Blogi: Timo Vihavainen, la 24.06.2017 09:56

Pidetään ikävää

Pidetään ikävää

 

Vanhoja kirjoja lukiessa huomaa, että ihmiset ovat jämähtäneet paikalleen sen sijaan, että liikkuisivat ympäri maata, kuten ennen oli tapana.

Tämä tietenkin on virheellinen oikotulkinta, mutta siinä määrin korostuvat muistelmissa ja muussakin kirjallisuudessa puolentoista vuosisadan ja vielä sadankin vuoden takaa vierailut, että voisi luulla ihmisten olleen matkoilla kaiken aikaa.

Tietenkin me olemme se oikea matkustajien sukupolvi. Kukapa ei nykyään nousisi lentokoneeseen ainakin kerran tai pari vuodessa tai jopa kerran kuussa matkustaakseen johonkin kaukaiseen paikkaan. Kenelläpä ei olisi ristinään ja ilonaan autoa ja alituista matkantekoa vapaa-ajan asunnon ja kodin välillä.

Matkustamisen luonne on kuitenkin muuttunut. Vanhoista matkakuvauksista näkee, miten matkalaisista vaikkapa junassa tai laivalla ennen pitkää muodostui jonkinlainen satunnainen kollektiivi, joka jakoi kohtalotovereilleen elämäntarinaansa.

Matkalla he sitä paitsi olivat yleensä jonkin henkilön luo, elleivät sitten sanatorioon, jossa laivan tai junan tapaan oltiin ympäristön vankeina ja jatkettiin kanssakäymistä kohtalotovereiden kanssa.

Luku sinänsä olivat matkat kotimaassa. Kirjojensa perusteella jopa korven erakko Ilmari Kianto oli intohimoinen koti- ja ulkomaan matkaaja, puhumattakaan hänen K.H.P.V. toveristaan, ”Iso-Keisari”-Lampénista.

Tuohon aikaan säätyläiset saattoivat muitta mutkitta ilmestyä jonkin säätyveljensä luo, vaikka eivät olisi häntä ikinä nähneetkään. Sekä vierailun tekeminen että sen vastaanottaminen olivat velvollisuuksia.  Parhaassa tapauksessa mukana oli suosituskirje, jollaisen voi myös ennalta lähettää.

Niinpä aristokratian maassamme vähälukuisat edustajat, jotka käytännössä tunsivat toisensa, saattoivat matkustaa kartanosta kartanoon ja alemmat säätyhenkilöt taas löysivät laajan veljesverkoston pappiloista.

Viiniä ja punssia ei vanhan ajan pappiloista koskaan puuttunut, ennen kuin herännäisyys ja yhteisen kansan usein yksitotinen elämäntyyli alkoivat sanella sopivaisuuden rajoja myös niissä. Kartanot taas siirtyivät nopeasti aatelittomiin käsiin ja se herrasväki, joka kerran oli jakaantunut milteipä tasaisesti ympäri maata, muutti kaupunkeihin.

Niinpä valtasi alaa uusi elämäntapa, mikä ainakin meillä Suomessa merkitsi usein linnoittautumista kukin omaan Tusculumiinsa, jossa riitti loputtomasti työtä ja puuhaa. Ellei riittänyt, voi aina käydä pari pulloa kaupasta ja istahtaa laiturin päähän ryyppäämään.

Pari prosenttiahan se vain väestöstä käsitti tuo herrasväki, kuten Kaarlo Wirilander on tutkimuksessaan ansiokkaasti osoittanut. Herrasväki oli herrasväkeä ja kansa oli kansaa.

Nämä kaksi eivät välttämättä usein kohdanneet. Anders Ramsay kertoo klassisissa muistelmissaan, miten hän, joskus 1830-luvulla, Nikolai I:n hallitessa, hämmästyi kuullessaan ensi kerran puhuttavan suomea. Hän oli silloin kuusitoistavuotias.

Vielä Ilmari Kiannon (Calamnius) pappissäätyiset vanhemmat puhuivat Suomussalmen korvessa keskenään usein ruotsia, eikä 1800-luvun lopulla ollut lainkaan kummallista, että myös supisuomalaista syntyperää olevat herrat vaihtoivat puheen ruotsiin tarvittaessa.

Toki sen ajan englantia oli ranska, mutta meillä hyvä ranskan taito ilmeisesti jäi aristokratian ominaisuudeksi. Se kyllä sitä oppikin, kotiopettajattarien ansiosta, niin hyvin, että pärjäsi kaikkialla sen ajan sivistyneessä maailmassa.

Mutta tämä on sivuseikka. Silmiinpistävää joka tapauksessa on, että vanhan herrassäädyn kadottua, sen seuraajat kadottivat melkoisen osan sen seurustelutavoista.

Voisi ajatella, että vanhan sääty-yhteiskunnan jälkeen vallitsi tasa-arvoisuus eikä kukaan enää voinut mahtailla tai muuten koreilla suvullaan. Jokaisen oli ihan itse osoitettava, mikä oli miehiään.

Tämä ei kuitenkaan liene ihan näin yksinkertaista. Venäjällä hierarkkinen yhteiskunta säilyi kauemmin kuin Suomessa, mutta on selviä merkkejä siitä, että siellä ihmisillä oli keskenään läheisemmät välit, säätyerosta riippumatta. Toki aristokratialle nokkimisjärjestys oli olennaista. Siinähän oli sen koko raison d’être niin sanoakseni.

Vanhojen lehtien lukijankirjeistä voi todeta, että esimerkiksi Pietarissa ja yleensäkin Venäjällä herrasväen suhde sekä toisiinsa että rahvaaseen oli mutkattomampi kuin täällä länsirajan takana. Sillä raja se oli myös keisarikunnan ja suuriruhtinaskunnan välillä, eikä sen merkitys vähäinen ollutkaan.

Suomalaiset tunnettiin Venäjällä varsin omanarvontuntoisena ryhmänä, joka ei antanut astua varpailleen. Helsingissä ajurikin oli kuin senaattori ja viipurilaista poliisia venäläinen turisti vertasi olympolaiseen Mars-jumalaan.

Tämä kuitenkin tarkoitti, että suomalaiset myös keskenään tunsivat tarkan nokkimisjärjestyksen. Vauras rusthollari ei missään tapauksessa ollut mielestään samalla tasolla köyhän säätyveljensä kanssa, vaikka heidät samaan säätyyn laskettiinkin.

Venäjällä sen sijaan korkea upseeri saattoi laskea leikkiä ravintolan tarjoilijan kanssa ja pääsiäisenä jopa korkea-arvoiset säätyhenkilöt suutelivat rähjäisiä ja partaisia talonpoikia. Meille tämä kaikki oli eksotiikkaa.

Suomalaisen 1800-luvun loppupuolen havainnoitsijan mukaan Pietarissa ei nähnyt sitä säätyerotusta, joka Suomessa ”vallitsi kaikkialla”.

Tasa-arvohan Venäjällä ei suinkaan vallinnut, vaan tuossa välittömyydessä voitaneen sen sijaan nähdä kaikuja maaorjuuden ajoista, joka sentään oli siellä vasta hiljalleen lakkautettu. Meillä sen sijaan talonpojat olivat jo 1700-luvulla alkaneesta isojaosta lähtien muuttaneet omiin yksittäistaloihinsa ja rakensivat linnaansa, joka parhaansa mukaan puolustautui pahan maailman hyökkäyksiltä ja pyyteiltä.

Suomessa siis oltiin itse kukin muista riippumattomia yksilöitä, kun taas Venäjällä tiivis kanssakäyminen joko paternalismin tai kyläyhteisön merkeissä jatkui jatkumistaan. Lyhytaikainen pääministeri Stolypin ei sille paljon mahtanut ja sen jälkeen tulivatkin bolševikit, joille kollektivismi oli uskonkappale.

Mutta matkustelusta ja muusta seuranpidosta puheen ollen, tämä erilainen yhteiskunnallinen kehitys taisi johtaa siinäkin asiassa erilaiseen kulttuuriin.

On väitetty, että venäläinen datša on paikka, jonne mennään tapaamaan ja kestitsemään vieraita, kun taas suomalaiseen mökkiin mennään eristäytymään ja syöttämään itikoita.

Tuskin tämäkään yleistys ihan kovin kauas kantaa. Tuntuvat nuo venäläisetkin mielellään vuokraavan Suomesta yksittäismökkejä, joihin sopii mennä ihan omassa rauhassa kalastelemaan ja lueskelemaan. Illalla voinee kai ottaa pienet napanderit myös yksin?

Vai voiko? Olen kyllä käynyt venäläisillä datšoilla, mutta tietämykseni edellä mainitusta asiasta on vähän samanlainen kuin jääkaapin valosta. Aina kun avaa oven, valo palaa, mutta palaako se myös silloin, kun ovi on kiinni?

Tietenkin banaali tosiasia on, että kaikkihan me teemme sellaista, mitä ei oikeastaan pitäisi tehdä, mutta silloin kyllä yleensä edes pyrimme sitä karttamaan.

Venäläinen ainakin tietää, ettei hänen sovi juoda yksinään. Itse asiassa ryyppyporukkaan tarvitaan vähintään kolme. Yleisen käsityksen mukaan tämä johtuu siitä, että Jumala rakastaa kolminaisuutta.

Joka tapauksessa: tres faciunt collegium - kolme muodostaa jo kollegion. Siinä on jo seurueen alkumuoto ja sitä voi tarvittaessa laajentaa. En tiedä, onko asialla syvää periaatteellista merkitystä, mutta suomalaistyyppinen yksin- tai kahdestaan ryyppääminen tuntuu olevan jotakin aivan muuta kuin kolmen tai useamman muodostamassa joukossa juhliminen.

Sillä yksin tai kaksin ei oikeastaan voi lainkaan juhlia, vain ryypätä, mikä voi olla hauskaakin, mutta ei vielä ole sosiaalinen tapahtuma.

Vanhat matkakertomukset ja muistelmat vievät meidät yhä uudelleen juhliin, joissa hilpeä porukka siirtyi paikasta toiseen ja aina otettiin vastaan avosylin. Eihän harvaan asutussa maassa ollut paljon muutakaan yhdyssidettä ulkomaailmaan, harvoin saapuvaa posti lukuun ottamatta.

Lehdistä saa aina silloin tällöin lukea, miten kauheaa on, kun mökille saapuu vieraita, joita on passattava ja joiden tylsiä juttuja ja rehentelyä on kestettävä. Nuoriso alkaa suorastaan olla kyllästynyt koko mökkeilyyn ja harva nykyään kutsuu varsinaiseen kotiinsa ketään vieraita, mikäli voi sen välttää.

Kun matkailukin yhä enemmän tapahtuu eristyksissä kanssamatkustajista, tuntuu joskus siltä, että tämä yhteiskunta on seurustelun tasolla pahasti atomisoitunut. Jokainen elää omassa apartamentossaan, olipa kotona tai matkoilla ja nauttii omasta seurastaan.

Sitä paitsi sama kehitys taitaa tapahtua aika laajasti tässä globalisaation alhossa. Neuvostoaikana kun matkusti venäläisen junan makuuvaunussa, syntyi ennen pitkää aina tarinaryhmä, yleensä jonkin puollon ympärille ja matkasta tuli usein hyvinkin kiinnostava. Sitä paitsi erotessa pyydettiin ehdottomasti kyläilemään puolin ja toisin.

Asiat ovat muuttuneet. On pelkästään hyvää tuuria, mikäli venäläisten joukosta nykyään löytyy junassa ryyppykaveri, sobutylnik, kuten vanha ja kunnianarvoisa termi kuuluu. Ennen se oli samassa kunniassa kuin antiikin ajan hospes, kestiystävä. Kuten tunnettua, kestiystävyyden pettäminen kuului rikoksista vastenmielisimpiin ja on sitä yhä.

Mutta kaikki muuttuu ja hölmöt luulevat, että se muuttuu aina vain parempaan suuntaan. Ei se välttämättä niin ole. Tulevaisuudesta on tehtävä parempi, jos siitä haluaa sellaisen saada. Pitäkäämme tämä siis mielessä myös matkoilla ja muistakaamme aina tarjota myös naapurille.

Ja menkäämme yhä, tänä globalisaation aikanakin, vierailuille myös varoittamatta. Jokaisessa pappilassa on hätävaransa ja ellei näin ole, ovat vieraat toki velvolliset panemaan pöytään omat eväänsä, mikä on muutenkin suositeltavaa.

Vaimo, joka suuttuu tällaisista vierailuista, on hyljättävä. Kuten muinaiset roomalaiset sanoivat: aurum igne probatur. Ellei kestä sitä, mikä tulee kestää, on halvaksi arvioitava.

Timo Vihavainen la 24.06. 09:56

Kommentit: 1

Juha. la 24.06.2017 13:30 0

" Ellei kestä sitä, mikä tulee kestää, on halvaksi arvioitava." Tätä sopii miettiä Timo Soinin ja suvakkien kohdalla.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Piru merrassa?

su 19.08. 22:06

Suomen keksijä

la 18.08. 23:01

Hirttämätön sankari

pe 17.08. 23:09

Kun kone lukee

ke 15.08. 22:24

Veneily lisääntyy

ti 14.08. 22:08

Apinain kuningas ja karvaiset kaverit

ma 13.08. 23:07

Pederastian ihanuus ja kurjuus

su 12.08. 20:10

Suvaitsemisen vaikeudesta

la 11.08. 22:33

Avoin kirje Professoriliitolle

pe 10.08. 22:31

Uusi normaali?

to 09.08. 22:24

blogit

Vieraskynä

Je Suis Alex Jones

la 18.08.2018 23:18

Juha Ahvio

Kansalliskonservatiivinen Eurooppa nousee Unkarin ja Italian johdolla

la 18.08.2018 23:02

Professorin Ajatuksia

Autonpolttamisen juurisyy ja sen opetukset Suomelle

su 19.08.2018 22:05

Jukka Hankamäki

Luurangot taloustieteilijöiden kaapeissa

la 11.08.2018 22:34

Petteri Hiienkoski

Yliopistorehtori nakertamassa demokratian ja tieteen perusteita

pe 10.08.2018 20:43

Tapio Holopainen

Tapparan mies

ma 13.08.2018 23:16

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Somalimies palasi maahansa ja kehottaa muitakin somaleja palaamaan

ke 15.08.2018 17:13

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mikä Tapio Puolimatkan kirjoituksessa raivostutti suvaitsevaiston?

to 09.08.2018 12:51

Arto Luukkanen

Henkist holhontaa Turuus...

pe 17.08.2018 23:10

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Ett folk ett parti - Ruotsidemokraattien lopullinen kuolinisku demareille?

su 19.08.2018 10:30

Heikki Porkka

Turku - kylmien päättäjien kylä

pe 17.08.2018 22:20

Olli Pusa

Kansallinen kokoomus?

su 19.08.2018 14:53

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ylen valeet

ke 08.08.2018 19:45

Reijo Tossavainen

SPR hylkäsi periaatteensa ja ryhtyi punavihreän sensuurin apuriksi

ke 15.08.2018 07:44

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Piru merrassa?

su 19.08.2018 22:06

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40