Historiantutkijana tiedän, että petokset kuuluvat inhimilliseen ja varsinkin poliittiseen elämään.
Ihminen on heikko ja kuten laulu sanoo: "pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan." Tällaisessa tilanteessa langennut ihminen selittelee omaa käytöstään ja näkee omassa moraalisessa lankeemuksessaan positiivisia asioita.
SMP:ssä alkupetos tapahtui vuonna 1972. Oppositio järjestäytyi omaksi "Suomen kansan yhtenäisyyden puolueeksi" 8. joulukuuta (!) 1972. Äänestäjät eivät kuitenkaan vakuuttuneet vaan jättivät nämä yhtenäistäjät rannalle seuraavissa vaaleissa - miltei kokonaan. Se ainoa, joka pääsi läpi - loikkasi kepuun. Siitä miehestä ei ole sen jälkeen kuulunut.
Puolueesta voi erota. Omana aikanaan viisaan Soinin mukaan: Perussuomalaiset ei ole vankila.
Mutta tässä neuvo: jos teille loikkareille on jäänyt vähänkään rehellisyyden riekaleita niin erotkaa reilusti puolueesta. Älkää jääkö sinne roikkumaan. Etsikää oma kotinne ja rakentakaan yhdessä kokoomuksen kanssa pienen ihmisen asiaa!
Hei, hei kaikille teille. Good riddance!
Soinin petos tuntuu pahalta. En tiedä nukkuuko Soinin päätöksensä jälkeen. Ehkä ei nukukaan. Se, että tuo ensin poliittista toivoa ihmisille ja sitten pettää sen, tuntuu kaksinverroin pahalta. En tiedä montako kardinaalia tarvitaan antamaan anteeksi tämä rikos demokratiaa vastaan. Ehkä tässä tarvitaan itse paavin absoluutiota?
Sitten muutama huomio: lähtijät olivat ministereitä. Miksi? Valta ja palkat houkuttavat niin.
Samoin kansanedustajista ne, jotka pelkäsivät vuonna 2019 alkavaa "tavisten" elämää.
PS porskuttaa nyt ja tulevaisuudessa. Jyväskylä näytti sen.
Arto Luukkanen
Järvenpää
Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05.2025 10:37Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01.2025 00:48Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04.2025 15:06Kultamunat ovat kuoriutuneet - Pisa-tutkimus paljastaa
ti 01.10.2024 14:12Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44