Blogi: Timo Vihavainen, la 27.05.2017 12:30

Heimoasiaa

Heimoasiaa

 

Setäni, joka oli 1920-luvulla käynyt Jyväskylän seminaarin, kertoi, että siellä saattoi heimojen välillä joskus olla kitkaakin, ihan nokkapokaksi asti. Yleensä kai tyydyttiin muuten vain ja edes näön vuoksi omaa heimoa esittämään vähän parempana, mikä tarkoitti sitä, että muut olivat vastaavasti huonompia. Eivät kaikki siinä tosissaan olleet.

Tämähän lienee normaalin inhimillisen kanssakäymisen kuvio. Jos ihminen ja hänen taustajoukkonsa jollakin tavalla muista poikkeavat, on luonnollista pitää omaa joko muita parempana tai ainakin sitä puheen tasolle suosia. ”Toiseus” voi syntyä monista syistä, mutta luontevasti se liittyy synnynnäisiin tai syntymässä myötäjäisinä saatuihin asioihin: kieleen, asuinpaikkaan, tapoihin.

Kun nämä asiat suurkaupungeissa ovat yleensä kovin sekaisin, saatetaan erottautumista ja siis samalla oman porukan muodostamista etsiä muuta tietä, vaikkapa tiettyä urheilujoukkuetta tai musiikkiyhtyettä kannattamalla. Tai sitten muutetaan yhteen.

Suomen heimoerot ovat nykyään hyvin pitkälle tasaistuneet. Karjalaiset hajotettiin kerran pitkin ”tynkä-Suomea”, maalta muutettiin kaupunkeihin, uudet ammatit ja viestimet toivat kaikkialle samaa puheenpartta ja samaa elämänmuotoa uusine malleineen, jotka ovat olleet yhä kosmopoliittisempia.

Vielä sata vuotta sitten tilanne oli aivan toinen ja se oli kyllä sitä vielä viisikymmentäkin vuotta sitten, jolloin esimerkiksi Helsingin kaksikielisyyden tunnisti heti. Nyt sen voi saada selville lähinnä kirjallisista lähteistä.

Mutta miten tärkeä identiteettitekijä tuo suomalainen heimous oikeastaan oli? Sinänsä epäluotettava kaunokirjallisuus antaa asiasta kiinnostavia viitteitä. Tuntemattoman sotilaanporukat olivat kansallisesti hyvin heterogeenisiä, mutta ei se sotilaallisen yksikön toimivuutta haitannut, ehkä pikemmin päinvastoin. Jokainen ymmärsi hyvin, ettei sillä vihollisella, joka puhui Tiltun äänellä, ollut kenellekään mitään erityiskohtelua varattuna. Paras oli siis itse kunkin tehdä se, mitä tehtävissä oli.

Kiinnostava tapaus on Johannes Linnankosken romaani Pakolaiset, jossa kuvataan suoranainen heimojen kohtaaminen tai pikemmin törmäys.

Tositapahtumiin perustuvan romaanin juonena on maanviljelijäperheen ja sen vanhuksena taloon tulleen vävyn pakeneminen Hämeestä Savoon, päästäkseen irti häväistyjutusta eli morsiamen lehtolapsesta. Siis eräänlaisen turvapaikan haku, tosin omalla kustannuksella oli kyseessä.

Savosta ostetaan uusi tila ja koko perhekunta muuttaa sinne. Paikalliset ja muuttajat ottavat koko ajan mittaa toisistaan ja siitä tuleekin pitkälti koko elämän sisältö: näytetään niille.

Jo saapuminen uusille asuinsijoille on haaste. Savolaiset luulivat tietävänsä, mitä porukkaa nuo hämäläiset ovat: ”Mutta heillä oli jo jokseenkin varma ennakkokuva. Siinä oli jotain kuulopuheen ja rotuvaiston pohjaa… ja se seikka, että Hovin ostossa savolainen nerokkuus oli mujauttanut hämäläistä yksinkertaisuutta useilla tuhansilla, täydensi sitä sisällisesti. Kuva alkoi olla valmis.”

Sanavalmiit savolaiset nokittelivat tulijoille ja näyttivätkin hienommilta: ”Ne näyttivät niin hoikkavartisilta ja notkeilta nuo savolaiset, kävellä sihauttelivatkin pehmeäpohjaisissa pieksukengissään niin joustavasti, että heidän omat paksuanturaiset hämäläissaappaansa tuntuivat kömpelöiltä ja raskailta. Sitten puheen soma soinnahdus ja puhelemisen luistava keveys –siinä kaikessa oli jotain herraskaiselta vivahtavaa…”

Hämäläinen ressentimentti purkautui intohimoisena työntekona ja jo oli pakko savolaisten myöntää, etteivät ne mitään turhia miehiä olleetkaan, nuo tulokkaat.

Mutta päähenkilö, tuo häväistysjutun uhri kärsi vielä kauheasta onnettomuudestaan eli siitä, että oli tullut tuoreena kotivävynä heti petetyksi morsiamen puolelta.

Kun asia paljastui, hän ajatteli paeta edelleen, lähteä pois Savostakin. Mutta yksi asia sentään pidätteli: ”Mutta häntä kauhistutti sekin ajatus, se häväistys, minkä hän sillä teolla saattaisi koko hämäläisnimelle ja heille kaikille –kun asia sittenkin oli tavallaan yhteinen.”

No, kunniamurhat eivät kuuluneet kummankaan heimon kulttuuriin, vaikka toki loukattu yksilö olisikin saattanut ajatella niin epätoivoista askelta, joka olisi syössyt hänet ja kaikki muutkin lopulliseen turmioon.

Niinpä annettiin elämän voittaa ja alistuttiin siihen osaan, minkä luoja oli antanut. Hämäläisten heimon pieni enklaavi Savossa jatkoi elämäänsä ja arvatenkin nousi yhä suurempaa kukoistukseen osaltaan juuri heimoerojen luoman jännitteen ansiosta.

Tässä fiktiivisessä tarinassa, jonka todellisuuspohjan laadusta minulla ei ole tietoa, näemme siis tarinan toiseuden kohtaamisesta ja onnistuneesta kotoutumisesta. Lopultakin kaikki heimot kuuluivat yhteiseen Suomen kansaan.

Puheet siitä, että kansa olisi yhdistynyt vasta rautateiden ja Boboikovin ansiosta, ovat luultavasti pinnallisia. Kokonaisuuden nimeltä Suomi tunnemme jo 1500-luvun Olaus Magnuksesta alkaen ja se esiintyy monissa kronikoissa. Ei se ollut pelkkä Varsinais-Suomi.

On selvää, ettei Suomi ollut yhtenäinen, mutta eihän se ole olennaista. Olennaista oli solidaarisuus tietyllä tasolla, kun ymmärrettiin, että yhteisiäkin etuja oli, vaikka murteet ja jopa kieletkin erosivat toisistaan. Vasta vieras uskonto ja yhteiskuntajärjestelmä asettivat jotkut ”toiset” laadullisesti erilaiseen asemaan.

Nuo heimoerot tulevat mieleen, kun seuraa nykyistä puheenpartta, jossa ”rasismista” puhutaan suomalaisena ilmiönä kuin mistä tahansa meille ilman muuta kuuluvasta asiasta. Tämä siitä huolimatta, ettei rotuja edes ole olemassa. Tilanne tosiaan muistuttaa entistä Neuvostoliittoa, jossa tietosanakirjoista puuttui artikkeli ”Trotski”, mutta jotka silti tunsivat käsitteen ”trotskilaisuus”.

Ghettoutuminen, ydinkaupunkien tyhjeneminen ja slummien synty on monessa Yhdysvaltain kaupungissa tärkeä muutosprosessi, joka tekee niistä aivan uudenlaisia asutuskeskuksia. Siellä eri ”rotuja” (anteeksi, sana on jenkkilähteiden käyttämä), lähtömaita ja kieliä edustavat ryhmät keskittyvät toistensa lähelle ja erottautuvat noista ”toisista” jostakin syystä, jolla en halua spekuloida.

Suomessa kaikki on näihin asti käynyt toisin. Karjalaiset ovat sopeutuneet mainiosti elämään minkä tahansa heimon keskuudessa. Kaupungeissa ei karjalaisghettoja löydy. Vastaa viime aikoina eräissä kaupungeissamme on alkanut tuo uusi prosessi, ghettojen ja slummien synty. Siitä pitänee kirjoittaakin  vielä ihan erikseen.

Joka tapauksessa nyt elämme aikaa, jolloin monisatavuotinen heimojen rinnakkaiselo on tehnyt heimoeroista pittoreskeja erikoisuuksia, joilla ei ole kielteisiä vaikutuksia.

Samaan aikaan olemme saamassa keskuuteemme paljon jyrkempien erojen jakamia ryhmiä, joilla ei ole havaittavissa mitään pyrkimystä integroitumiseen. Onko näillä eroilla myönteistä potentiaalia kuten heimoeroille kerran?

Ehkä meidän kannattaa katsoa, mitä Yhdysvalloissa on tapahtunut. Jos olen oikein ymmärtänyt, sikäläiset olot kun joka tapauksessa ovat meilläkin monia elähdyttävä esimerkki.

Timo Vihavainen la 27.05. 12:30

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Venäjän synnit

Klo 16:03.

Sheriffit tulevat!

pe 15.12. 10:05

Joulukertomus, osa II

to 14.12. 08:38

Joulukertomus, osa I

ke 13.12. 12:59

Pietarin joulukuu

ti 12.12. 14:38

Kulttuurin perässä naapurissa

ma 11.12. 08:16

Mitä on sota Suomelle?

ke 06.12. 08:50

Mies suomalainen

ma 04.12. 13:46

Nyt vain toimeen!

su 03.12. 13:15

Kun hovista kartano tuli

la 02.12. 12:29

blogit

Vieraskynä

Muslimijohtajat muotoilevat Jerusalem-strategiaansa

la 16.12.2017 16:07

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

la 16.12.2017 16:02

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12.2017 06:59

Arto Luukkanen

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12.2017 17:25

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Hämmästyttävän epäluotettava Yle

pe 15.12.2017 21:24

Olli Pusa

EU Suomen turvallisuusuhkana

pe 15.12.2017 21:30

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Hesarista tuli punavihreiden mitään kaihtamaton äänitorvi

la 16.12.2017 01:10

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Venäjän synnit

la 16.12.2017 16:03

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49