Verkkouutiset julkaisi vihapuhesyytteitä uhmaten tuloksia Poliisiammattikorkeakoulun tekemistä tilastoista koskien ulkomaalaisten seksuaalirikoksia Suomessa. Tulos oli juuri sellainen, kuin maahanmuuton kriitikot ovat väittäneet sen olevankin. Ulkomaalaisten tekemäksi epäiltyjen raiskausrikosten määrä kasvoi viime vuonna 51,9 prosenttia ja seksuaalisten ahdistelujen määrä 153,5 prosenttia. Aikaisemmin tällainen kiistettiin. Nyt yksi salailun pääkanavista Helsingin Sanomat on siirtynyt uutisoinnissaan asian kiistämisestä sen selittelyyn.
Edelleen Verkkouutiset julkaisi tietoja KRP:n salaisena pidetystä tutkimuksesta.
Sen mukaan 1000 Suomen kansalaista kohti oli vuodessa 0,3 seksuaalirikosepäilyä. Tässä kannattaa muistaa, että Suomen kansalaisten rikoksiin lasketaan nykyään siis kansalaisuuden saaneiden maahanmuuttajien rikokset. Esimerkiksi somalien joukkoraiskaus Tapanilassa pari vuotta sitten tilastoidaan Suomen kansalaisten tekemäksi.
Entä sitten seksuaalirikosepäilyjen määrä 1000 maahanmuuttajaa kohti?
Irakin kansalaisilla vastaava luku on 12,9
Afganistanilaisten kohdalla luku on 10,9
Turkkilaisten kohdalla luku on 8,8
Tällaisissa tilastoissa usein kärjessä olleiden somalien osalta uutinen ei kerro lukuja.
Korkeita lukuja selitetään sillä, että tulijoiden rakenne on vinoutunut, joukossa on paljon nuoria miehiä. Tuollainenkaan ei muuta kuvaa ja luvut kertovat todellisesta rikollisuudesta, ei jostakin kuvitteellisesta maailmasta.
Millaisia tuloksia saadaan, kun noita KRP:n lukuja verrataan Suomen kansalaisten lukuun 0,3?
Irakilaisilla on tämän mukaan 43 kertainen todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikoksiin verrattuna Suomen kansalaisiin.
Afganistanilaisilla on 36 kertainen todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikoksiin Suomen kansalaisiin verrattuna.
Turkkilaisilla on 29 kertainen todennäköisyys syyllistyä seksuaalirikoksiin Suomen kansalaisiin verrattuna.
Samaan aikaan uutisoidaan asiasta kahdenlaisia uutisia. Ensiksi kerrotaan, kuinka irakilaisia maahanmuuttajia epäillään seksuaalirikoksista alaikäisiin sekaantumisen takia.
Samaan aikaan suomalaisessa mediassa kielletään varoittamasta nuoria tällaisiin kytköksiin liittyvistä vaaroista. Se on rasismia ja vihapuhetta. Suomalainen poliittinen järjestelmä peittelee asioita, myös koululaitoksessa. Tulijoita viedään ”tutustuttavaksi” jopa lastentarhoihin ilman, että heidän taustojaan selvitetään mitenkään. Naivi hölmöyskö ohjaa toimintaa Suomessa?
Kuka vastaakaan esimerkiksi opetuksesta Suomessa? Ministeri Grahn-Laasonen kokoomuksesta. Kokoomusta tällaiset luvut eivät tunnu hätkähdyttävän. Toki tästä Verkkouutiset ei enää kerro, mutta sen suorapuheisuus ansaitsee sinänsä arvostusta.
Muistan kun muuan tuttava oli toimitsijana kokoomuksen viimeisessä puoluekokouksessa. Kun tilaisuus oli ohi, useat järjestelyissä mukana olleet pyörittelivät päätään ja ihmettelivät menoa. ”Tämä ei ole se puolue, johon aikoinani liityin”. Kenen lauluja siis laulavatkaan?
Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Artemis kohti Kuuta
la 11.04.2026 12:53
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04.2025 19:38
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Muslimiveljeskunta - ei Putler - on Euroopalle eksistentiaalinen turvallisuusuhka
ke 01.07.2026 14:24
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44