Blogi: Reijo Tossavainen, ma 12.06.2017 14:52

Kepu pettää aina - ei halunnut noudattaa hallituksen sovittua ohjelmaa

Perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho kertoo Facebookissa miksi hallitus hajosi:

"Kävin aamulla hyvän ja asiallisen keskustelun pääministeri Sipilän ja ministeri Orpon kanssa hallitusyhteistyöstä. Tein selväksi, että nykyinen hallitusohjelma ja turvapaikkapoliittinen toimenpideohjelma riittävät perussuomalaisille, mutta edellytämme, että yhdessä sovitusta pidetään tarkasti kiinni.

Pääministeri ilmoitti hetki sitten, että maahanmuuttoa koskevien kirjausten nykyistä tarkempi noudattaminen ei ole mahdollista, ja ettei edellytyksiä hallitusyhteistyön jatkumiselle ole."

Siinä on syy, miksi hallitus kaastui. Kepu petti jälleen. Ja nyt myös Kokoomus.

Olen tyytyväinen, koska perussuomalaiset toimivat esimerkillisen ryhdikkäästi. He pitivät kiinni siitä mitä oli sovittu. Se on hyvä suomalainen tapa. Se on osa sitä suomalaisuutta, jota Perussuomalaiset puolueena on arvostanut ja tulee arvostamaan. Rehellisyys maan perii.

Tästä eteenpäin perussuomalaisten on noudatettava kivenkovaa oppositiopolitiikkaa. On nostettava pöydälle ongelmat, joihin hallituksessa on voitu vain osin vaikuttaa.

Tavoitteeksi on asetettava superjytky seuraavissa vaaleissa. Se on mahdollista.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

 

Reijo Tossavainen ma 12.06. 14:52

Kommentit: 3

Hannele Korpela ma 12.06.2017 15:15 1

Toivottavasti Perussuomalaisten rivit nyt tiivistyvät ja hyvällä hengellä lähtevät taistelemaan Suomen ja suomalaisten tulevaisuudesta. Sehän tässä on vaakalaudalla. Julkisuudessa toki riemuitaan, kun Persut "potkittiin" ulos hallituksesta, seurauksia sen enempää murehtimatta. Tämä kävi kyllä niin nopeasti ja kivuttomasti, että herää kysymys, oliko Keskusta ja Kokoomus valmistellut tätä jo pidempään. No, valkoinenkin vaihtaa väriään, kun sitä likaojassa riittävästi ryvettää.

Juha. ma 12.06.2017 17:14 1

Suurin syy taisi ollakin siinä, ettei entiset kannattajansa hyljännyt liberalisti kepu ja "Kodin, isänmaan ja uskonnon" dumpannut kokoomus halunneet päästää niinkin viisasta ja älykästä miestä hallituksen sisälle näkemään sen mädättyneen, maanpetoksellisen, korruptoituneen, Merkelin lattakengien nuoleskelijoiden ja George Soroksen juoksupoikien/tyttöjen "hallitustyökentelyn" sekä kulissien takaisen tieten tahtoen tehtyä puliveiraamista Suomen kansan pettämiseksi pelaamalla aikaa sekä venkoilemalla kansan valtaosan tahdon vastaisesti suojella Suomea perinteisenä kansallisvaltiona sekä hyvinvointivaltiona, joka keskittyy huolehtimaan omasta kansasta heidän maksamaansa verokertymän vastikkeeksi. Jihad Sipilä ja Petturi Orpo muassaan Jopo Sauli ovat sielunsa myyneet bilderbergiläiselle New World Orderille sekä juutalaisen monimiljardöörin George Soroksen Euroopan valkoisen rodun kansanmurha hankkeelle unohtamatta Suomen kansallisomaisuuden metsien ja pohjaveden myymistä ylikansallisille korporaatioille vieden meiltä kaiken minkä Luoja on meille antanut ja me olemme työllämme, sisullamme, hiellämme ja kyynelillämme itselleme ansainneet muka jaettavaksi niile jotka mukamas "omistavat" maamme ja vetemme sekä sosiaaliturvamme huutamalla sen julki Helsingin kirkolla punapapin nyökytellessä vähemmän hysteerian vaikutuksen alaisena ja Helsingin kansallimielisiä potkivan poliisin tehdessä kunniaa tuolle sotarikolliselle, jota kohdellaan kuin piispaa pappilassa, mutta eipä Suomen Kirkon pappiloita enää piispa yksin kierrä, sillä hänellä on ystävä nimeltään piru, joka tietää "kuinka Raamattua luetaan".

Paavo ma 12.06.2017 19:07 0

Irvokasta on, että Suomi on mm. eu-piireissä se valtio joka noudattaa direktiivejä pilkuntarkasti.

Ei näköjään käy omassa hallitusohjelmassa!



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

PS-rivit ovat nyt yhtenäisemmät kuin ennen loikkaripettureiden lähtöä

ma 24.07. 08:10

Suvaitsemattomuus, vihapuhe ja vastakkainasettelu tulevat lisääntymään

su 23.07. 06:44

Perinteisen median yksipuolisuus on ala-arvoista journalismia

la 22.07. 09:46

Loikkariporukka hajoaa kuin pieru Saharaan

pe 21.07. 07:12

Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan. Loikkarit mahtuvat virhemarginaaliin.

to 20.07. 07:52

Valhe ja totuus Rinkebyn koulusta

ke 19.07. 18:32

Sotepalveluissa pienet yksiköt palvelevat hyvin ja kustannustehokkaasti

ti 18.07. 07:46

Naisten ja miesten palkkatasa-arvo on jo toteutunut. Tai sitten ei.

ma 17.07. 11:53

Olen samaa mieltä kuin Timo Soini: "Valhe aseena on alhaisin astalo"

la 15.07. 19:44

Kilpailu takaa hyvän laadun ja hinnan myös terveyspalveluissa - ei monopoli

la 15.07. 06:39

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

YK:n propagandavideo Euroopan afrikkalaistamiseksi julki

ma 24.07.2017 23:29

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Matti Torvinen on foliohattuileva torvi

su 23.07.2017 08:24

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavisto - poliittinen ruumis

la 22.07.2017 16:32

Heikki Porkka

Käsi kädessä kuljemme ...

la 22.07.2017 10:54

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Putin tekee mitä lupaa

ma 24.07.2017 19:19

Reijo Tossavainen

PS-rivit ovat nyt yhtenäisemmät kuin ennen loikkaripettureiden lähtöä

ma 24.07.2017 08:10

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45