Äskettäin Saksan puolustusministeri Ursula von der Leyen julisti, että Saksa ajaa täysillä EU:n puolustusunionia. Siis EU:sta tehtäisiin puolustusliitto. Suomessa suhtautuminen asiaan on eri aikoina ollut varsin epäjohdonmukaista ja sekavaa. Presidentti Niinistö on suhtautunut asiaan myönteisesti. Toisaalta aikoinaan EU-sopimusten sisältö vesitettiin tässä suhteessa suomalaisten toimesta. Silloin asialla olivat presidentti Halonen ja ulkoministeri Tuomioja.

Onko tässä kysymys jostakin merkittävästä avauksesta vai ainoastaan julkisuuteen tyrkytetystä ideasta, jolla yritetään keksiä huojuvaa EU:ta yhdessä pitäviä seikkoja? Lähes kaikkien EU-maiden puolustusratkaisu perustuu Natoon. Poikkeuksia ovat mm. Suomi, Ruotsi, Irlanti ja Itävalta. Itävalta on EU-maiden (ja Sveitsin) ympäröimä eikä kovin helposti ensimmäinen hyökkäyksen kohde. Irlanti sijaitsee kaukana lännessä meren ympäröimänä. Niille turvallisuusuhkat ovat erilaisia. Asialla on enemmän merkitystä Suomelle sekä Itämerestä huolimatta myös Ruotsille.

Miksi siis EU-maat alkaisivat kehittää yhteistä puolustusta parin maan tarpeiden vuoksi? Taustalla on EU:n ja sen johdon ajaman politiikan kärsimät valtavat takaiskut. EU-maista sotilaallisesti vahvin on ollut Britannia. Mutta se on jättämässä EU:n. EU:n turvallisuus on rakentunut tosiasiassa USA:n varaan. EU-maat eivät ole satsanneet puolustukseensa läheskään sitä määrää, josta Natossa on sovittu ja käytännössä USA on maksanut suuren osan Euroopan puolustuksesta. Nyt siellä presidentin vaihduttua tuulet ovat muuttuneet ja USA vaatii Eurooppaa maksamaan sovitun osan puolustuksestaan. Jos EU-maat eivät ole valmiita siihen, ei USA lupaa tukea Euroopalle.

Tällä hetkellä jäljelle jäävä EU on sotilaallinen kääpiö. Tuoreen tutkimuksen mukaan esim. 53% prosenttia saksalaisista on sitä mieltä, että Saksan ei tule puolustaa Baltiaa tai Puolaa, jos Venäjä hyökkäsi sinne. 40% kannatti puolustamista. Siis EU:sta puuttuu sekä kyky että tahto keskinäiseen puolustukseen. Ei ihme, että esimerkiksi Baltiassa luotetaan enemmän USA:n apuun kuin EU-maihin.

Puhe EU:sta puolustusliittona on todellisuudessa vailla mitään realistista pohjaa. Toki joissakin esim. kalustoasioissa on mahdollista tehdä yhteistyötä, mutta EU-puolustusliittona on kupla. Miksi tällaista sitten puhutaan? Ei oikein löydy muuta selitystä kuin se, että monissa keskeisissä asioissa turpaansa saanut EU yrittää luoda kansalaisten mieliin kuvaa vahvasta solidaarisesta liittokunnasta. Tällainen kuplien luominen on EU:n erikoisosaamista. Mihinkään konkreettiseen ne eivät yleensä johda. Kuka vielä muistaa, kun reilu vuosikymmen sitten EU:sta piti tehdä maailman kilpailukykyisin alue? Tuokin hanke on haudattu vähin äänin.

EU-maiden puolustus tosiasiassa lepää Naton varassa. Kun Britannia lähtee EU:sta ja USA:ssa on presidenttinä Trump, jonka mielestä suuri osa eurooppalaisten ”arvoista” ja ”hankkeista” on typeryyttä, tilanne on EU:lle vähintäänkin kiusallinen. Samalla kun se riitelee politiikan linjauksista USA:n kanssa, sen turvallisuus on täysin riippuvainen USA:sta. Uskottavan EU-puolustuksen rakentaminen veisi vuosikymmenen tai kaksi, jos siihen edes olisi tahtoa.

Kovin vähän on kiinnitetty huomiota siihen, miten tilanne alkaa yhä enemmän muistuttaa toisen maailmansodan aikaista asetelmaa. Keskellä Eurooppaa on Saksan ympärille ryhmittynyt EU:n ydin, idässä Venäjä ja lännessä anglosaksimaiden muotoutumassa oleva liittokunta ”english speaking countries”. Ja Suomi on jonkinlaisessa liitossa tuon Saksan ympärille muotoutuneen ryhmittymän kanssa. Sotaa käydään tällä hetkellä pääasiassa talouden keinoin. Tuon Saksan liittokunnan menestyksen taloussodassa ei voi odottaa olevan kovin kaksinen. Vuonna 1944 Suomen johto pohti kylmästi optimaalisen lopetushetken ongelmaa. Oikea hetki irrottautua Saksan vanavedestä oli kun Saksa oli heikentynyt riittävästi eikä kyennyt sitä estämään, mutta hyvissä ajoin ennen lopullista romahdusta.

Onko meidän nykyinen poliittinen johtomme kykenevä pohtimaan tuollaisia asetelmia?