Blogi: Timo Vihavainen, la 27.05.2017 12:30

Heimoasiaa

Heimoasiaa

 

Setäni, joka oli 1920-luvulla käynyt Jyväskylän seminaarin, kertoi, että siellä saattoi heimojen välillä joskus olla kitkaakin, ihan nokkapokaksi asti. Yleensä kai tyydyttiin muuten vain ja edes näön vuoksi omaa heimoa esittämään vähän parempana, mikä tarkoitti sitä, että muut olivat vastaavasti huonompia. Eivät kaikki siinä tosissaan olleet.

Tämähän lienee normaalin inhimillisen kanssakäymisen kuvio. Jos ihminen ja hänen taustajoukkonsa jollakin tavalla muista poikkeavat, on luonnollista pitää omaa joko muita parempana tai ainakin sitä puheen tasolle suosia. ”Toiseus” voi syntyä monista syistä, mutta luontevasti se liittyy synnynnäisiin tai syntymässä myötäjäisinä saatuihin asioihin: kieleen, asuinpaikkaan, tapoihin.

Kun nämä asiat suurkaupungeissa ovat yleensä kovin sekaisin, saatetaan erottautumista ja siis samalla oman porukan muodostamista etsiä muuta tietä, vaikkapa tiettyä urheilujoukkuetta tai musiikkiyhtyettä kannattamalla. Tai sitten muutetaan yhteen.

Suomen heimoerot ovat nykyään hyvin pitkälle tasaistuneet. Karjalaiset hajotettiin kerran pitkin ”tynkä-Suomea”, maalta muutettiin kaupunkeihin, uudet ammatit ja viestimet toivat kaikkialle samaa puheenpartta ja samaa elämänmuotoa uusine malleineen, jotka ovat olleet yhä kosmopoliittisempia.

Vielä sata vuotta sitten tilanne oli aivan toinen ja se oli kyllä sitä vielä viisikymmentäkin vuotta sitten, jolloin esimerkiksi Helsingin kaksikielisyyden tunnisti heti. Nyt sen voi saada selville lähinnä kirjallisista lähteistä.

Mutta miten tärkeä identiteettitekijä tuo suomalainen heimous oikeastaan oli? Sinänsä epäluotettava kaunokirjallisuus antaa asiasta kiinnostavia viitteitä. Tuntemattoman sotilaanporukat olivat kansallisesti hyvin heterogeenisiä, mutta ei se sotilaallisen yksikön toimivuutta haitannut, ehkä pikemmin päinvastoin. Jokainen ymmärsi hyvin, ettei sillä vihollisella, joka puhui Tiltun äänellä, ollut kenellekään mitään erityiskohtelua varattuna. Paras oli siis itse kunkin tehdä se, mitä tehtävissä oli.

Kiinnostava tapaus on Johannes Linnankosken romaani Pakolaiset, jossa kuvataan suoranainen heimojen kohtaaminen tai pikemmin törmäys.

Tositapahtumiin perustuvan romaanin juonena on maanviljelijäperheen ja sen vanhuksena taloon tulleen vävyn pakeneminen Hämeestä Savoon, päästäkseen irti häväistyjutusta eli morsiamen lehtolapsesta. Siis eräänlaisen turvapaikan haku, tosin omalla kustannuksella oli kyseessä.

Savosta ostetaan uusi tila ja koko perhekunta muuttaa sinne. Paikalliset ja muuttajat ottavat koko ajan mittaa toisistaan ja siitä tuleekin pitkälti koko elämän sisältö: näytetään niille.

Jo saapuminen uusille asuinsijoille on haaste. Savolaiset luulivat tietävänsä, mitä porukkaa nuo hämäläiset ovat: ”Mutta heillä oli jo jokseenkin varma ennakkokuva. Siinä oli jotain kuulopuheen ja rotuvaiston pohjaa… ja se seikka, että Hovin ostossa savolainen nerokkuus oli mujauttanut hämäläistä yksinkertaisuutta useilla tuhansilla, täydensi sitä sisällisesti. Kuva alkoi olla valmis.”

Sanavalmiit savolaiset nokittelivat tulijoille ja näyttivätkin hienommilta: ”Ne näyttivät niin hoikkavartisilta ja notkeilta nuo savolaiset, kävellä sihauttelivatkin pehmeäpohjaisissa pieksukengissään niin joustavasti, että heidän omat paksuanturaiset hämäläissaappaansa tuntuivat kömpelöiltä ja raskailta. Sitten puheen soma soinnahdus ja puhelemisen luistava keveys –siinä kaikessa oli jotain herraskaiselta vivahtavaa…”

Hämäläinen ressentimentti purkautui intohimoisena työntekona ja jo oli pakko savolaisten myöntää, etteivät ne mitään turhia miehiä olleetkaan, nuo tulokkaat.

Mutta päähenkilö, tuo häväistysjutun uhri kärsi vielä kauheasta onnettomuudestaan eli siitä, että oli tullut tuoreena kotivävynä heti petetyksi morsiamen puolelta.

Kun asia paljastui, hän ajatteli paeta edelleen, lähteä pois Savostakin. Mutta yksi asia sentään pidätteli: ”Mutta häntä kauhistutti sekin ajatus, se häväistys, minkä hän sillä teolla saattaisi koko hämäläisnimelle ja heille kaikille –kun asia sittenkin oli tavallaan yhteinen.”

No, kunniamurhat eivät kuuluneet kummankaan heimon kulttuuriin, vaikka toki loukattu yksilö olisikin saattanut ajatella niin epätoivoista askelta, joka olisi syössyt hänet ja kaikki muutkin lopulliseen turmioon.

Niinpä annettiin elämän voittaa ja alistuttiin siihen osaan, minkä luoja oli antanut. Hämäläisten heimon pieni enklaavi Savossa jatkoi elämäänsä ja arvatenkin nousi yhä suurempaa kukoistukseen osaltaan juuri heimoerojen luoman jännitteen ansiosta.

Tässä fiktiivisessä tarinassa, jonka todellisuuspohjan laadusta minulla ei ole tietoa, näemme siis tarinan toiseuden kohtaamisesta ja onnistuneesta kotoutumisesta. Lopultakin kaikki heimot kuuluivat yhteiseen Suomen kansaan.

Puheet siitä, että kansa olisi yhdistynyt vasta rautateiden ja Boboikovin ansiosta, ovat luultavasti pinnallisia. Kokonaisuuden nimeltä Suomi tunnemme jo 1500-luvun Olaus Magnuksesta alkaen ja se esiintyy monissa kronikoissa. Ei se ollut pelkkä Varsinais-Suomi.

On selvää, ettei Suomi ollut yhtenäinen, mutta eihän se ole olennaista. Olennaista oli solidaarisuus tietyllä tasolla, kun ymmärrettiin, että yhteisiäkin etuja oli, vaikka murteet ja jopa kieletkin erosivat toisistaan. Vasta vieras uskonto ja yhteiskuntajärjestelmä asettivat jotkut ”toiset” laadullisesti erilaiseen asemaan.

Nuo heimoerot tulevat mieleen, kun seuraa nykyistä puheenpartta, jossa ”rasismista” puhutaan suomalaisena ilmiönä kuin mistä tahansa meille ilman muuta kuuluvasta asiasta. Tämä siitä huolimatta, ettei rotuja edes ole olemassa. Tilanne tosiaan muistuttaa entistä Neuvostoliittoa, jossa tietosanakirjoista puuttui artikkeli ”Trotski”, mutta jotka silti tunsivat käsitteen ”trotskilaisuus”.

Ghettoutuminen, ydinkaupunkien tyhjeneminen ja slummien synty on monessa Yhdysvaltain kaupungissa tärkeä muutosprosessi, joka tekee niistä aivan uudenlaisia asutuskeskuksia. Siellä eri ”rotuja” (anteeksi, sana on jenkkilähteiden käyttämä), lähtömaita ja kieliä edustavat ryhmät keskittyvät toistensa lähelle ja erottautuvat noista ”toisista” jostakin syystä, jolla en halua spekuloida.

Suomessa kaikki on näihin asti käynyt toisin. Karjalaiset ovat sopeutuneet mainiosti elämään minkä tahansa heimon keskuudessa. Kaupungeissa ei karjalaisghettoja löydy. Vastaa viime aikoina eräissä kaupungeissamme on alkanut tuo uusi prosessi, ghettojen ja slummien synty. Siitä pitänee kirjoittaakin  vielä ihan erikseen.

Joka tapauksessa nyt elämme aikaa, jolloin monisatavuotinen heimojen rinnakkaiselo on tehnyt heimoeroista pittoreskeja erikoisuuksia, joilla ei ole kielteisiä vaikutuksia.

Samaan aikaan olemme saamassa keskuuteemme paljon jyrkempien erojen jakamia ryhmiä, joilla ei ole havaittavissa mitään pyrkimystä integroitumiseen. Onko näillä eroilla myönteistä potentiaalia kuten heimoeroille kerran?

Ehkä meidän kannattaa katsoa, mitä Yhdysvalloissa on tapahtunut. Jos olen oikein ymmärtänyt, sikäläiset olot kun joka tapauksessa ovat meilläkin monia elähdyttävä esimerkki.

Timo Vihavainen la 27.05. 12:30

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häirintä

ke 18.10. 10:37

Common decency

ti 17.10. 11:08

Mielikuvien tärkeydestä

ma 16.10. 08:55

Johtavat kirjailijat

la 14.10. 12:16

Moskova kehittyy, myöhässä, mutta nopeasti

pe 13.10. 18:21

Vallankumousta muistellessa

to 12.10. 15:10

Vuoden hurjin

ke 11.10. 13:14

Mainio vallankumous

su 08.10. 18:02

Esimerkkiä suomesta!

la 07.10. 11:51

Terrori ja sosialismi

pe 06.10. 13:11

blogit

Vieraskynä

"Niiden, jotka haluavat rauhaa, tulee varautua sotaan"

to 12.10.2017 21:58

Juha Ahvio

Itsenäisen Suomen syntyvaiheet -ohjelmasarja Radio Patmoksen taajuuksilla

su 08.10.2017 18:14

Professorin Ajatuksia

Riitelevät vennamolaisuuden perilliset

ke 18.10.2017 10:34

Jukka Hankamäki

Separatistiset maitoparrat vispaavat valtiot kuorivat kermat EU:lle

ke 18.10.2017 22:23

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

ke 18.10.2017 22:14

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lasten ja nuorten ääni maahanmuuton ongelmista kuuluville!

pe 13.10.2017 23:58

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Feministin ja cuck-miehen ero

ti 10.10.2017 09:24

Arto Luukkanen

Pelkoa Suomen herraan ja lomarahat takaisin!

ke 18.10.2017 10:59

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Valtakunnansyyttäjä vaarallisilla vesillä

su 15.10.2017 07:40

Heikki Porkka

Yleisradion Euroopan kirjeenvaihtaja toivoo paluuta menneeseen

ma 16.10.2017 12:37

Olli Pusa

Islam ja Eurooppa

ke 11.10.2017 11:12

Alan Salehzadeh

Turkki kääntää selkänsä EU:lle ja tiivistää yhteistyötään Venäjän ja Iranin kanssa - maassa saatetaan yrittää kohta uudestaan vallankaappausta

ke 04.10.2017 22:15

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Kuntaliitokset eivät tuoneet säästöjä. Liitoskuntien palvelut heikkenivät.

ke 18.10.2017 08:04

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Häirintä

ke 18.10.2017 10:37

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02