Blogi: Heikki Porkka, pe 30.06.2017 10:50

Yle, suomalaisten rahoittama valemedia

Yle on esittänyt ainakin vuoden ajan suomalaisille uutisena tietoa, josta Ylellä tai millään muulla maailman medialla ei ole ensimmäistäkään luotettavaa todistetta. Yle on osoittanut teoillaan olevansa tyypillinen valemedia, joka kertoo juoruja ja olettamuksia totuuksina, uutisina. Ylen uutisointi on perustunut vahvaan asenteellisuuteen.

Tragikoomista on, että Yle esittelee uutis- ja ajankohtaistoimittajista tehtyjä henkilökuvia, esimerkiksi Matti Röngästä ja Marjo Reinistä. Henkilökuvissa pyritään osoittamaan kuinka kriittisesti toimittajat suhtautuvat maailmalta kantautuviin uutisiin. Kyse on manipulaatiosta, jolla katsoja yritetään vakuuttaa uutisoinnin luotettavuudesta ja rehellisyydestä.

Noin kahdenkymmenen suomalaismedian päätoimittajat allekirjoittivat 1.3.2016 vetoomuksen luotettavan median puolesta. Allekirjoittajien joukossa on Svenska Ylen Marit af Björkesten. Björkesten toimii tällä hetkellä Ylen vastaavana päätoimittajana. Riikka Venäläinen on Yle-uutisten pomo.

Vetoomuksessa lukee mm. näin:

”Me hyvää journalistista tapaa noudattavat päätoimittajat emme aio olla valemedian hiljaisia tukijoita ja myötäjuoksijoita. Sitoudumme oikeisiin tietoihin perustuvaan ja merkitykselliseen journalismiin. Kun tietoja pyritään tahallisesti hämärtämään tai vääristelemään, puutumme siihen omissa medioissamme.”

Ja näin:

”Otamme jatkossakin vastuun julkaisemistamme uutisista ja niiden oikeellisuudesta, ja vastaamme myös toimitustemme tekemistä virheistä ja niiden korjaamisesta. Aiomme vastaisuudessakin olla demokratian ja sananvapauden tukipilareita, osa toimivaa suomalaista yhteiskuntaa. Eettisesti kestäviin periaatteisiin sitoutuneen ammattimedian tehtävä on vaikeinakin aikoina kirkas.”

Yleisradio on luonut ainakin vuoden ajan yhdessä muun suomalaisen valtamedian kanssa kuvaa, jonka mukaan Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on osallinen vaalihakkerointiin, jota Venäjän epäillään harjoittaneen. Lisäksi Trumpin on vihjailtu olevan ”venäjämielinen” sanan negatiivisessa merkityksessä.

Seuraavassa kerrotut asiat osoittavat aivan toiseen suuntaan suhteessa Ylen luomaan kuvaan.

CNN:n tuottaja John Bonifield on todennut Trumpia ja Venäjää koskevasta uutisoinnista: ”Could be bullshit. I mean, it’s mostly bullshit right now. Like, we don’t have any big giant proof.”

”Voi olla hevonpaskaa. Tarkoitan, että enimmäkseen hevonpaskaa juuri nyt. Tästä todistaa se, että meillä ei ole yhtään merkittävää todistetta.”

”And so I think the President is probably right to say, like, look, you are witch hunting me. Like, you have no smoking gun, you have no real proof.”

”Ajattelen, että presidentti on luultavasti oikeassa sanoessaan, että media harjoittaa noitavainoa. Esimerkiksi todetessaan, että teillä [medialla] ei ole savuavaa asetta, teillä [medialla] ei ole yhtään kunnon todistetta [minua vastaan].”

Toimittaja kysyy Bonifieldiltä: ”Then why is CNN constantly like ”Russia this, Russia that”?”

”Miksi CNN hokee lakkaamatta Venäjä sitä, Venäjä tätä?”

”Because it’s ratings.”

”Katsojalukujen vuoksi.”

Toimittaja: ”Because it’s ratings?”

”Our ratings are incredible right now.”

”Katsojalukumme ovat nykyään uskomattoman hyvät.”

Lisäksi Bonifield toteaa, että jos yhä jatkuvassa tutkinnassa ilmenisi oikeasti jotain merkittävää tietoa, jonka halutaan vuotavan medialle, se taatusti vuodettaisiin.

Tällaista vakuuttavaa tietoa ei kuitenkaan ole olemassa. Tähän mennessä vuodetut ”tiedot” ovat hevonpaskaa, jolle ei löydy todisteita.

Bonifieldin kanssa käydyn ja salaa kuvatun keskustelun lisäksi Yhdysvalloissa on uutisoitu kolmen merkittävän CNN-toimittajan erosta.

Toimittaja Thomas Frank, joka kirjoitti valheellisen artikkelin, Lex Haris, päätoimittaja ja Eric Lichtblau, tutkiva journalisti, erosivat (erotettiin) viime maanantaina 26.6.2017.

Kolmikon ero liittyy CNN:n julkaisemaan Trump-tarinaan. Toimittaja Frankin kirjoittamassa artikkelissa väitettiin Trumpin neuvonantajan Anthony Scaramuccin pitäneen salaisen kokouksen venäläisen sijoitusrahaston edustajien kanssa. ”Nimettömään lähteeseen” vedoten artikkelissa kerrottiin, että kokouksen tarkoitus oli höllentää pakotteita, joita Obaman hallinto oli asettanut Venäjälle.

Tosiasiassa kyseisen kaltaista kokousta ei ole koskaan pidetty.

Toisin sanoen. Yle on uutisoinut kymmeniä kertoja aiheista, joista ei ole ensimmäistäkään pitävää todistetta. Sen sijaan Yle ei ole uutisoinut edellä kerrotuista asioista, vaikka todisteet ovat silmien edessä.

Ylen Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Pirkko Pöntinen on tehnyt parhaansa, jotta suomalaisille ei muodostu oikeaa kuvaa asioista, jotka liittyvät Donald Trumpiin. Ylen tuleva Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mika Hentunen on jo ennakkoon antanut lausuntoja, joiden perusteella ei ole jäänyt epäselväksi hänen Trump-vastainen asenteensa.

Ylen tapa uutisoida Trumpiin liittyvistä asioista on täydellinen esimerkki valemedian uutisoinnista.

Kuinka moni on nähnyt Ylen kertovan näkyvästi, että Trumpin ensimmäisen sadan päivän aikana Yhdysvaltoihin syntyi lähes 300 000 uutta työpaikkaa?

Ilman pienintäkään yritystä olla luotettava media Trump-uutisoinnin suhteen, Yle esittää lakkaamatta (constantly) Trump-uutisia, joissa on negatiivinen viritys, vaikka Trumpin toimet esimerkiksi islamin hengenvaarallisen vyöryn ehkäisyn ja työllisyyden kasvun suhteen ovat erittäin positiivisia asioita kansalaisen näkökulmasta.

Trump tekee politiikkaa, joka palvelee kansalaisten turvallisuutta ja työllisyyttä, mutta Yle valikoi epäluotettavia ja valheellisia uutisaiheita pyrkiessään leimaamaan Trumpin mahdollisimman huonona presidenttinä.

Nyt, kun valtameren takaa kuuluu aivan toisenlaista tietoa, ei Yle reagoi. Yle ei hoida tehtäväänsä, koska uusimmat tiedot osoittavat aivan toiseen suuntaan, jota Yle on vakuutellut suomalaisille ainakin vuoden ajan.

Yle on osa fake news –valtamediaa, joka kertoo asioista vain, jos tieto palvelee agendaa, jota EU-komissio, valtamedian toimitukset ja Suomen hallitus haluavat edistää, kun kyseessä on EU tai Yhdysvallat.

Suomalaiset maksavat pakkoveroa asenteellisesta roskasta, jota Yle uutiset ja Ylen ajankohtaistoimitus tuottavat päivästä toiseen.

Kyse ei ole ainoastaan Yhdysvaltoja koskevasta valeuutisoinnista vaan Yle antaa harhaista kuvaa esimerkiksi islamiin liittyen. Samoin Yle nimittelee maahanmuuttokriittisiä toistuvasti maahanmuuttovastaisiksi. Yle on myös säännöllisesti tukenut mielikuvan luomista, jonka mukaan maahanmuuttokriittiset ovat ihmisvastaisia natseja, joilla ei pitäisi olla minkäänlaista sananvaltaa yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

American Pravda = CNN, Suomen Pravda = Yle

 

Heikki Porkka pe 30.06. 10:50

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10. 14:12

Folkrockia, raamatullista sanomaa, äärimieliä, elokapinaa ja maailmanparannusta

ma 30.09. 10:33

Suomi-media, poliitikot ja rasismi

ke 04.09. 11:31

Raakut ja rasistit Ylen uutisoinnissa

ti 27.08. 22:00

Yle on epäluotettava media

ke 31.07. 11:59

EU-vaaleista Suomessa, Virossa ja vähän muualla

ma 10.06. 11:03

EU-vaalit, maahanmuutto, monikulttuurisuus ja poliittinen vastuu

pe 07.06. 10:17

Islamofobia, Yle, SDP, punavihreät ja Iltalehti

ti 04.06. 17:17

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

blogit

Vieraskynä

Tp-Utva historian polttopisteessä

to 03.10.2024 15:30

Juha Ahvio

Paavi Leo XIII:n linja

su 25.05.2025 22:15

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?

su 12.01.2025 00:48

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä

to 03.04.2025 19:38

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Matt Goodwinin uusimmat shokkiluvut Ison Britannian väestönvaihdosta

to 03.07.2025 14:24

Heikki Porkka

Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa

ti 01.10.2024 14:12

Tapio Puolimatka

Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?

to 24.04.2025 11:23

Olli Pusa

Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa

pe 28.06.2024 10:23

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44