Blogi: Reijo Tossavainen, ke 26.07.2017 07:12

Maahantulijoita hyysätään, mutta suomalaisia nöyryytetään leipäjonoissa

Helsingissä nälkäisten suomalaisten leipäjono on jo kilometrin mittainen. Siis kilometrin mittainen. Helsingin ohella leipää ja muuta ruokaa jonotetaan lukuisissa paikoissa eri puolilla Suomea.

Tähän on tultu. Miksi?

Kysymys on arvoista. Kysymys on arvopohjasta, kuten keskustan pj. Juha Sipilä ja kokoomuksen pj. Petteri Orpo sen määrittelivät ajaessaan perussuomalaiset pois hallituksesta.

Perussuomalaisten arvopohjan mukaan suomalaisen yhteiskunnan on huolehdittava ensisijaisesti suomalaisista. Ja niin, että kenenkään ei tarvitse nöyrtyä ja lähteä kilometrin mittaisiin jonoihin seisomaan usean tunnin ajaksi, jotta saisi murua rinnan alle.

Suomessa on nykyhallituksen lisäksi paljon muitakin tahoja, lähinnä punavihreitä, joille on tärkeämpää pelastaa koko maailma. Suomalaisista viis.

Suomeen enimmäkseen paremman elintason perässä tulleet maksavat yhteiskunnalle eli veronmaksajille yli miljardi euroa vuodessa. Heille järjestetään usein hotellitasoinen majoitus ja ruokailu noutopöydästä kolme kertaa päivässä. Ja paljon muuta.

Jos tuosta yli miljardista eurosta edes osa käytettäisiin suomalaisten hyväksi, niin kenenkään ei tarvitsisi jonottaa jokapäiväistä leipäänsä tuulessa ja tuiskussa.

Perussuomalaiset eivät hyväksy sellaista arvopohjaa, että suomalaiset asetetaan huonompaan asemaan muualta tänne tuleviin nähden. Hyväksytkö sinä?

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua.

Reijo Tossavainen ke 26.07. 07:12

Kommentit: 1

Juha Kivelä ke 26.07.2017 10:03 0

Arvopohjasta todellakin on kysymys! - Ihmettelen suuresti, mikäli Suomen Kansa ei pian herää ruususenunestaan todellisuuteen!

Leipäjonojen lisäksi Suomessa on muitakin jonoja. Jonoja, joihin jopa kuollaan jonottaessa tai muutoin. Kantasuomalaisen kuolema - mielellään ennen aikainen - kuuluu leipäjonojen ohella kokoomuksen, keskustan, sinisen (tulevaisuuden), sekä kaikkien muiden puolueiden arvopohjaan! - Toivottavasti ei perussuomalaisten?!

Kymenlaaksossa on sairaanhoidon osalta tilanne ajettu niin alas täysin hallituksen tietoisena valintana - Lääkäriliiton eutanasia-ohjelman avustamana - että potilaita poistuu jonosta jo kuoleman kautta! - Tämä on siis etenkin kokoomuksen, keskustan, sinisen (tulevaisuuden), sekä muiden puolueiden arvopohjaa! - Toivottavasti ei perussuomalaisten?!

Tilanne EI ratkea nykyisellä SOTE-uudistuksella! Syyt ovat syvemmät! Tässäkin tapauksessa paremman elintason perässä Suomeen rahdatut - usein Afrikkalaiset ja Lähi-Idän alkuperää olevat - ovat Kantasuomalaista huomattavasti paremmassa asemassa! Paremman elintason perässä Suomeen tuoduille afrikkalaisille ja lähi-itäläisille kustannetaan Kantasuomalaisen Veronmaksajan Verovaroista yksityisten lääkäriasemien kautta tapahtuva hoito! - Tämä vain siksi, että se kuuluu osana suurta Kantasuomalaisen Veronmaksajan Veroeurojen puhallusoperaatiota, joka on täysin suunniteltu ja harkittu teko - samoin kuin lakimiehille tarjotaan jatkuvien valitus- yms. prosessien kautta jatkuva tulonsiirto elintasosiirtolaisten varjolla - joka on luvattu Suomen hallituksen toimesta Lääkäriliiton jäsenille, eli lääkäreille!

Elintasosiirtolaisuus on jo nykyisellään sellainen business Suomessa, että olisi erittäin tarpeellista tutkia, kuinka paljon sen parissa jo "työskentelee" Suomessa, ja kuinka paljon elintasosiirtolaisuuden osuus on Suomen BKT:sta.

Oma näkemykseni nimittäin on, että Suomen "kasvuluvut" korjaantuisivat aika roimasti alaspäin, mikäli todellisuus asiasta tuotaisiin esille!



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02. 14:20

Median kenttäoikeus vallan väärinkäyttöä

la 17.02. 10:10

Punaviherlib-eliitti ajaa ihmiset kerrostalolokeroihin ja velkavankeuteen

ti 13.02. 23:32

"Islam on hyvin lähellä vihreyttä ja pohjoismaista sosiaalidemokratiaa"

la 10.02. 22:35

Punavihreän vääristelyn oikomiseen tarvitsemme mediakorjaamon

pe 09.02. 18:06

Perussuomalaiset kestävältä pohjalta vahvasti eteenpäin

to 08.02. 10:32

Päätoimittajien yhdistyksen pj. Arno Ahosniemi käyttäytyi epäasiallisesti

ke 07.02. 15:04

Väyryselle on tärkeintä Väyrynen. Muusta viis.

ti 06.02. 17:25

Punavihreys on järjetön pakkomielle

to 01.02. 10:51

Orpo: "Pakolaisten maahantulon motiivien epäily on rasismia"

ke 31.01. 10:04

blogit

Vieraskynä

Onko mahdollista tehdä alueliitoksia vastoin Trumpin toiveita?

pe 16.02.2018 21:55

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02.2018 17:42

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Toinen kierros konservatiivien käsissä

to 18.01.2018 16:21

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02.2018 09:55

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo puhuu muunneltua totuutta. Aikoinaan sitä sanottiin valehteluksi.

su 18.02.2018 14:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Muuan aikalaiskuvaus

ti 20.02.2018 17:48

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36