Puolueidensa puheenjohtajat, Juha Sipilä (kesk), Petteri Orpo (kok), Antti Rinne (sdp) ja Touko Aalto (vihr), ovat vuoronperään todistaneet, että mahdollinen hallitusyhteistyö Jussi Halla-ahon johtamien perussuomalaisten kanssa on huono asia, koska arvopohja tulee vastaan.
Halla-ahon yhteydessä viitataan toistuvasti tuomioon, joka on annettu kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
Jussi Halla-aho kritisoi tuomion pohjana olevassa kirjoituksessaan sitä, että ihmiset voidaan tuomita lauseista, jollaisten esittäminen on hyväksyttävää joidenkin kansanryhmien kohdalla, mutta tuomittavaa, kun ne sanotaan jostain toisesta kansanryhmästä.
Ilman rangaistuksen pelkoa voi Suomessa väittää [kuten sanomalehti Kaleva teki], että suomalaisilla on geneettinen taipumus päissään surmaamiseen, mutta sen sijaan ohikulkijoiden ryöstelyä ja verovaroilla loisimista ei saa väittää somalien geneettiseksi erityispiirteeksi.
Halla-aho ilmoitti selkeästi kirjoituksessaan, että hän ei käsittele somaleihin liittämäänsä väitettä faktana.
Kumpikin väite on tietysti väärä, sillä tuskin suomalaisten tai muiden kansallisuuksien humalassa toteutetut surmatyöt tai somalien harjoittama ryöstely ja verovaroilla loisiminen ovat geneettisiä erityispiirteitä, vaikka somalien määränsä suhteen harjoittama merkittävä ryöstelyn määrä ja edelleen jatkuva verovaroilla loisiminen ovatkin totta.
Joka toista väittää somaliväestön osalta, voi tutustua a) somalien harjoittamaan ryöstelyyn ajankohtana, johon Halla-ahon kirjoitus liittyy, b) somalien työllisyystilastoihin sekä c) somalien sosiaalipalvelujen ja –rahojen käyttöön suhteessa kantaväestöön. Sosiaalirahoituksen tilastoja ei kerrota julkisuudessa, joten siltä osin totuus on vain harvojen tiedossa.
Halla-ahon tuomio osoitti yhteiskunnassa noudatettavan kaksoisstandardin, jonka mukaan suomalaisia saa sättiä mennen tullen ja palatessa, sen sijaan somalit ovat Saimaan norppaan verrattava suojelukohde, josta ei saa lausua mitään ikävää joutumatta yleiseksi sylkykupiksi.
Tuomitsemalla Halla-ahon haluttiin suomalaiset pakottaa ruotuun eli tarkoitus oli pelotella kantaväestö herran pelkoon sananvapautta rajoittamalla.
Halla-ahon oikeusprosessin käynnistäjä Mika Illman totesi tuomiosta:
”– Det är bra att lagtolkarna nu har fått ett prejudikat. Högsta domstolen har dragit en gräns som anger hur långt den som kritiserar makthavare har rätt att provocera och överdriva.”
"On hyvä, että laintulkitsijat ovat saaneet aikaan ennakkopäätöksen. Korkein tuomioistuin on vetänyt rajan sille laajuudelle, kuinka pitkälle vallanpitäjiä kritisoivilla [kansalaisilla] on oikeus provosoida ja yliampua."
Halla-ahon saama tuomio oli ensimmäinen näkyvästi esiin noussut merkki Suomen valumisesta kohti orwellilaista yhteiskuntaa, jossa totuuden puhumisesta saa tuomion. Oikeusprosessi oli irvokas poliittinen näytelmä, jonka myös kaikki aiheeseen perehtyneet ymmärtävät. Moni toimittajakin, vaikka ei uskalla sitä julkisesti sanoa.
Tuomion ja sitä edeltävien kirjoitusten perusteella voi miettiä kenen arvomaailma on kohdallaan, kenen ei.
Nyt ne henkilöt, jotka ovat ottaneet avosylin Suomeen islaminuskoisia sopeutumattomia sosiaaliturvapaikkaturisteja ja rikollisia, pyrkivät osoittamaan olevansa hyviä ihmisiä, joilla on arvot kohdallaan.
Suomeen on saapunut eniten väkeä Irakista, Somaliasta ja Afganistanista, jotka kaikki ovat islamilaisia valtioita. Kyseisten maiden asukkaiden ”arvopohja” perustuu koraaniin, Muhammedin elämän esimerkin noudattamiseen ja islamilaiseen lakiin, shariaan.
Seuraavassa on neljä kohtaa, joiden perusteella voi miettiä millaista arvopohjaa omaavien henkilöiden maahantulo on Sipilän, Orpon, Rinteen ja Aallon mielestä ihan ok.
1) demokratia. Islam ei hyväksy demokratiaa. Islamilaisen lain, sharian mukaan mies on naista arvokkaampi. Miehen ja naisen eriarvoisuus korostuu oikeudessa, jossa kahden naisen todistus vastaa yhden miehen todistusta ja perintöasioissa nainen perii vain puolet siitä mitä mies. Lisäksi mies voi lyödä vaimoaan kurinpidollisista syistä sekä ottaa neljä vaimoa ja erota milloin haluaa.
2) sananvapaus. Islam ei hyväksy sananvapautta vaan kieltää esimerkiksi profeetta Muhammedin arvostelun ja profeetan kuvan piirtämisen.
3) ihmisoikeudet. Islam ei hyväksy ihmisoikeuksia, joihin kuuluu miehen ja naisen tasa-arvo sekä seksuaalivähemmistöjen oikeus elää ilman vainoa.
Islamilaiset valtiot eivät hyväksy YK:n ihmisoikeuksien julistusta, vaan ovat antaneet oman Kairon julistuksensa, jossa useat artiklat ovat alisteisia sharialle eli artiklan ja sharian ristiriita kääntyy aina sharian hyväksi. Sharian mukaisia tuomioita ovat esimerkiksi mestaaminen, kivittäminen kuoliaaksi, ruoskiminen ja raajojen katkaisu eli amputaatio. Kuolemantuomion saa ainakin islamista luopumisesta, homoseksuaalisuudesta ja aviorikoksesta.
4) oikeusvaltio. Koska islam ei hyväksy demokratiaa, sananvapautta, ihmisoikeuksia ja sukupuolten tasavertaisia oikeuksia, se ei hyväksy myöskään länsimaista käsitystä oikeusvaltiosta.
Ruotsin radiossa 8.4.2017 haastateltu venäläinen terrorismin asiantuntija Andrej Tjuprigin sanoi suoraan sen, minkä maahanmuuttokriittisten veteraanit ovat toistaneet häntä ennen vuosien ajan:
”Nämä kaverit [islaminuskoiset terroristit] eivät sodi erityisesti Venäjää, USA:ta, Belgiaa tai Ranskaa vastaan. He sotivat vääräuskoisia vastaan, ja heidän iskulauseensa on "tappakaa vääräuskoiset mistä tahansa löydätte heitä!". Paras paikka vääräuskoisten löytämiseen ovat Euroopan suuret kaupungit, täytyy mennä sinne ja sulautua. [Terroritekosi jälkeen] Olet shahid, marttyyri, joka pääsee paratiisiin, olet sankari taistelussa vääräuskoisia vastaan.”
Millaisella moraalilla ovat ne henkilöt varustettuja, jotka eivät yritä estää demokratiaa ja ihmisoikeuksia vastustavien potentiaalisten terroristien ja seksuaalirikollisen maahantuloa?
Sipilän, Orpon, Rinteen ja Aallon arvopohja edustaa maailmanhalausta, jota he harjoittavat suomalaisten hyvinvoinnin ja turvallisuuden kustannuksella.
Sen sijaan Halla-ahon politiikka edustaa arvoja, joiden voimalla eduskunnan ensisijaiseksi tehtäväksi tulisi suomalaisten turvallisuudesta ja hyvinvoinnista huolehtiminen. Ei ole kovin vaikea valita kummassa leirissä itse seison.
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44