Blogi: Timo Vihavainen, la 20.05.2017 10:37

Esivallan kunnia

Esivallan kunnia Uralilla

 

Slavofiilien ensimmäinen sukupolvi Venäjällä sai joskus 1840-luvulla valaistuksen tai peräti ilmestyksen: koko pyhä valtakunta oli lähtenyt väärälle tielle.

Venäjän historian suuri konna olikin Pietari Suuri, joka oli hylännyt kansan sielusta syvältä kumpuavan alkuvoiman ja alkanut sen sijaan väkivalloin eurooppalaistaa pyhää Venäjää.

 Tässä hän oli ylimystön osalta onnistunut, mutta onneksi kansan syvien rivien sielu oli vielä koskematon. Oikean Venäjän tuoksun tavoitti vielä talonpoikaisessa kyläyhteisössä ja sen perinnäistavoissa.

Nuo slavofiilit, Aksakovit ja Kirejevskit kuuluttivat Venäjän kansan kunniaa ja viisautta ja olivat siis moitteettomia patriootteja eivätkä taatusti ulkomaiden agentteja. Eikö valtiojohdon olisi pitänytkin heitä tukea ja ylistää?

Asiassa oli vain yksi ”mutta”: olemassa oleva Venäjä perustui tosiaankin Pietarin jättiläistyölle ja sen asettaminen kyseenalaiseksi oli tuskin vähempää kuin majesteettirikos. Pietarin kunnian laulajia riitti pilvin pimein ja siihen joukkoon olisi menestystä kaipaavien kannattanut liittyä.

Sitä paitsi Nikolain Venäjällä oli oma ideologiansa, niin sanottu virallinen patriotismi, jonka kolmiosaisen tunnuksen kaikki varmaan vieläkin tuntevat. Ortodoksia, itsevaltius ja kansanomaisuus olivat kunniassa ja nimenomaan tässä järjestyksessä. Pelkällä kansanomaisuudella ei kannattanut lähteä sooloilemaan.

Slavofiilien ensimmäisellä sukupolvella oli tosiaan hieman vaikeuksia ideologiansa takia ja sitä paitsi ihmiset naureskelivat heidän ”aitovenäläiselle” vaateparrelleen ja puhetavalleen. Vastaavaahan tapahtui myös esimerkiksi Saksassa eikä tämä asetelma Suomessakaan aivan vieraalta kuulostanut.

Virallinen patriotismi, jota edustivat nuhteettoman uskolliset, Faddei Bulgarinin kaltaiset hahmot, jotka eivät kaihtaneet yhteyksiä salaiseen palveluun, olivat hekin myös tinkimättömän venäläismielisiä ja Eurooppaa halveksuvia.

Tämä koski myös suurta Suomen ystävää, mainittua Bulgarinia, joka itse asiassa oli syntyjään puolalainen ja katolinen ja oli vuonna 1812 käsittänyt isänmaallisten velvollisuutensa olevan taistelu Puolan vapauden puolesta Venäjää vastaan.

Mutta sitten kävi kuin kävi. Kun älymystö jakaantui Venäjä-mielisiin ja lännettäjiin eli zapadnikeihin, asettui Bulgarin tinkimättömästi esivallan puolelle ja nimenomaan sen suvaitsemalla tavalla. Kaikki esivalta on Jumalalta, нет власти, не от Бога, sanoi jo raamattukin, jota intelligentsija ei tosin erityisesti kunnioittanut.

Bulgarinin tapaan asennoituviin kuului tunnetusti myös Nikolai Gogol, jonka julkaisemiin hurskaisiin kirjeisiin Vissarion Belinski, syntyjään viaporilain poikia, niin kiivaasti reagoi sekulaarilla anateemallaan.

Kovaa peliä se oli siihenkin aikaan tuo taiteilu esivallan armon ja intelligentsijan hyväksynnän välillä. Kompromissit olivat vaikeita ja epäonnistujat saivat osakseen joko intelligentsijan syvän ylenkatseen kuten Bulgarin tai sitten katsoivat paremmaksi siirtyä ulkomaille suoria sanojaan kirjoittelemaan kuten Herzen tai Turgenev.

Tämä esivallan kunnioittamisen tärkeys vain tuli mieleeni, kun katselin Jekaterinburgin mahtavaa uutta Jeltsin-keskusta (http://yeltsin.ru/).

Joen toisella puolella, tätä keskusta vastapäätä sijaitsee Verikirkko (Hram na krovi), tsaariperheen murhapaikalle rakennettu pyhättö ja sen vieressä on asialle omistettu museo. Sieltä löydämme nykyajan slavofiilien hengen ja Venäjän mystiikan. Там Русью пахнетsanottaisiin paikallisittain. Siellä tuoksuu Venäjä, suitsukkeineen ja tuohuksineen.

Jeltsin-keskus sen sijaan on länsimaistamisen ja liberalismin korkea veisu. Sen suojissa onPiotrovskin kirjakauppa, josta löytää kaiken tarvitsemansa liberaalin ja antistalinistisen kirjallisuuden. Siellä on tuo tunnettu 130-osainen stalinismin historia -sarja, sieltä näkyvätNovoje literaturnoje obozrenijen (NLO) kirjasarjojen selkämykset ja paljon, paljon muuta.

Kuten arvata saattaa, museo, joka muuten on tekniikaltaan huippumoderni ja kansainvälisiä palkintoja niittänyt, esittää sankarin pelottomana ja nuhteettomana, mitä hän olikin ja kertoo hyvää sanomaa vapauden totalitarismista saavuttamasta riemuvoitosta. Onhan siinä aihetta kerrakseen.

Koska me niin hyvin tiedämme ja ymmärrämme, että Venäjällä ei ole sananvapautta eikä muita vastaavia, suuresti arvostamiamme instituutioita, saattaa tapahtua, että tämän keskuksen koko olemassaolo panee ymmärryksemme koetukselle tai sitten unohdamme koko asian, mikä helpottanee.

Mistä ensinnäkin ovat peräisin rahat tähän jättiläishankkeeseen ja miksi valtio voi moista suvaita, vieläpä täällä Uralilla, Venäjän sydämessä, jossa ulkomaiden turmelevaa vaikutusta voitaisiin parhaiten pitää aisoissa?

Rakentamisen ja ylläpidon budjeteista en tiedä. Ainakin kunniataulu on täynnä nimiä, jotka heti tunnistamme oligarkkien kermaksi. Myös kaupungin pormestari, suuri Suomen ystävä muuten, on liberaalin Jablokon riveistä lähtöisin ja hyvin sivistynyt kulttuurin tuntija.

Mutta en halua spekuloida enempää asialla, jota en sen paremmin tunne. Syystä tai toisesta ensimmäisen presidentin kunniaa julistava ja hänen edustamaansa ideologiaa edustava keskus nyt vain on olemassa ja jopa hyvin suosittu paikallisen väestön keskuudessa.

Tämä tuo mieleen Nikolai I:n ajan, jolloin hallitsijoiden kunnioittaminen oli jokaisen ensimmäinen velvollisuus. Pietari Suuren perintö saattoi olla jossakin suhteessa puutteellinen, mutta eipä ollut alamaisen asia mennä sitä arvostelemaan, saati sitä vastaan hyökkäämään. Ylistäminen toki sallittiin.

Historialliseksi paralleeliksi voisi myös löytää sen Aleksanteri II:n patsaan, joka on keskellä pääkaupunkimme tärkeintä aukiota.

Se pystytettiin nimenomaan maamme oikeuksien symboliseksi takuumieheksi. Ei ollut sattuma, että meillä oli valmiina pyhä paikka, jonne mennä laskemaan seppeleitä silloin, kun se aika koitti. Suomi-syöjät yrittivät haukuskella Aleksanteri I:n ja Aleksanteri II:n politiikkaa, mutta silloin oli syytä pitää kieli keskellä suuta.

Suomalaiset patriootit vastasivat tarvittaessa, että moinen rienaus se vasta osoittaakin yleisvaltakunnallista epäisänmaallisuutta. Aleksanterit, joita Suomi vilpittömästi rakasti, olivat kuin olivatkin Herran voideltuja ja myös aidosti Suomen vapauksien myöntäjiä ja ystäviä.

Tällainenhan se tilanne taitaa olla myös Jeltsinin kohdalla. Mielipidemittauksissa hän saa hyvin vähän ääniä, kun jälkikäteistä suosiota mitataan, olihan hän imperiumin hajottaja.

Mutta sellainenhan se oli aikoinaan myös Lenin. Siitä huolimatta juuri häntä sitten palvottiin suurvallan isänä. Ainahan historiaa sen verran voi tulkita.

Jeltsiniä ei kannata aliarvioida ja Venäjän historian hahmona hän alkaa kohota yhä korkeammalle kaikessa ristiriitaisuudessaan. Hän se joka tapauksessa myös nimitti seuraajakseen Putinin (eikä Stepašinia). Se oli lähtölaukaus sille kehitykselle, joka on tuottanut nykyisen Venäjän.

Ehkä Jeltsin teki suuren ja kohtalokkaan virheen, mistäpä tiedämme. Se on joka tapauksessa selvää, ettei hallitsijan perintöä siinä maassa sovi noin vain mennä repostelemaan. Ylistäminen sen sijaan on aina sallittua ja jotakin siitä koituu myös istuvan presidentin kunniaksi.

Timo Vihavainen la 20.05. 10:37

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kanavointia

ke 20.09. 07:53

Arkipäivän ressentimentti

su 17.09. 21:50

Valitun kansan olemus

ti 12.09. 20:49

Hyvin järjestetty poliisivaltio

ma 11.09. 18:55

Pala Amerikkaa

su 10.09. 15:09

Vapaus, mi meitä viet!

ke 06.09. 08:48

Suin päin tulevaisuuteen

ti 05.09. 08:48

Stolypinistä Leniniin

to 31.08. 11:37

Uhka mereltä?

ti 29.08. 14:15

Kiihottuminen ja kiihottaminen

ke 23.08. 21:04

blogit

Vieraskynä

Turku ja Suomi. Lintukoto joka romahti.

to 21.09.2017 19:57

Juha Ahvio

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

pe 08.09.2017 13:47

Professorin Ajatuksia

Bussikuskit jälleen lakossa

to 21.09.2017 10:48

Jukka Hankamäki

Persut, siniset ja sinivuokot

ke 20.09.2017 07:50

Petteri Hiienkoski

Suomea integroidaan Euroopan yhteiseen puolustukseen millä mandaatilla?

to 21.09.2017 10:51

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

Se syksy kun Suomi muuttui...

su 17.09.2017 10:19

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Oldies but goldies 12, Otanmäen tappo, Orpo vaikeni, Huhtasaari, Eerola ja Meri reagoivat

to 21.09.2017 23:27

Olli Pusa

Kuka on suvakki?

ma 18.09.2017 04:24

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Ylikomisario Taponen on aivan oikeassa

ti 12.09.2017 13:39

Reijo Tossavainen

Matkailuautolla Malagaan, 19. päivä: Toscanan Siena on hieno kaupunki

to 21.09.2017 07:31

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Kanavointia

ke 20.09.2017 07:53

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02