikeuteen, vaikkei mitään juutalaisten massamurhaa todellisuudessa edes tapahtunut. Gröning ei voinut olla hiljaa:

– Tiedän hieman enemmän siitä asiasta. Meidän pitäisi keskustella siitä joskus, hän sanoi.

Keräilijätuttava lainasi hänelle Die Auschwitz-Lüge -nimisen kirjasen, jonka oli kirjoittanut Thies Christophersen. Gröning palautti kirjan ja liitti siihen kirjoittamiaan kommentteja vastaukseksi teoksen kirjoittajalle.

– Näin kaikenKaasukammiot, krematoinnit, valintaprosessin [kaasukammioita varten]. Puolitoista miljoonaa juutalaista murhattiin Auschwitzissa, hän kirjoitti. Minä olin siellä.

Puoli vuotta myöhemmin hänen kommenttinsa julkaistiin uusnatsien julkaisussa. Gröning ei voinut enää piilotella asiaa eikä peruuttaa taaksepäin.

Holokaustin kieltäjien ja epäilijöiden takia hän katsoi velvollisuudekseen kertoa julkisesti tuhoamisleirin toiminnasta ja siellä todistamistaan julmuuksista. 

– Olen nähnyt krematoriot, olen nähnyt palavat ruumiskaivannot ja haluan vakuuttaa teille, että nämä julmuudet tapahtuivat. Olin asemalaiturilla kun valinnat [kaasukammioita varten] tehtiin, hän kertoi BBC:n tv-dokumentaarissa vuonna 2005.

Ei voi kuin ihmetellä, että Gröningin ja muiden aikalaisten yhdenpitävistä silminnäkijätodistuksista sekä todistusvoimaisista asiakirja- ja valokuva-aineistoista huolimatta, Suomessakin on vielä niitä, jotka katsovat oikeudekseen julkisesti kieltää juutalaisten massamurhan.

Eräs juutalaisten kansanmurhan avoimesti kieltävä julkaisu on Magneettimedia, jonka kirjoitukset ovat herättäneet huomiota kauemman aikaa. Samansisältöisiä väitteitä salatun henkilöllisyyden takaa levittävät myös "totuusblogi" -niminen sivusto sekä Radio Islam. Jälkimmäistä ilmeisesti johdetaan Suomen ulkopuolelta.

Kertomalla julkisesti Auschwitz-Birkenaun tuhoamisleiristä ja sen toiminnasta Gröning on ilmeisesti kuitenkin yrittänyt löytää omantunnonrauhaa, jonka hänen historiansa oli häneltä vienyt. Se ei kuitenkaan ole häntä auttanut.

– En ole koskaan löytänyt todellista sisäistä rauhaa, hän myönsi Hannoverische Allgemeine Zeitungille viime vuonna.

Jos Gröning kuvitteli toiminnallaan holokaustin kieltäjiä vastaan välttävänsä joutumisen oikeuden eteen, hän erehtyi. Hänen kertomuksensa tuhoamisleiriltä vaikuttivat lopulta siihen, että häntä vastaan viime syksynä nostettiin Lüneburgin käräjäoikeudessa Ala-Saksin osavaltiossa syyte avunannosta joukkomurhaan.

Viime viikolla päättynyt oikeudenkäynti, siellä esitetyt todistukset ja hänen saamansa vankeustuomio osoittavat holokaustin kieltäjien esittämien väitteiden mielettömyyden. ”Auschwitzin kirjanpitäjän” oikeustapaus on vastaansanomaton todiste juutalaisten massamurhasta.

Petteri Hiienkoski

 

Lähteet:

An SS Officer Remembers: The Bookkeeper from Auschwitz (By Matthias Geyer, DER SPIEGEL ONLINE International, May 09, 2005 – 12:00 AM AUS DEM SPIEGEL Ausgabe 19/2005)

Die Angst des Buchhalters von Auschwitz (Von Thorsten Fuchs, Hannoversche Allgemeine Zeitung, 9.12.2014)

Oskar Gröning,  Wikipedia – Die freie Enzyklopädie (23.7.2015)

Oskar Gröning trial: ‘Bookkeeper of Auschwitz’ admits moral guilt (Kate Connolly in Lüneburg, The Guardian, Wednesday 22 April 2015 07.19 BST)

Profile: Oskar Groening, 'book-keeper of Auschwitz' (BBC 15 July 2015)

Petteri Hiienkoski to 10.08. 12:19

Petteri Hiienkoski

Elokuva- ja tv-ilmaisun ja käsikirjoittamisen vastuuopettaja. VTM, TaK. Lastentarhanopettajavaimon aviomies ja neljän koululaisen isä. Toiminut aiemmin muun muassa vapaana toimittajana ja Ulkopoliittisen instituutin tutkijana. "Sydän taivaassa, jalat tukevasti maassa".

tuoreimmat

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Miksi länsimaat eivät sovi rauhasta Venäjän kanssa?

ke 13.03. 21:05

Miksi ydintuhon riski Euroopassa on kasvanut?

ti 12.03. 15:05

Vaihtoehdot moninapaisessa maailmassa

ti 06.06. 16:58

Länsimaiden harhautumisen logiikka

pe 26.05. 14:00

Korruptio ja sen torjunta 4: Vapaan yhteiskuntajärjestelmän jälleenrakentaminen

ke 17.05. 15:08

Korruptio ja sen torjunta 3: Vapaan kansalaisyhteiskunnan voimaannuttaminen

ti 16.05. 18:43

Bidenin hallinnon tavoite Venäjän tuhoamisesta ja keinot sen saavuttamiseen

la 13.05. 19:33

Korruptio ja sen torjunta 2: Järjestelmällisen korruptoituneisuuden aiheuttaja ja sen poistaminen

pe 12.05. 15:28

Korruptio ja sen torjunta 1: Korruptoitunut yhteiskuntajärjestelmä

pe 12.05. 01:55

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44