Itävallassa puukkohyökkääjän ampunut sotilas on toiminut oikein

Itävallan puolustusvoimien tiedottaja Michael Bauer kertoo haastattelussa Iranin suurlähettilään asunnon edessä hyökkääjän ampuneen sotilaan toimineen oikein.

Uutiset pe 16.03.2018 11:53
kuva: wikimedia

Tapahtumista Bauer kertoo, että 23-vuotiaan korpraalin kimppuun käytiin yllättäen puukon kanssa. Miehen päällään pitämät luotiliivit pelastivat sotilaan muuten varmalta kuolemalta. Sotilaat käyttivät ensin hyökkääjää vastaan pippurisumutetta, jolla ei ollut mitään tehoa. Huomattuaan, ettei hyökkääjä ole taltutettavissa suihkeella mies käytti virka-asettaan ja toimi puolustusvoimien näkökulmasta asiassa aivan oikein.

Hyökkäyksessä loukkaantunut sotilas on sairaalahoidossa ja hänelle annetaan myös psykologista tukea, kuten kaikissa ampumavälikohtauksissa on tapana.

Tämä tapahtuma on psyykkisesti erittäin haastava kenelle tahansa ja sotilasta tukee puolustusvoimien psykiatri, kertoo Bauer.

Tapauksessa tehdään myös sisäinen rutiinitutkimus, mutta Bauer kuitenkin teroittaa, että sotilasta ei epäillä hätävarjelun liioittelusta, koska hänen toimintansa tilanteessa vaikuttaa oikeutetulta ja oikealta.

Lähde: OE24, Kronen Zeitung

Kansalainen.fi

Jukka Rahkonen pe 16.03. 11:53

Pääuutiset

blogit

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

Klo 13:04.

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03. 08:51

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03. 23:04

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02. 12:33

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02. 17:41

videot