Blogi: Timo Vihavainen, ti 27.06.2017 22:09

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

Herra pysähtyneisyys ja Kekonen

 

Leonid Brežnev, Rabotšije i dnevnikovyje zapisi, 1963-1982, 1. IstLit, Moskva 2016, 1261 s.

Zapisi sekretarej prijomnoj L-I. Brežneva 1965-1982. IstLit, Moskva 2016, 1228 s.

Rabotšije i dnevnikovyje zapisi 1944-1964, IstLit, Moskva 2016, 971 s.

 

Minulla oli onni saada Moskovasta lahjaksi mahtavan upea kolmiosainen teos, jonka keskeinen sisältö on Brežnevin päiväkirjat. Lisäksi kirja sisältää Brežvnvin sihteerien muistiinpanot siitä, kuka kulloinkin oli pääsihteerin vastaanotolla Kremlissä, datšalla tai Zavidovossa, ynnä muuta.

Viimemainitussa paikassa pääsihteeri viihtyi hyvin ja hänelle lähetettiin usein sinnekin asiakirjapaketteja, kuten sihteerit muistiin merkitsivät.

Kuten jo tiesimmekin, Kekkosen kanssa Leonid Iljitšillä ei ollut erikoisen läheiset välit ja niinpä näyttää Kosygin saaneen evästää joskus pääsihteeriä Suomen asioista ennen tapaamisia, jotka yleensä kestivät vain vajaat pari tuntia.

Toki Brežnev tapasi muitakin suomalaisia, mutta harvoin. Kuusinen mainitaan kerran, samoin Paasio, Pessi pari kertaa ja niin edelleen.

Korkeimman tason tapaamisiin  Kekkosen kanssa tuskin oli erityistä aihettakaan, asiat valmisteltiin joka tapauksessa keskuskomitean Suomi-deskillä ja politbyroo ja pääsihteeri sitten tekivät päätöksensä sen tiedon varassa, joka heillä oli, eikä se liene paljoa ollut.

Brežnev ei ollut mikään Paasikivi tai Relander, jotka tekivät tarkat muistiinpanot päivän tapahtumista, kuten myös Kekkonen teki. Brežnevin muistiinpanot ovat etupäässä käytyyn keskusteluun tarkoitettuja apuvälineitä ja usein sangen viitteellisiä.

Julkaisijat ovat onneksi olleet ilmeisen tarkkoja ja kertovat muun muassa sen, mikä osa on milläkin musteella kirjoitettu. Muistiinpanija harrasti myös ympyröitä ja nuolia, jotka on uskollisesti toistettu myös julkaisussa.

Muutenkin kirjasarja on erinomaisen hienoa painotyötä ja perinpohjainen selostaessaan esimerkiksi tuhansien vierailijoiden taustoja.

Joskus toki tekevälle sattuu ja kolmannessa osassa on Kekkosen valokuva, jonka väitetään esittävän Titoa. Mutta eipä tuo Kekkosen arvoa alentane, ellei hän itse sitä tee.

Mitä siis Kekkonen ja Brežnev tapaamisissaan tekivät? Tämä jää enimmäkseen arvoitukseksi. Aihepiirit mainitaan silloin tällöin, mutta enemmän kiinnitetään huomiota päivällispuheisiin, jotka todetaan pidetyiksi, kunniamerkkeihin ja vastaaviin. Ilmeisesti asiaakin puhuttiin ja on mahdollista, että pikakirjoittajat merkitsivät keskusteluja muistiin, mutta näissä kirjoissa niitä ei ole.

Ottakaamme esimerkiksi 28 maaliskuuta 1964. Tuolloin pääsihteeri käsittelee monia erilaisia asioita alkaen traktorien vastaanottamisesta ja Adlerin ja Suhumin välisen tien parantamisesta toveri Kadarille lahjoitettavaan kelloon, jossa tulee olla ns. ankkurikoneisto.

Käsiteltävänä on myös Kekkosen pyyntö päästä tapaamaan Hruštšovia syntymäpäivän johdosta. Siihen päätetään suostua ja ”luoda olosuhteet” matkaa varten

Mutta on joukossa yksi kiinnostavampikin asia, harvinaisuus lajissaan näissä vankoissa niteissä. Brežnev on nimittäin kirjoittanut  

Кеконен –просит

Свалить Сукселайнена

eli siis:

Kekonen (Brežnev kirjoitti UKK:n nimen systemaattisesti väärin) pyytää kaatamaan Sukselaisen.

Kyse on, kuten kommentoija on ymmärtänyt, Maalaisliiton puheenjohtajan paikasta. Kuten muistetaan, Sukselaisen suhteet emigranttivirolaisiin ylioppilaisiin olivat se syy, jonka takia hänet leimattiin neuvostovastaiseksi ja siis kelvottomaksi istumaan noin vastuunalaisella paikalla.

Sivumennen sanoen, Sukselainen hävisi äänestyksessä Virolaiselle äärimmäisen niukasti, mikä osoittaa sekä sen, ettei Moskovalla ollut mitään keinoa määrätä siitä, mitä kansan syvät rivit Suomessa ajattelivat tai tekivät että toisaalta myös sen, että aika vähäkin painostus saattoi riittää.

Sat sapienti. Mikäli näytti siltä, ettei vähempi riittänyt, saattoi Moskova aina löytää järeämpiäkin aseita. Mikäli suomalaiset halusivat pelastaa mahdollisimman paljon päätösvaltaa itselleen, kannatti naapurin mielipide ottaa huomioon.

No, ei kai tämä mikään suuri sensaatio ole. Härskiähän se peli oli ja Kekkonen oli Machiavellinsa hyvin opiskellut. Hän käytti mielin määrin sitä yhteyttä, jota jotkut kirjoittajat ovat häveliäästi nimittäneet ”puoluelinjaksi” ja joka ei tietenkään ollut mikään puoluelinja, vaan salaisen palvelun suora linja moskovalaisiin kontakteihin.

Olisi liioittelua sanoa, että pääsihteeri Brežnev olisi ollut yksi noita kontakteja. On ilmeistä, että hän tyytyi siihen, miten alaiset hoitivat tuota mallikelpoista provinssia eli Suomea eikä ollut sitä koko ajan valvomassa, kuten keisarit Nikolai I:tä myöten tai vielä pääsihteeri Hruštšov, jonka paheksumista herättänyt suhde Kekkoseen tulee tässäkin kirjassa mainituksi.

Kirjan upea ulkoasu kuvastanee sitä pieteettiä, joka valtion mahdille naapurimaassa annetaan ja on annettu. Vaikka Leonid Iljitš on saanut jälkimaailmalta huonot arvosanat johtajana, näyttää suuri yleisö kuitenkin yhä kaipaavan niitä huolettomia päiviä, jolloin keskityttiin juhlimaan omaa itseä ja suuria saavutuksia –застойно-застольный период.

Se oli sitä aikaa, kun juna pysähtyi ja tilannetta yritettiin korjata simuloimalla matkan jatkumista ikkunat pimentämällä ja määräämällä matkustajat hytkyttelemään tahdissa.

Mukavastihan se meni Suomessakin. Lehdet olivat tulvillaan Kekkosen kuvia milloin minkinlainen karvahattu päässään, milloin Zavidovossa ja milloin vaikkapa Uzbekistanissa.

Sillkoin taisi tuntua siltä, että UKK oli kerrassaan ilmiömies päästessään noiden herrojen kanssa marjaan ja metsällekin.

Ehkäpä se oli niinkin, mutta kyllä Kekonen tosiasiassa hukkui lukemattomien muiden Zavidovon vieraiden joukkoon Brežnevin näkökulmasta katsoen. Keskuskomitean sihteeristön ja KGB:n näkökulmasta asia oli varmaan toisenlainen.

Jälkeenpäin katsellen aikakausi näyttää melko koomiselta, mutta tragiikkaa siinä on aika vähän. Pitänee toivoa, että meidänkin aikaamme voitaisiin joskus näin arvioida, mutta valitettavasti asia ei näytä erikoisen todennäköiseltä.

Timo Vihavainen ti 27.06. 22:09

Kommentit: 1

Juha. ti 27.06.2017 23:09 0

Urho Kekkoselle oli kova henkilökohtainen isku Nikita Hruštšovin syrjäyttäminen v. 1964. Se aiheiutti hänelle ns. perhosia vatsassa tuntemuksen. Hän lausui muistaakseni viralliseen käyttöön suunnilleen, Että hänellä on nyt Neuvostoliitossa yhden sijaan kolme ystävää"- vähäeleisen lakoonisesti. En tuota aika eläneenä, mutta saamani käsityksen mukaan historian kirjoitukselta tai paremminkin tuon ajan päivittäisistä tiedoista politiikan alalta. Kekkonen ei saanut lupaa tavata Hrustsvia yksityisesti, hänen sitä pyytäessä uudelta johto troikalta. Mutta ehkä lupa on haluttu salata jäyhän kuvan säilyttämiseksi silloisen virallisen Neuvostoliiton ulkopoliittisen protokollan osalta. Liekö olisiko kiusallisesti sitten Lännessä ollut aivan jonoksi asti tätä miestä tervehtimään. Se on ainakin satavarmaa, ettei Itä-Europan sateliittimaiden poliittisen johdon piirissä tuosta henkilöstä tuli epähenkilö sillä silmänräpäyksellä, kun Hrustsov huiskuteltiin suu korvia myöten hymyssä lomalleen jonnekin Mustalle Merelle. Sillä aikaa sitten tehtiinkin vallankeikaus pikavautia. Uutta neuvostoliittolaista ihmisyyttä edusti se, että tuo aikansa palvellut mies sai kuitenkin pitää henkensä. Tiedän, Brežvnvin olleen kylmäkiskoinen ja laiska sekä joskus huonolla tuulella Kekkosen kanssa suljettujen ovien takana neuvotteluissa, jossa enimmäkseen jauhettiin liturgiaa Suomen ja N-liiton välisistä suhteista. Ulkoministeri Keijo Korhonen on kertonut eräällä tapaamisella Brežvnvin olleen erityisen happamalla tuulella ja pitkästynyy Kekkosen vetäessä parasta settiään. Kekkonen kiitti saamastaan kutsustaan ja kehui kuinka mukavaa on aina saada kutsu tulla tapaamaan ystäviä. Tuohon Breznev vastasi. "Kyllä, kylkä. Kutsutaan, kutsutaan." Kekkosella oli erityisen läheiset välit Pääministeri Kosyginiin, jonka kanssa synkkäsi paremmin ja miehet ymmärsivät toisiaan kemia tasolla. Sivumennen silloinen Pääministeri säilytti henkensä Stalinin harvennushakkuilta, vain siksi, että hän oli onnekseen pois Moskovast



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Laivat Itämerellä

ti 25.07. 13:39

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07.2017 23:29

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Vihreiden Kaisa Hernberg leikkii alistettua ja huono-osaista

ti 25.07.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavisto - poliittinen ruumis

la 22.07.2017 16:32

Heikki Porkka

Mitä Neuvostoliiton pakkojäsenyys kylvi Virossa, sitä EU-jäsenyys tuottaa Suomessa

ti 25.07.2017 11:53

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Putin tekee mitä lupaa

ma 24.07.2017 19:19

Reijo Tossavainen

Natsi, natsi, natsi! Toisten leimaaminen on äärimmäistä mukasuvaitsevaisuutta

ti 25.07.2017 06:43

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Laivat Itämerellä

ti 25.07.2017 13:39

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45