Blogi: Heikki Porkka, to 27.07.2017 12:01

Pahimmat viholliset tulevat keskuudestamme

Suomalaisten pahimmat viholliset löytyvät eduskunnasta ja ministeriöiden virkamiehistä.

Ei kulunut montaa tuntia, kun sisäministeriön maahanmuutto-osaston ylijohtaja Jorma Vuorio astui esiin todeten, että EU-tuomioistuimen turvapaikanhakijoiden palauttamista koskeva päätös ei koske Suomea.

Iltalehti 26.7.2017, lainauksia:

”EU-tuomioistuin vahvisti: Turvapaikanhakija palautettava sinne, missä tämä on ensimmäiseksi rekisteröity - ei vaikutusta Suomeen”

”Ylijohtaja Jorma Vuorion mukaan päätöksellä ei ole suurta merkitystä Suomen kannalta.”

”Onko päätöksellä käytännön merkitystä Suomen kannalta?

- No, eihän sillä ole, koska jos EU:n EURODC-sormenjälkijärjestelmästä löytyy, että henkilö on rekisteröitynyt jossain muussa EU-maassa joko laittomana ulkorajan ylittäjänä tai turvapaikanhakijana, niin sitten tehdään vastuunsiirtopyyntö sinne, ja henkilö siirretään sinne.

Tuliko Suomeen 2015 paljon sellaisia henkilöitä, joiden kohdalla pystyttiin todentamaan, että he ovat rekisteröityneet toisessa EU-maassa?

- Maahanmuuttovirasto on siinä asiantuntija, mutta veikkaisin, että eipä juuri, koska raja oli auki etelästä pohjoiseen. Käveltiin vaan halki Euroopan ilman, että oli todellista viranomaiskosketusta.”

Lyhyt kertaus siitä, miten suomalaisille on valehdeltu ja samalla rikottu karkeasti yhteisesti sovittuja kansainvälisiä sopimuksia:

a. BuzzFeed-uutissivuston 30.1.2015 päivätyssä artikkelissa Isis-aktiivi ja salakuljettajat kertovat kuinka terroristijärjestö ujuttaa jäseniään Eurooppaan tappotöihin.

b. 6.7.2015 brittimedian artikkelissa Eurojustin johtajan Michele Coninsx toteaa terroristien ujuttautuvan turvapaikanhakijoiden seassa Eurooppaan. Eurojust on korkea EU-viranomainen, jonka alaa ovat terrorismi, kyberrikollisuus ja laiton maahanmuutto.

c. 18.8.2015 kokoomuksen Verkkouutiset välittää sisäministeri Petteri Orpon viestin, jonka mukaan Suomi ei voi sulkea rajaa YK:n ja EU:n kanssa tehtyjen sopimusten vuoksi. Orpo valehtelee, että rajan kiinni laittaminen ei ole mahdollista.

Todellisuudessa sisäisen turvallisuuden mahdollinen vaarantuminen sallii rajan sulkemisen eikä turvallisten maiden, kuten Ruotsin kautta tulleita tarvitse ottaa vastaan. Ruotsin viranomaisten tehtävä on huolehtia kaikista Ruotsiin saapuvista henkilöistä, toisin sanoen ruotsalaisten viranomaisten velvollisuus on ottaa tulijoilta sormenjäljet ja henkilötiedot sekä kirjata heidän tulonsa. Jokaisen jäsenmaan oma tehtävä on huolehtia valvonnasta siten, että laittomia ei liiku vapaana.

d. Suomalaiset ”asiantuntijat”, kuten Ulkopoliittisen instituutin Teemu Tammikko ja Ahtisaaren CMI-toimiston Hussein al-Taee keskittyivät kertomaan omaa totuuttaan, joka oli täysin erilainen kuin Eurojustin johtajan, useiden kansainvälisten medioiden ja poliitikkojen sekä toteutuneiden ikävien tosiasioiden (terroriteot, terroristien tulo turvapaikanhakijoiden veneissä jne.) välittämä tieto.

e. Syyskuun 21. päivänä 2015 Orpo totesi yllättäen, että raja voidaan sulkea, jos tietyt kriteerit ylittyvät eikä kriisiin löydetä ratkaisua.

f. Tammikuussa 2016 Orpo palasi vanhalle linjalle. Helsingin Uutisten 15.1.2016 päivätyn artikkelin mukaan "Petteri Orpo korosti seminaarissa Turussa, että rajoja ei voi sulkea”. Lisäksi Orpo väittää [valheellisesti], että ”Ruotsin kautta ei tulla enää laittomasti maahan”.

Muslimimiesten tuloa seurannut järkyttävä seksuaalirikollisuuden kasvu, suomalaismiehen surmaaminen ja terrorismin uhkatason nousu eivät nähtävästi ole riittävä syy rajavalvonnan aloittamiselle? Entä millaisen uhan kansalaisille muodostavat teillä tietämättömillä olevat tuhannet turvapaikanhakijoina saapuneet henkilöt?

Schengenin sopimuksessa (2 artikla, kohta 2) todetaan:

Jos kuitenkin yleinen järjestys tai kansallinen turvallisuus sitä edellyttää, sopimuspuoli voi neuvoteltuaan muiden sopimuspuolten kanssa päättää, että sisärajoilla suoritetaan rajoitetun ajan tilanteen edellyttämiä kansallisia rajatarkastuksia. Jos yleinen järjestys tai kansallinen turvallisuus edellyttää välittömiä toimia, kyseinen sopimuspuoli toteuttaa tarvittavat toimet ja ilmoittaa niistä mahdollisimman pian muille sopimuspuolille.”

Ehkä Suomen hallitus odottaa ensimmäistä ”islamilaista jytkyä”, jonka jälkeen asiaa harkitaan uudelleen.

En muista Suomen historiasta yhtään näin välipitämätöntä ja vastuutonta ministeriä. Tosin oppositiossa istuvan vihervasemmiston näkemyksen mukaan sisäministeri Orpo oli hallituksen paras ministeri ja erään naistenlehden mielestä Petteri on Suomen ihanin mies, tai ainakin seksikkäin tai jotain sinne päin.

Nykyinen sisäministeri Risikko on jatkanut Orpon jalanjäljissä ja suunnannut kritiikkinsä suomalaisiin käyttämällä poliisia netin ”vihakirjoitusten” kyttäämiseen samalla, kun on vaatinut pakolaiskiintiön nostamista.

g. Sisäministeri Orpo aloitti todellisuudessa valehtelun jo kesäkuussa 2015 todetessaan, että EU:n sisäministerien enemmistö oli pakkotaakanjaon kannalla. ”Näytti siltä, että hyvinkin laaja enemmistö oli hyväksymässä komission esityksen näistä sisäisistä pakkosiirroista”, totesi Orpo MTV:lle 16.6.2015 päivätyssä uutisessa.

Saksalainen Welt-lehti sen sijaan kertoi 16.6.2015, että 28:sta jäsenmaasta vain 10 antoi taakanjaolle tukensa. ”Nur etwa zehn der insgesamt 28 EU-Staaten unterstützen bisher den Plan.”

h. CMI-toimiston Hussein al-Taee jatkoi totuuden vastaista tiedonvälitystään vielä Pariisin iskujen jälkeen, jolloin tiedettiin, että osa iskun tekijöistä oli saapunut turvapaikanhakijoiden seassa Eurooppaan. Hän toisti valheensa Ylen A-studiossa helmikuussa.

Lopuksi muutamia hajahuomioita aihepiirin ympäriltä.

Dublin-asetus velvoittaa sopimusmaita ja niiden viranomaisia. Toisin sanoen useat maat ovat rikkoneet toistuvasti kansainvälistä sopimusta laittomien tulijoiden vaeltaessa Euroopan läpi.

Schengen-sopimus puolestaan edellyttää EU:n ulkorajan valvontaa eli ilman asianmukaisia papereita ketään ei saa päästää kulkemaan vapaasti EU-alueelle.

Eteläisen ja keskisen Euroopan maat ovat rikkoneet törkeästi Schengeniä ja Dublinia. Suomi ei ole reagoinut rikkomuksiin millään tavalla. Ulkoministeri Soini ei ole puuttunut esimerkiksi Ruotsin törkeään toimintaan, jossa valtio ohjasi ja avusti laittomia kohti Haaparantaa. Miksi Soini vaikeni? Halusi säilyttää mukavan miehen maineen? Eikö häntä kiinnostanut lainkaan kehityskulku, jonka tiedettiin alusta pitäen tuottavan valtavan ongelmavyyhden Suomelle ja suomalaisille?

Omien kansalaisten edunvalvonnan sijaan suomalaispoliitikot ja virkamiehet ovat vaatineet, että Suomi ja suomalaiset noudattavat kaikkia sopimuksia, jotka Suomi on solminut.

Virossa on toimittu toisin eli kaikki rajan yli tulleet ”asylumit” otetaan talteen ja heidän kohtalostaan päätetään vasta sitten, kun taustat on selvitetty huolellisesti. Kaikki epämääräiset tapaukset pidetään säilöönottokeskuksessa, josta he eivät pääse liikkumaan vapaasti kansalaisten keskuuteen. Tällä tavoin on minimoitu riskien eskaloitumisen mahdollisuus ja omiin kansalaisiin mahdollisesti kohdistuva uhka.

Viron ollessa nyt EU-puheenjohtajamaa, vaatii Viro matkustajilta passin mukanaoloa. Sen sijaan Suomeen voi tulla vapaasti ilman passia lausumalla sanan asylum, jonka jälkeen on vapaa liikkumaan Suomessa miten haluaa.

Lisäksi Virossa vaaditaan ”asylum”-ihmisiltä paikalliseen kulttuurin sopeutumista. Erikoisruokavalioita tai muuta erityiskohtelua ei tarjota. Terve kansallinen ajattelu, maassa maan tavalla tai maasta pois, on vielä vallalla.

Virossa perusajatuksena on oman maan kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen, Suomessa sen sijaan keskitytään maailmanhalaukseen, jota pönkitetään jatkuvalla valehtelulla.

On tietysti totta, että vain huolellisesti aivopesty ja tahdoton kansa hyväksyy poliitikoilta ja virkamiehiltä mielivaltaisen toiminnan, jota siivittää toistuva valehtelu.

Tänään (27.7.2017) on uutisoitu kaikkien muiden eduskuntapuolueiden paitsi perussuomalaisten ja uuvattien hyväksyvän pakolaiskiintiön nostamisen. Tätäkö suomalaiset oikeasti tahtovat?

Pakolaiskiintiö on vain pieni osa kokonaisuudesta, sillä rajan yli valuu edelleen ihmisiä, jonka lisäksi Suomi rahtaa Italiasta ja Kreikasta EU:n pakkotaakanjaossa sovittuja tulijoita.

Suuressa kuvassa vaikuttaa siltä, että suomalaisten poliitikkojen enemmistö vaatii sopimusten noudattamista silloin, kun siitä on eniten haittaa omalle kansakunnalle, mutta ei piittaa lainkaan siitä, että kaikki muut maat rikkovat sopimuksia silloin, kun katsovat sen [sopimusten rikkomisen] olevan eduksi omalle maalleen.

Ei ole kovin väärin ajateltu, että epäisänmaalliset ja vastuuttomat poliitikot hallitsevat suomalaisia, johon täytyy tietysti lisätä, että viime kädessä vastuun kantavat ne, jotka ovat näitä järjen valon jättäneitä äänestäneet.

Heikki Porkka to 27.07. 12:01

Kommentit: 4

Hannele Korpela to 27.07.2017 13:32 4

Näyttää toi paskanjauhaminen onnistuvan sisäministeriön maahanmuutto-osaston virkamieheltäkin. EU-oikeustuomioistuin toteaa nimenomaan, että turvapaikkaa on haettava ensimmäisestä EU-maasta mihin on rajan ylittäessään tullut. Eli ei ole oikeutta jatkaa kolmanteen EU-maahan ja vasta siellä hakea turvapaikkaa. Joten Suomi olisi voinut likimain kaikki 2015-2016 kriisin aikana maahan tulleet palauttaa. Ja ihan ilman sarvia ja hampaita. Alkaa pikkuhiljaa sappi kiehumaan tästä päättäjien ja virkamiesten valehtelusta ja kansalaisten aliarvioimisesta.

Hannele Korpela to 27.07.2017 13:34 4

Mutta siis, tiedostavat kansalaisethan tiesivät tämän jo pakolaiskriisin aikaan, vaikka meille valehdeltiin silmät kirkkaina. Emme edes olisi tarvinneet EU-tuomioistuimen päätöstä asiasta.

Juha Kivelä to 27.07.2017 13:39 3

A) "Ulkoministeri" Soini (uv./sin.) vaikeni, koska hänen vaimonsa on ammatiltaan lääkäri, ja Suomen Lääkäriliitolle eli Suomen lääkäreille on luvattu äärettömät tulonsiirrot Kantasuomalaisen Veronmaksajan Veroeuroista tästä ikuisuuteen kaikista Suomeen roudattavista "elintasosiirtolaisista"!

B) "Ex-sisäministeri, nykyinen "valtiovarainministeri" Petteri Orpo (kok.) on koulutukseltaan oikeustieteilijä ja pitää huolen, että vastaavasti asianajajat, juristit ja lakimiehet saavat saman kuin lääkäritkin, eli äärettömät tulonsiirrot Kantasuomalaisen Veronmaksajan Veroeuroista tästä ikuisuuteen kaikista Suomeen roudattavista "elintasosiirtolaisista"! - Nykyinen "sisäministeri" Paula Risikko (kok.) pitää Suomen ja Ruotsin välistä rajaa auki Suomen Tasavallan presidentin Sauli Niinistön (kok.) - koulutukseltaan oikeustieteilijä - suojeluksessa, jotta Suomen lakimieskunta saa osuutensa!

C) CMI ex-presidentti Martti Ahtisaaren "lisäeläkepulju" pitää huolen, että Martti Ahtisaarelle maksataan Suomen Valtion vuosittaisista Talousarvioista eli budjeteista noin 10 000 000,00 (KYMMENEN MILJOONAA) euroa Kantasuomalaiselta kerättyjä VEROEUROJA! - "Ex-kansanedustaja" Alexander Stubb (kok.) nimitettiin juuri tästä johtuen keväällä sekä CMI:n hallituksen puheenjohtajaksi että Euroopan Investointipankin "varapääjohtajaksi", jotta tulopuoli CMI:lle pysyy vähintään kasvavana - kuten se viime vuosina on ollut - Kantasuomalaisten Veronmaksajien maksamista Veroeuroista ja niiden lisäksi Euroopan Investointipankkikin tullee myöntämään jatkossa höveliä avustuksia tuolle Martti Ahtisaaren "lisäeläkepuljulle" tästä ikuisuuteen!

D) BARONA GROUP OYJ, Markus Oksan & Co. (lestojamafia), ja sen tytäryhtiöt, kuten etenkin Luona Oy sekä FORENOM lypsävät roudattavien "elintasosiirtolaisten" avulla äärettömät tulonsiirrot Kantasuomalaisten Veronmaksajien Veroeuroista tästä ikuisuuteen "pääministerimme" Juha Sipilän (kesk.) suojelemana!

SUOMI on sosialistis-kommunistinen yksipuoluejärjestelmän maa!

Alcibiades to 27.07.2017 13:42 4

Vuorio: "Nämä ovat meidän turvapaikanhakijoitamme! Älkää kuvitelkokaan että saisitte meitä luopumaan meidän vaivalla houkuttelemistamme turvapaikanhakijoista! Meillähän on täällä bisneksiä ja ettehän se mitään kommunisteja ole!"



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10. 12:37

Oldies but goldies, 33, Back to USSR

la 14.10. 21:53

[Suomalaisille] Arvottomat johtajat

la 14.10. 14:35

Oldies but goldies, 32, Mitä suomalaisille ei kerrota?

to 12.10. 22:46

Tyttöjen päivä

to 12.10. 10:22

Luotettavasti ja turvallisesti kansalaisten asialla?

ke 11.10. 23:20

Oldies but goldies, 31, Puolueeton ja tasapuolinen Yle?

ti 10.10. 22:52

Suuri Puhallus jyrää kansalaisten enemmistön tuella

ti 10.10. 10:44

Yle ja journalismi

ma 09.10. 14:50

Oldies but goldies, 30, Poliisivihaa, profilointia ja pohjoiskorealaisuutta

la 07.10. 21:36

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Ruotsin Kokoomus Itävallan Kansanpuolueen jalanjäljillä

ti 17.10.2017 11:04

Jukka Hankamäki

Miksi vihapuheen käsite on vaarallinen?

la 07.10.2017 11:53

Petteri Hiienkoski

YLE ja STT vastuussa mielipidevainoista

ma 16.10.2017 17:42

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Valtakunnansyyttäjä alistaa pakolla Suomen kansaa?

ma 16.10.2017 17:39

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Syytön, mutta silti syyllinen! Media lyö leiman, mutta ei poista sitä. Tahallaan.

ti 17.10.2017 12:47

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Common decency

ti 17.10.2017 11:08

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02