Entinen Israelin puolustusministeri: Turkin Erdogan on tarkoituksella islamisoimassa Eurooppaa

Ya alon sanoi Erdoganin strategiaan kuuluvan siirtolaisten työntämisen Lähi-idästä Eurooppaan tukemalla liikkumista Turkin kautta eteenpäin länteen.

Uutiset ke 07.06.2017 11:57
Breitbart artikkeli 6.6.2017

Times of Israelin haastattelussa entinen Israelin puolustusministeri Moshe Ya’alon syytti Turkin pääministeri Recep Tayyip Erdogania siitä, että tämä “on tarkoituksella islamisoimassa Eurooppaa” järjestäen muslimimaahanmuuttajien tulvaa Turkista ja muualta islamilaisesta maailmasta.

Ya’alon, joka on julistanut aikomuksensa pyrkiä pääministeriksi seuraavissa vaaleissa, kuvailee Erdogania Muslimiveljeskunnan johtajaksi, joka kilpailee shiia Iranin ja sunni Saudi Arabian kanssa globaalin vallan saavuttamisesta.

Hän sanoi Erdoganin strategiaan kuuluvan siirtolaisten työntämisen Lähi-idästä Eurooppaan tukemalla liikkumista Turkin kautta eteenpäin länteen. Hän muistutti kreikkalaisen viranomaisen kertoneen marokkolaisesta, joka jotenkin sai 50 dollarilla hankittua lentolipun Istanbuliin ja autettiin sitten sieltä kumiveneellä Kreikkaan.

“Se oli rahallisesti tuettu siirtyminen. Mistä tuki tuli? Heitä työnnetään Eurooppaan”, Ya’alon syytti.

“Erdogan käyttäytyy kuin Muslimiveljeskunnan johtaja ja hän haluaa islamisoida Euroopan kokonaan. Joten kun eurooppalaiset viimein vaativat häntä pysäyttämään tämän virran, niin mitä hän pyysi heiltä? Hän vaati lupaa turkkilaisille tulla Eurooppaan ilman viisumia. Ja mitä hän kertoi Euroopassa asuville turkkilaisille kolme viikkoa sitten? Kasvattamaan syntyvyyttään! Lisää muslimeja. Se on Euroopan islamisointia”, hän kertoi Times of Israelille.

Ya’alon lainasi Erdoganin sanoja tarkasti. Kampanjoidessaan lopulta voitokasta kansanäänestystään, joka lisäsi Erdoganin valtaa dramaattisesti, Erdogan kohdisti puheitaan turkkilaisille siirtolaisille Euroopassa. Hänen neuvonsa heille oli: “menkää asumaan paremmille alueille, ajakaa parhaita autoja. Asukaa parhaissa taloissa. Tehkää kolmen lapsen sijaan viisi. Koska te olette Euroopan tulevaisuus. Se on paras vastaus kaikelle epäoikeudenmukaisuudelle, jota olette joutuneet kohtaamaan.”

New York Times raportoidessaan Erdoganin puheista, huomautti, että hän ei ollut ainoa “vaikutusvaltainen muslimijohtaja, joka neuvoi syntyvyyttä kasvattamalla muuttamaan lännen demografiaa” ja kiistattomien laskelmien ja tietojen mukaan se on hyvin mahdollista.

Erdogan piti nämä puheet samaan aikaan kun hän myös syytti Euroopan johtajia natsismista, kun nämä eivät antaneet hänen ministeriensä järjestää hänen vaalikampanjaansa tukevia tapahtumia Euroopan kaupungeissa. Turkin johtajaa ei siis voida kuvailla assimiloinnin ja integraation puolestapuhujaksi. Päinvastoin, Ya’alon kertoi Turkin rahoittavan moskeijoita ja kulttuurikeskuksia, joiden tarkoitus on vieraannuttaa muslimit länsimaisesta kulttuurista ja vahvistaa myös Erdoganin omia intohimoja Euroopan suhteen.

Tammikuussa 2016, Ya’alon sanoi Isiksen “nauttineen turkkilaisesta rahoituksesta öljyynsä hyvin pitkän aikaa” ja syytti Turkkia jihadistien matkustelun tukemisesta Syyrian ja Euroopan välillä. Ya'alon sanoi myös, että Turkki pyörittää “ulkopuolista terrorismin välitystoimistoa” Hamasille.

 

Lue koko artikkeli Breitbartista

Jukka Rahkonen ke 07.06. 11:57

Kommentit: 2

Juha. ke 07.06.2017 15:35 0

Siis nyt ei olekaan kyse siitä otetaanko Turkki mukaan EU:hun vaan siitä, että EU otetaan mukaan muslimien hallitsemaan Turkkiin. Siis Euroopan "tähdet" vaihtuvat puolikuiksi. Saako, muuten lentävillä matoilla matkustamisesta lentopisteitä?

Paavali to 08.06.2017 22:32 0

Ainoa tapa estää länsimaiden maiden tuho on estää muslimisiirtolaisten pääsy maihin. Tämä on valitettavasti ainoa keino. Rajat on vain laitettava kiinni muslimeilta, koska on nähty, että demokratiat eivät pysty suojaamaan kansalaisiaan Islamistiterroristeilta. Toki suurin osa ei ole näitä, mutta on mahdoton tehtävä viranomailta selvittää kenestä tulee terroristi tai kenestä ei. Trump on tuonut tätä ajatusta esille ja kun nyt näemme viime aikaiset tapahtumat, niin jokainen tajuaa, että tämä on ainoa keino pelastaa demokratiamme ja länsimaiset arvomme.

On nyt nähty, että kristityt ja muslimit eivät pysty asumaan samoissa länsimaisissa demokratioissa rauhanomaisesti. Länsimaiset ihmiset haluavat kehittää yhteiskuntia ja teknologioita. Muslimit pitävät kiinni uskonnostaan, joka ei enää 2000-luvulla länsimaissa johda kuin syrjäytymiseen ja yhteiskuntien tukien varassa elämiseen. On kestämätöntä, että yhä pienenevä väestönosa elättää yhä suurempaa joukkoa, joiden arvot eroavat merkittävästi ympäröivän yhteiskunnan arvoista. On parempi, että palaamme aikaan, jossa valtiot muodostuvat kulttuuriltaan ja uskonnoltaan samankaltaisista ihmisistä. Näin oli ollut jo tuhansia vuosia. Tällainen monikulttuurinen yhteiskunta ei ole koskaan historiassa toiminut missään. Kaikki tällaiset viritelmät ovat päättyneet murheellisesti. Näin tulee käymään nytkin.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Petteri Hiienkoski

Sisäministeri kansalaisten turvallisuutta ja avointa yhteiskuntaa vastaan

Klo 10:41.

Timo Vihavainen

Volga-matushkan varrelta

Klo 10:38.

Professorin Ajatuksia

Antoiko Yle tahallaan väärän vaikutelman?

Klo 10:35.

Heikki Porkka

Turvapaikanhakija sai kymmenen vuoden tuomion Virossa

pe 22.09. 23:26

Reijo Tossavainen

Hallituksen arvoton arvopohja

pe 22.09. 21:14

videot