Ylen TV1 paikallisuutisissa 8.6.2017 klo 17:06 ja 18:22 kerrottiin, että Suomi ensin -liikkeen mielenosoitus (31.5.2017) Helsingin Vesalan koulun lähellä Kontulassa on saanut yhdenvertaisuusvaltuutetun tekemään tutkintapyynnön valtakunnansyyttäjälle.
Uutistenlukija sanoi, että mielenosoituksen taustalla oli aamunavaus, jossa kerrottiin muslimien paastokuukauden ramadanin vietosta. Lisäksi kerrottiin, että yhdenvertaisuusvaltuutetun mukaan etniseen alkuperään liittyviä solvaavia kommentteja esitettiin ilmeisesti koulun oppilaista, joita oli seuraamassa mielenosoitusta.
Sama uutinen löytyy esimerkiksi MTV:n nettisivulta. Uutisen alkuperäislähde on STT.
Tärkeintä on kuitenkin huomata, että tämä olennainen tieto jätettiin kertomatta helsinkiläisille paikallisuutisten katsojille:
Vesalan koulun henkilökunta ja kaikki koulun oppilaat kuuntelivat monikulttuurisessa aamunavauksessa laulettua koraanin suuraa al-Baqara 2:187, josta löytyy kohta, jossa sanotaan "murhatkaa islamista luopuneet, taistelkaa Allahin puolesta".
Elävässä elämässä muslimit ovat noudattaneet suuran kehotusta joukkomurhien (terrori-iskut) muodossa. Kohteena ovat olleet länsimaissa asuvat vääräuskoiset, jonka lisäksi muslimit ovat murhanneet toisiaan vuosikymmenien ajan Lähi-idässä.
Vesalan koulun rehtori, vihreiden listalla kevään kunnallisvaaleissa ollut Juha Juvonen ei nähnyt mitään väärää aamunavauksen sisällössä.
Juha Juvosen (vihr) Helsingin Sanomien kevään 2017 kunnallisvaalien vaalikonevastauksista selviää, että hän kannattaa suurmoskeijaa. Lisäksi Juvonen vastustaa vanhempien oikeutta valita lastensa koulu ja kannattaa vastaanottokeskuksen perustamista asuinkuntaansa.
Miten STT, Yle-uutiset, Helsingin Sanomat, yhdenvertaisuusvaltuutettu, Helsingin poliisi, Suomen punavihreät, valtakunnansyyttäjä ja oikeiston liberaalia teeskentelevä väki olisivat reagoineet, jos aamunavauksessa olisi sanottu ”murhatkaa muslimit, taistelkaa vapaan maailman puolesta”?
Entä miten rehtori Juvonen olisi reagoinut, jos aamunavauksessa olisi kehotettu taistelemaan vapaan maailman puolesta murhaamalla muslimeja?
Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Artemis kohti Kuuta
la 11.04.2026 12:53
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Gallium ja vihreän globalistisen lännen synkkä iltarusko
la 21.03.2026 10:20
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44