Blogi: Timo Vihavainen, ma 08.05.2017 09:10

Vanhat ja vanhimmat

Vanhat ja vanhimmat

 

Vanha on ylpeä sana ja kun asiaa ajattelee, niin on kovin kummallista, ettei sillä enää juuri ole entistä komeaa kaikuaan. Kun muistelen arvokkaasti keppi kädessä kulkevaa isoisääni, joka tuntui olevan isä Jumalan kanssa samassa kastissa, huomaan, että on se maailma muuttunut.

Lykurgos, Spartan lakien nerokas säätäjä, katsoi, että tärkeimmät asiat oli annettava vanhojen neuvostolle gerousialle (γερουσία), jonka 30 jäsenestä 28 oli oltava 60 vuotta täyttäneitä.

Koska elinikä on nykyään pidentynyt, olisi vastaavaan elimeen pääsyvaatimuksena varmaankin 80 vuoden ikä.

Tällainen, ainakin neuvotteleva elin kannattaisi kai nytkin ehdottomasti nimittää jokaiseen maahan ja sen neuvoille olisi syytä antaa ainakin yhtä paljon merkitystä kuin nykyään annetaan puolueista erillään olevien valtionpäämiesten painaville esiintymisille.

Tällaiseen elimeen päässeillä ei olisi yleensä painolastinaan karrierismia eikä muita paineita päästä johonkin. Ainoa paikka, johon neuvostosta pääsee, olisi hauta. Sinne taas useimpien kai tekee mieli päästä tilit mahdollisimman selvinä tämän maailman kanssa ja velat maksettuina. Niin sanotut kalavelat voivat vanhat ihmiset useimmiten jo unohtaa.

Usein tuppaa unohtumaan sekin, että myös useiden kielten herraa merkitsevä sana tulee latinan sanasta senior, vanhempi. Sellaisia ovat esimerkiksi italian signor ja espanjan señorja jopa vielä komeampi ranskan seigneur, jota englannissakin tarpeen vaatiessa käytetään, kun ei haluta pelkästään herroitella. Ilmeisesti jopa Ranskan kuninkaille varattu puhuttelusire on samaa kantaa.

Ja kukapa ei tietäisi, miten erilaisissa oppilaitoksissa ja vastaavissa vanhat ovat aina olleet jotakin aivan erinomaista, korkeampaa kastia ja pitävät ajasta aikaan oikeutenaan ylenkatsoa uusia keltanokkia, joista ei ole oikeastaan mihinkään.

On siis, kuten sanotaan, hienoa olla kultapossukerhon jäsen. Junnujen on nykyään kaiketi mahdoton asiaa ymmärtää ja yhä useammin saa lukea myötätuntoisuuteen pyrkiviä artikkeleita, joissa kerrotaan, että vanhakin voi olla sitä ja tätä, ihan melkein kuin olisi nuori!

Voi tätä onnen päivää! Jospa se toinen lapsuuskin sitten olisi tulossa, jos kerran nuoruus on vielä mahdollinen? Ehkäpä ympyrä sulkeutuu?

Asia ei varmaan kaikista ole houkutteleva, vaikka epäilemättä vanhuudellakin on hintansa. Miltäpäs näyttäisi, jos ukko alkaisi juosta jokaisen hameen perässä kuin teinipoikana aikoinaan? Miten osaisi suhtautua, jos ns. (pian) menevien miesten joukkoon jo kuuluva alkaisi kukkoilla erilaisilla ns. katu-uskottavuuteen, punkkiin tai vaikkapametroseksuaalisuuteen kuuluvilla vaatteilla ja eleillä?

Asia olisi luultavasti säälittävämpi kuin varhaisteini-ikäisen kehuskelu suurilla seksikokemuksillaan. Niitähän toki ikä vielä on tuova tullessaan aivan tarpeeksi, kun taasmenevän miehen rooliin ne eivät enää kuulu. Sellainen on luonnon normaali kulku.

Normaali on tietenkin nykyään kovin halveksittu ja ehkä jopa vihattu käsite. Siihenhän sisältyy juuri tuo normi, joka yrittää määrätä meidän käytöstämme. Ikään kuin naisten pitäisi olla naisellisia, miesten miehekkäitä, nuorten nuoria ja vanhojen vanhoja.

Tuntuu siltä, että normaaliuden vastustamisesta on monelle tullut pakkomielle, jota pidetään jonkinlaisena vapaustaisteluna, jossa vihollisiksi projisioidaan ne ihmiset, jotka muka ovat sen keksineet.

No, gerousian jäsenet tietävät asian paremmin. Kysykää siis heiltä, jos ahistaa ja ottakaa vastaan lohdutuksen sana, sillä viisasten kieli on lääke, sanoo Saarnaaja.

Eipä itse asiassa taida vanhuuskaan olla niin kuin ennen. Menevien miesten ja naisten taivalta elämän kalkkiviivoilla yritetään vimmaisesti helpottaa julistamalla, että he voivat jatkaa elämäänsä joka asiassa aivan kuin joskus nuorempana. He eivät siis ole enempää eikä vähempää kuin vain suhteellisesti alempiarvoisia, mikä ilahduttanee useimpia.

Totta puhuen, olen verrattain usein vieraillut vanhusten hoitolaitoksissa ja todeta täytyy, että kun ihminen menee siihen kuntoon, ettei enää pysty kunnolla kommunikoimaan eikä viestejä vastaanottamaan, saati liikkumaan ja päivittäisistä tarpeistaan huolehtimaan, niin silloin alkaa puhe vanhuudesta pelkkänä asennekysymyksenä kuulostaa ontolta.

Kun me tänä päivänä taas niin suuresti ihailemme kaikkea, mikä on luonnollista, saatamme joskus unohtaa, että sitähän se on myös ruumiin rappeutuminen ja viimein mekanismin pysähtyminen. Mikäli prosessia saadaan pitkitettyä, mutta pelkästään sieltä vuodeosaston päästä, ei asia suurelta edistykseltä vaikuta.

Entä tuo vanhojen neuvosto? Perinteisessä yhteiskunnassa vanhuus oli ilman muuta arvo sinänsä eikä syitä kannata luetella. Ilmiön näemme vielä hyvin nykyistenkin toisesta aikakaudesta saapuvien uussuomalaisten keskuudessa ja sen voi havaita jopa eteläeurooppalaisilla kansoilla.

Venäläisilläkin vanhuus on poklonnyj vozrast, mikä mielestäni voisi viitata sekä iän mukanaan tuomaan kunnioitettavuuteen, että myös kumaruuteen, jonka se ainakin tuo mieleen.

Vielä isäni sukupolvi kunnioitti vanhuksia ja jopa teititteli omia vanhempiaan. Tosin tämä ei merkinnyt sitä, että nuoriso olisi suostunut jämähtämään vanhoihin tapoihin. Kyllä se vaan meni ja hoiti asiat omaan tyyliinsä. Ukko sai urputtaa ja hänelle voitiin kohteliaasti myönnellä, mutta eihän se sellainen talo kukoistanut, jossa isännällä ei ollut valta käsissään. Se olisi ollut kuin laiva, jossa kapteenin päältäpäsmärinä olisi ollut vielä joku asioista jo irrallaan oleva päällysmies.

Mutta juuri tuo irtautuminen suorittamisen pakosta ja iänikuisesta pyrkimisestä johonkin antaa vanhuudelle tiettyä omalaatuista hohtoa. Vanhojen ääntä kannattaisi kuunnella jo siksi, että heillä on asioihin perspektiiviä eikä heillä todennäköisesti ole niin sanotusti oma lehmä ojassa.

Mutta turhapa tietenkään olisi väittää, että pelkkä ikä kenestäkään viisasta tekee enempää kuin tyhmääkään. Kyseessä on vain tietty todennäköisyys, kuten muissakin erilaisten joukkojen ominaisuuksia koskevissa väittämissä.

Vain todennäköistä on sekin, että tietyssä iässä ihmiset saavat harmaakaihia, ikärappeumaa, nivelrikkoa, eturauhasen liikakasvua, Alzheimerin tautia ja ties mitä. Se on samalla tavalla todennäköistä kuin nuoremman sukupolven naiivius ja kyvyttömyys viileään harkintaan, saati tasapuolisuuteen.

Noita ikäänsä kuuluvia asioita tuppaa ihmisellä aina olemaan ja joissakin asioissa niiden esiintymisen todennäköisyys lähenee sataa. Toki on tapauksia, jolloin nämä myötäjäiset jäävät tulemattakin.

Niinpä ontuva Eriksson, joka laulun mukaan täyttää pian seitsemänkymmentä vuotta ja on ihan sen näköinenkin, kuuluu ymmärtääkseni normaalitapauksiin. Hänen vaivansa tulee todennäköisesti paranemaan sitä tunnettua normaalia tietä, eikä asialle välttämättä muuta voi.

Mutta kaikellahan on hintansa, myös vanhan komealla tittelillä. Se nyt vain on normaalia. Pisteet muuten Erikssonille siitä, että jaksoi hoitaa yövartijan tointa, joka aikoinaan muuten olikin kokonaan vanhuksille varattu toimiala.

Timo Vihavainen ma 08.05. 09:10

Kommentit: 1

Juha. ma 08.05.2017 21:05 0

Suomessa vanha inminen on ihmisjätettä, jota ei edes tarvitse hoitaa kunnioittavasti ja hyvin. Puhumattakaan mistään kiitollisuuden velasta menneitä polvia kohtaan, jotka sotivat parhaan nuoruutensa rintamalla tai osallistuivat yhtälailla maanpuollustukseen kotirintamalla naisten tehdessä miesten työt. Unohtamatta työvelvollisia kaupunkilaisia jotka osallistuivat mottitalkoisiin täysin "pystymetsästä" ja tottumattomana raskaaseen ruumilliseen työhön, mikä maaseudulla asuville ihmisille oli perusleipää. Rauhan vihdoin tullessa sodan rampauttaman maan sodasta tulleet miehet ja naisetkin jälleenrakensivat maan tehden uhrauksia suurten ikäluokkien lapsilleen antamalla "parhaat" palat ruuastaan heille ja siitäkin huolimatta nuo sukupolvet elivät sellaisessa puutteessa, josta heidän jälkeisensä sukupolvet eivät tienneet juuri mitään. Mitä tulee tähän päivään, johtaa se ajatukseen, että nyt parhaana lääkkeenä kunnon nälänhätää juuri tarvittaisiinkin kasvattamaan oman kansakunnan henkinen selkäranka normaaliin tilaan ja ajamaan russakat sinne mistä ovat tänne tulleet loisimaan. Eli wanha kunnon matokuuri olisi paikallaan. Suomalainen yhteiskunta urbanisoitumisen tuomana hajauttavana voimana yhteisöllisyyden naulaksi arkkuun toi eteisyyden perheyhteisöön ja sukupolviin, jotka siirrettiin yhteiskunnan hoidettavaksi. Silloin kuitenkin ajateltiin sosiaalisesti ja humanistisesti sen verran huolimatta tuon ajan kehittymättömyydestä verrattuna tekiniikkaan ja olosuhteisiin vanhukset pyrittiin hoitamaan hyvin ja kunnioittavasti sillä tärkeimmällä voimavaralla eli hoitohenkilökunnalla, josta ei tingitty kvarttaalitaloudellisin perustein. Silloin hoidettiin ihmistä. Ei tuotettu nauloja mahdollisimman suuria määriä mahdollismman halvalla yksikköhinnalla. Suomen suurin häpeä on vanhusten asema yhteiskunnassa ja heidän luokaton hoitonsa aikanaan koittavaan lopulliseen siirtymiseen ajasta ikuisuuten. Vanhojen ihmisten elämänkokemusta eikä viisautta arvosteta, vaan heitä pidetään seniile



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Kanavointia

ke 20.09. 07:53

Arkipäivän ressentimentti

su 17.09. 21:50

Valitun kansan olemus

ti 12.09. 20:49

Hyvin järjestetty poliisivaltio

ma 11.09. 18:55

Pala Amerikkaa

su 10.09. 15:09

Vapaus, mi meitä viet!

ke 06.09. 08:48

Suin päin tulevaisuuteen

ti 05.09. 08:48

Stolypinistä Leniniin

to 31.08. 11:37

Uhka mereltä?

ti 29.08. 14:15

Kiihottuminen ja kiihottaminen

ke 23.08. 21:04

blogit

Vieraskynä

Tieteen, järjen ja kristinuskon kolmiyhteys

ti 19.09.2017 18:24

Juha Ahvio

Ylen mielenkiintoinen Me kannatamme Trumpia! -radiokeskustelu

pe 08.09.2017 13:47

Professorin Ajatuksia

Bussikuskit jälleen lakossa

to 21.09.2017 10:48

Jukka Hankamäki

Persut, siniset ja sinivuokot

ke 20.09.2017 07:50

Petteri Hiienkoski

Suomea integroidaan Euroopan yhteiseen puolustukseen millä mandaatilla?

to 21.09.2017 10:51

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

Se syksy kun Suomi muuttui...

su 17.09.2017 10:19

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Kansliapäällikkö, poliisiylijohtaja, V.I.Lenin ja valeuutiset

to 21.09.2017 11:07

Olli Pusa

Kuka on suvakki?

ma 18.09.2017 04:24

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Ylikomisario Taponen on aivan oikeassa

ti 12.09.2017 13:39

Reijo Tossavainen

Matkailuautolla Malagaan, 19. päivä: Toscanan Siena on hieno kaupunki

to 21.09.2017 07:31

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Kanavointia

ke 20.09.2017 07:53

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02