Blogi: Reijo Tossavainen, ke 10.05.2017 07:18

"Islamissa naiset ovat tasa-arvoisia", väitetään opettajien tausta-aineistossa

Ääriliberaalit punavihreät haluavat, että islamilaisuus esitetään mahdollisimman myönteisesti. Uskonnon sisältöä ja islaminuskoisten henkilöiden toimintaa vääristellään räikeästi.

Se vielä voidaan jotenkin "ymmärtää", että median punavihreät toimittajat kirjoittavat soopaa. Sitä ei voida mitenkään hyväksyä, että opettajille käytännön opetustyön avuksi tarkoitetussa materiaalissa on aivan käsittämättömiä väitteitä.

Verkkouutiset julkaisi Juha-Pekka Tikan kirjoittaman jutun, josta alla olevat lainaukset ovat:

Opetushallituksen ylläpitämä edu.fi-verkkopalvelu opettajille toimii sivujen mukaan "opetuksen ja oppimisen sekä niiden kehittämisen tueksi". Tavoitteeksi todetaan "tukea arjen opetustyötä, oppimista ja niiden yhteistä kehittämistä".

Islamia on edu.fi-verkkopalvelun sivulla käsitelty kahdeksan useimmin kysytyn kysymyksen ja vastauksen kautta. Sivulla on merkintä, jonka perusteella se olisi avattu vuonna 2010.

Seuraavat ovat kyseisen Islam-sivun neljä ensimmäistä kysymystä ja niiden vastauksia:

1. Millainen on naisen asema islamissa?

"Vastaus: Muslimi on ensisijaisesti muslimi, olipa hän nainen tai mies. Islamin mukaan nainen ja mies ovat tasavertaisia. Muslimimaissa naisen asema vaihtelee paikallisen kulttuurin ja yhteiskuntaluokan mukaan sekä uskonnollisen sitoutumisen mukaan. Mitään yleistystä on vaikea tehdä; jo eri maiden sisällä erot voivat olla suuret. Mutta on totta, että ongelmia on eikä nainen useinkaan saa uskonnon suomia oikeuksia. Monet islamin oppineet ovat nostaneet esiin näitä ongelmia, samoin useat naisliikkeet. ..."

2. Miten islam suhtautuu muihin uskontoihin?

"Vastaus: Islamissa ei ole samalla tavalla pyrkimystä tehdä kaikista ihmisistä muslimeja kuin ehkä kristinuskossa on. Koraanissa lähtökohtana on, että kaikilla ihmisillä on vapaa tahto uskonkysymyksissä. Kristinusko ja juutalaisuus ovat Koraanissa erityisasemassa Kirjan kansana, sillä heidän uskontonsa perustuu taivaalliseen ilmoitukseen. ..."

3. Miksi miehellä saa olla monta vaimoa?

"Vastaus: Profeetta Muhammedin aikana oli se tilanne, että muslimit joutuivat sotiin, joissa yleensä kuolee enemmän miehiä kuin naisia. Muslimimiehiä kehotettiin pitämään naisista huolta. Nämä naiset eivät useinkaan olleet nuoria, ja mies sai lisäksi monta lasta huollettavakseen, joten "mukavat oltavat" olivat kaukana arjesta. Koraani on asettanut tiukat ehdot moniavioisuudelle: kaikkia vaimoja on kohdeltava tasavertaisesti ja miehen pitää pystyä elättämään jokainen. Koska tämä on inhimillisesti katsoen vaikeaa useimmille miehille, islam pyrkiikin moniavioisuuden asteittaiseen poistamiseen."

4. Mikä jihad on?

"Vastaus: Jihad tarkoittaa suomeksi kamppailua, ponnistelua tai kilvoittelua. Suuri jihad on kamppailua omien heikkouksiensa kanssa ollakseen parempi ihminen, parempi muslimi. Jihad voi tarkoittaa aseellista kamppailua, jos islamilaisen maan kimppuun hyökkää toinen valtio. Jokainen maa luonnollisesti puolustautuu tällaisessa tilanteessa; islamilaisen maan kamppailu pyrkii säilyttämään lisäksi islamilaisen järjestelmänsä. ..."

.........................

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

 

Reijo Tossavainen ke 10.05. 07:18

Kommentit: 7

Alcibiades ke 10.05.2017 08:33 1

Ensinnäkin olisi ymmärrettävä että monet termit kuten "tasa-arvoisuus" tarkoittaa islamissa eri asiaa kuin länsimaisessa kontekstissa. Samoin vapaus.

Esim. nainen on islamin mukaan vapaa, jos hänet on vapautettu tekemään ainoaa tehtävää johon Allah hänet loi: synnyttämään ja palvelemaan miestään.

Nainen on tasa-arvoinen, kun hänellä on vähemmän oikeuksia kuin miehellä, mutta myös vähemmän vastuuta. Esimerkiksi vähäinen valta tehdä omia valintoja voi tietystä näkökulmasta olla hyvin vapauttavaa.

Islam on feministinen, koska se määrää että tottelematonta vaimoa saa lyödä ainoastaan peukalon paksuisella kepillä – ei millään halolla.

Islamissa ei ole tarkoitus tehdä kaikista ihmisistä muslimeita, ainoastaan tuhota vääräuskoiset jotka eivät ole erityissuojeluksessa olevien "kirjan kansojen" asemaansa alistuvia jäseniä. Asemaansa alistuvien Kirjan Kansojen tehtäväksi jää maksaa Jidzyaa, lisäveroa vääräuskoisille, ja näin elättää oikeauskoisia. Historiantutkijat ovatkin esittäneet että yksi ongelma islamilaisissa valtakunnissa oli se, että vähitellen liian moni alamainen kääntyi verotussyistä muslimeiksi, ja näin tulovirta vääräuskoisilta uskoville tyrehtyi.

Tämä puolestaan on ihan uskomatonta pötyä: "islam pyrkiikin moniavioisuuden asteittaiseen poistamiseen". Islamilla ei ole mitään keskusjohtoa, jolla olisi valta tehdä yhtään mitään. Islamissa suunta on ollut viimeiset vuosikymmenet nimenomaan vanhoillisempaan ja fundamentalistisempaan suuntaan, ei uudistaa uskontoa yhtään mihinkään.

Suomessa moniavioisuus on muslimien keskuudessa hyvinkin mahdollista, sillä monta vaimoa ottanut mies voi ilmoittaa sossuun useimmat vaimoistaan yksinhuoltajiksi ja näin saada vallan mittavat tulot. Haluaisin nähdä lähdeviitteen väitteelle, jonka mukaan monet näistä vaimoista olisivat erityisen vanhoja.

Alcibiades ke 10.05.2017 08:46 1

"Jihad voi tarkoittaa aseellista kamppailua, jos islamilaisen maan kimppuun hyökkää toinen valtio."

Jihad voi tarkoittaa mitä kukin sillä haluaa tarkoittavan. Valitettavan monelle se on tekosyy pyyhkiä omat synnit ja päästä paratiisiin.

Nimittäin islam lupaa ainoastaan yhden varman keinon päästä paratiisiin: kuolla Jihadissa taistellen vääräuskoisia vastaan. Tämä sankarikuolema pyyhkii kaikki aiemmat synnit pois ja paikka paratiisissa on taattu. Tällä on merkittäviä seurauksia.

Kun suomalainen juoppo tulee uskoon, hän alkaa käymään kirkossa ja pyhittää elämänsä jumalalle.

Kun juoppo muslimi tulee uskoon, hän pyrkii löytämään liikkeen jota voi käyttää verukkeena uskonsa puolesta kuolemiselle vääräuskoisia tappaessaan.

Tämä on se syy, miksi 90%:ssa maailman aseellisista konflikteista tällä hetkellä toisena osapuolena ovat muslimit. Muslimien puolelta löytyy valtava määrä miehiä, jotka haluavat päättää päivänsä uljaasti lahdaten vääräuskoisia ja näin saada pääsyn taivaaseen. Sama meno on käynnissä olipa maa Marokko, Irak, Burma tai Indonesia.

Ymmärrettävästi nämä vääräuskoiset lopulta kyllästyvät siihen että paikalliset muslimit käyttävät heidän läheistensä elämiä pääsylippuina paratiisiin, ja syntyy vastaliike. Tästä vastaliikkeestä loput muslimit sitten voivat uhriutua, ja länsimainen suvaitsevaisto pyörittelee päätään kun kilttejä ja rauhallisia muslimeita taas sorretaan.

Gideon ke 10.05.2017 08:57 1

Ennenkuin oppilaat lukevat näitä valheita ja suvakkien epätoivoisia yrityksiä valkopestä islamia, heidän tulisi opetella mitä tarkoittavat "dhimmi" ja "taqyiia".

Islamin edessä kumartelevat ja nöyristelevät hölmöt ovat dhimmejä. Ne ovat niitä joita Lenin kutsui "hyödyllisisksi idiooteiksi". Islamilaiset kutsuvat niitä "dhimmeiksi".

Taqyiia puolestaan on islamilainen oppi siitä, kuinka petoksella edistetään islamin asiaa silloin kun suora väkivalta ei tuota tulosta.

Alcibiades ke 10.05.2017 09:48 1

Tuohan on muutenkin aivan uskomatonta.

"Opettaja voi kertoa oppilaille esimerkiksi, että islamissa usko ja tiede, joka selittää ja tutkii olemassa olevaa, ovat alusta lähtien olleet erottamattomasti saman todellisuuden osia. Uskon siemen on ihmisen sielussa, ja se tarvitsee tietoa kukoistaakseen. Tiede on lyhyesti sanottuna tutkimista ja saadun tiedon mallintamista. Islamissa Jumala tahtoo uskon olevan todisteiden ohjaamaa ja Koraanin mukaan koko maailma todistaa Hänestä."

Islam käytännössä kriminalisoi tieteellisen tutkimuksen jo 1200 -luvulla, koska kaikki tapahtuu Allahin tahdon mukaan, on rienausta edes yrittää ymmärtää asiaa muuten kuin Allahin tahtona.

Eli jos neste muuttu kemiallisessa reaktiossa vihreäksi, nesteen muuttuminen johtuu vain siitä että Allah muuttaa nesteen vihreäksi. Sillä sipuli. Kaikki, mitä ei ole olemassa, ei ole olemassa koska Allah ei tahdo sen olevan olemassa. Kaikki mikä on olemassa, on olemassa koska Allah tahtoo sen olevan olemassa.

Niinpä muslimeille ei tuota ongelmia hyväksikäyttää kaikkea lännessä ja kaukoidässä keksittyä, mutta he eivät ole 1200-luvun jälkeen kyenneet uskontonsa takia tuottamaan uutta tiedettä.

Päätelläkseen kumpi on oikeassa – minä, vai tuo teksti – täytyy vain katsoa niitä kaikkia tieteellisiä saavutuksia joita muslimit ovat viimeisen 800 vuoden aikana tehneet. Niitä ei ole. Islamin 1100- ja 1200-luvuilta peräisin olevat doktriinit kieltävät tieteellisen kehityksen.

Alcibiades ke 10.05.2017 09:59 1

"Lisäksi maahanmuuttajien toinen sukupolvi ja islamiin palanneet kantasuomalaiset osaavat hyvin suomea."

Palanneiden? Siis opettajia kehotetaan levittämään muslimien uskomusta, jonka mukaan kaikki olivat alun perin muslimeita, ja jotkut sitten vain hairahtuivat siitä ja kääntyivät kaikenlaisiin kristinuskoihin ja juutalaisuuksiin?

Siis Suomen valtio opettaa suomalaisten verovaroilla että suomalaiset ovat olleet aiemmin muslimeita.

Minun verovaroillani.

Juha. ke 10.05.2017 14:28 1

Nyt täytyy muistaa se tosiseikka, että Opetusministerin virkaa "hoitaa" Sanni Grahn-Laasonen (KOK), joka itse on elitistinen äärisuvakki numero Uno. Hänet kanan aivoisia "twiittauksia" on jo lukuisa määrä, jotka ovat jo nyt saavuttaneet kuolemattomuuden oppi-isänsä Alexander Stubbin ohella. Nämä kaksi kokoomuspolitiikkoa on veistetty kuin samasta puusta. Grahn-Laasonen oli muistaakseni Stubbin poliittinen avustaja aikaisemmin. Viime hallituksessa, jossa Alexander Stubb toimi pääministerinä hän nosti Granh-Laasonen Suomen politiikan ykköskaartiin. En pidä stereostypisesi naisia tyhminä, mutta jos joku sitä on silloin ei kannata katsoa sukupuolta, sillä Suomi on täynnä mies-bimboja, jotka suoltavat suustaan samaa Hattaran kaltaista tyhjää höttöä. Eli kun haukkaat hattaraa, huomaat haukkaavasi tyhjää. Sanni kävi tässä taannoin Saudi-Arabiassa ihastelemassa sikäläistä koulujärjestelmää peitettynä naisena, mutta ne kirkkaat ja kauniit silmät hehkuivat innostuksesta. Niitä ei sentään voinut peittää. Se, että kouluista on tehty punavihereän ja kulttuurimarxismin kehto, jota aivopeusua tuotetaan jo pienimmistä koulukkaista lähtien. Ei siinä ole mitään aihetta ihmetellä. Se on täysin luonnollinen jatkumo kaikelle. Suomen yliopistot ovat punavihreiden käsissä täysin opiskelijoiden suhteen ja puhumattakaan "professoreista" ja muista "dosenteista", jotka myös ovat samaa tavaraa. Koska tuo aatesuunta on monopoli ja yksi totuus, jota ei voi kiistää kuin polttorovion uhalla kerenttiläisyytenä. Ei opettajiksi valita muita kuin punavihereitä ihmisiä ja tutkimusmäärärahoja suunnata kuin "aatteen" mukaisiin tutkimuksiin ja ennalta jo lopputulokseltaan puliveirattujen määrätunlaisiin lopputulemiin, jotka täyttävät kaikki monikulttuurisuuspolitiikan ja esteettömän ja hallitsemattoman maahanmuuton kannattamista välittämättä sellaisesta sivuasiasta kuin taloudellisest ja sosiaaliset realiteetit, jotka ovat seurauksena tuosta sopasta lakikorkeudessaan. Esimerkkeinä voi käyttää Ruotsia, I

Antero to 11.05.2017 17:01 0

Itse en usko, että tämä pläjäys menee läpi opettajakuntaan! Toki joissain kouluissa joissa ei ole islam-oppilaita eikä edes VOKkia kylässään niin voisivat ne opettajat levittää "ilosanomaa".



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Hesarista tuli punavihreiden mitään kaihtamaton äänitorvi

Klo 01:10.

Helsingin Sanomat rakentaa ikioman punavihreän kuplan

to 14.12. 10:11

Hallinnon kustannuslaskennassa ei osata edes Elon laskuopin alkeita

ke 13.12. 10:32

Mukasuvaitsevan median mielestä ei ole oikeutta saada oikeita ja olennaisia tietoja

ma 11.12. 13:02

Persut potkaistiin hallituksesta, koska Euroopan unionista tehdään liittovaltio

pe 08.12. 13:54

Lapset ja media avustavat häiriköivää vasemmistoa, vihreitä ja anarkisteja

ti 05.12. 10:37

Minun isänmaani ei ole enää itsenäinen

ma 04.12. 12:20

HS valehteli jälleen eli valikoi totuutta

su 03.12. 13:17

Väärät mielipiteet kielletään, mutta henkirikokset hyväksytään

pe 01.12. 09:30

Perkele!

ke 29.11. 11:53

blogit

Vieraskynä

Muslimijohtajat muotoilevat Jerusalem-strategiaansa

la 16.12.2017 16:07

Juha Ahvio

USA:n presidentti Donald Trump tunnusti Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi

pe 08.12.2017 13:21

Professorin Ajatuksia

Kuinka lopettaa vihervasemmistolainen mielipidediktatuuri?

la 16.12.2017 16:02

Jukka Hankamäki

Rotudenialismin lyhyet jäljet

to 14.12.2017 08:39

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Heikko ja naisellinen mies ei kelpaa

pe 15.12.2017 06:59

Arto Luukkanen

Niinistö - Iso Vilunki!

to 14.12.2017 17:25

Mika Niikko

Valtion rahoittamaa Jumalan pilkkaa

pe 24.11.2017 12:47

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Iltalehti, missä todisteet Pekka Haaviston "syyttömyydestä"?

su 19.11.2017 09:30

Heikki Porkka

Hämmästyttävän epäluotettava Yle

pe 15.12.2017 21:24

Olli Pusa

EU Suomen turvallisuusuhkana

pe 15.12.2017 21:30

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Teoston Suomi 100 vuotta onnittelut

to 30.11.2017 11:23

Reijo Tossavainen

Hesarista tuli punavihreiden mitään kaihtamaton äänitorvi

la 16.12.2017 01:10

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Venäjän synnit

la 16.12.2017 16:03

Matti Viren

Paha saa palkkansa, vai saako?

ma 20.11.2017 12:49