Blogi: Reijo Tossavainen, la 27.05.2017 07:58

Peluri Eero Heinäluoma uhrautuu demareiden presidenttiehdokkaaksi

Politiikkaa läheltä seuranneena tiedän, että eräillä poliitikoilla käytännön arki on hyvin laskelmoitua. Arvioidaan miten jokin ratkaisu vaikuttaa oman poliittisen uran kehitykseen.

Ykköspelurin mestarin tittelin annan yhtään epäröimättä toveri Eero Heinäluomalle. Hänen jokainen liike on tarkkaan punnittu palvelemaan omaa, toissijaisesti puolueen ja vasta sen jälkeen Suomen etua.

Esimerkkinä olkoon tulevat presidentinvaalit. Tiedämme, että Sauli Niinistö voittaa vaalit jos hän lähtee ehdolle. Tuo ilmoitus on luvassa ensi syksynä ja on hyvin todennäköisesti myönteinen.

Edellisissä presidentinvaaleissa demareiden ehdokkaana oli Paavo "pöö" Lipponen. Noin kuuden prosentin kannatus oli puolueen ja Lipposen kannalta vähintään surkea. Lipposen pitkä poliittinen ura sai hyvin nolon lopun.

Siksi demareiden puolue-eliitistä ei ole löytynyt ehdokasta. Heinäluomakin on tähän mennessä kieltäytynyt. Nyt hän kuitenkin ilmoitti harkitsevansa. Selkosuomeksi se tarkoittaa, että hän lähtee ehdolle.

Heinäluoma ei uhraudu ilmaiseksi. Puolueen keskeisiltä päättäjiltä hän on saanut puristettua lupauksen jostakin vastapalveluksesta. Se lienee ministerin tehtävät, jos puolue on vaalien jälkeen hallituspuolue. Se voi olla myös eduskunnan puhemiehen tai varapuhemiehen vähemmän tuulinen, mutta näkyvä ja arvostettu pesti.

                                                            .........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

 

Reijo Tossavainen la 27.05. 07:58

Kommentit: 1

Juha. la 27.05.2017 12:16 0

Heinäluoma on änkyrä sosialisti, jolla on ammattiliitto tausta ja kokemusta käyttää "jyrkkää" lakkoilua toverien hyväksi välittämättä pätkääkään Suomen kilpailukyvystä tai siitä miten paljon muurinmurtaja lakkoilulla saadaan vahinkoa aikaan suomalaiselle isänmaalle ja siivilöityen aina yksittäisiin kansalaisiin saakka, joilta "niistetään" seuraavassa lisäbubjetissa tai viimeisttään seuraavan vuoden bubjettiesityksessä. Suomi ei ole "yksikätinen rosvo", josta vedellään pikavoittoja vahingoittamatta pitkässä juoksussa itseään, puhumattakaan toisista, joilla ei ole tähän osaa ja arpaa. "Sillä toisen kuolema on toisen leipä." Eero Heinäluoma on vanhan liiton sosialisti, jolla on kaikki tuon määritelmän juurevat hyveet ja paheet. Eli päällimmäisenä olla mahdollisimman "huono häviäjä", jolle demokratia kelpaa kunhan äänestäjät äänestävät "oikein" vai sanoisinko vasemmasti.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04. 16:33

Agendajournalismi syrjäytti luotettavan tiedonvälityksen

pe 06.04. 10:27

Gallupit ovat median totista viihdettä

to 29.03. 15:29

Suvaitsevaisuus on silmitöntä vihaa ja joukkovainoa

su 25.03. 09:53

Median kenttäoikeus unohtaa kohtuuden. Tärkeintä ovat punavihreät klikkiotsikot.

ti 20.03. 11:43

Juudas Iskariotin ja hänen opetuslastensa hillotolppa ja mierontie

ma 19.03. 15:32

Suomen kielen syrjintä Ruotsissa kiihtyy. Koska "bättre folk"!

su 18.03. 19:37

Isänmaallisuus on vihaa ja vastakkainasettelua, pauhaa Petteri Orpo

la 17.03. 11:55

Venäjä on roistovaltio, joka valehtelijat, varkaat ja sotakiihkoilijat johtavat

ke 14.03. 18:07

Media vääristelee ja luo yksipuolisen kuvan asioista

ti 13.03. 17:56

blogit

Vieraskynä

Ooppera too

la 14.04.2018 14:49

Juha Ahvio

Viktor Orbanin Unkari taistelee Sorosin suunnitelmaa vastaan

to 12.04.2018 10:58

Professorin Ajatuksia

Ranskan afgaanilinja säästää Suomessa selvää rahaa

to 19.04.2018 15:34

Jukka Hankamäki

Islamkirja loppui kaupasta kuin hehkulamput sosialismista

su 15.04.2018 14:12

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Uusi Facebook-ryhmä: kantisten syntyvyys nousuun!

pe 13.04.2018 14:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

"Syrjäytyneet miehet romuttavat syntyvyyden" -narratiivi

ke 18.04.2018 06:51

Arto Luukkanen

Venäläistä rähähtelyä ja Suomen päättömät päättäjät

ke 18.04.2018 16:29

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Pelle Neroth - Ruotsin punavihreän eliitin kauhu nro 1

su 08.04.2018 11:50

Heikki Porkka

Ähläm Sähläm - Yle käyttää, mutta salliiko facebook?

to 19.04.2018 11:04

Olli Pusa

Euroopan suuri huijaus

ti 17.04.2018 09:59

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Punikkitoimittajat taas vauhdissa

pe 06.04.2018 21:32

Reijo Tossavainen

Media ahkeroi Venäjän apuna valehtelussa

pe 13.04.2018 16:33

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Usko vastaan skepsis

to 19.04.2018 15:42

Matti Viren

Vehviläinen

ke 11.04.2018 00:52