Ruotsi ilmoitti, että se lopettaa rajatarkastukset Tanskan vastaisella rajallaan ja EU:n komissio vaatii samaa kaikilta jäsenmailta marraskuun loppuun mennessä, kertoo Verkkouutiset.
Perussuomalaisten Nuorten mielestä komissiolla ei ole oikeutta puuttua itsenäisten kansallisvaltioiden rajavalvontaan.
"Schengen on Suomen ja koko Euroopan kannalta kestämätön. Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että kansainvaellukset Eurooppaan tulevat loppumaan. Kansallisvaltion tehtävä on suojella ja varjella rajojaan sekä kansalaisiaan. Hallitsemattomat muuttoliikkeet tuovat turvattomuutta ja pahimmillaan terrorismia. Rajat ovat rakkautta", julistaa Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja Samuli Voutila Verkkouutisten artikkelissa.
PS-Nuoret on huolissaan, että vuoden 2015 kaltainen siirtolaisvyöry Suomeen toistuu.
"Tämän vuoksi rajatarkastukset Euroopan sisällä ovat välttämättömiä. Perussuomalaisten Nuorten mielestä ylikansalliset instituutiot ovat epäonnistuneet suojelemaan peruskansalaisiaan. Tämän vuoksi tarvitaan kansallisia ratkaisuja turvallisuuden lisäämiseksi", Voutila sanoo.
Perussuomalaisten Nuorten mielestä Euroopan unionilla ei ole oikeutta puuttua siihen, miten itsenäiset valtiot tahtovat siirtolaiskriisin edessä turvata kansalaisiaan.
Euroopan unionin komissio on vaatinut kaikkien EU-maiden lopettavan sisäiset rajatarkastukset tänä vuonna.
Schengen-sääntöjen mukaan rajatarkastuksia saisi tehdä vain poikkeustapauksissa. Siirtolaistulvan vuoksi schengen-maista Ruotsi, Tanska, Saksa, Itävalta ja Norja ovat suorittaneet poikkeusluvalla rajatarkastuksia. Rajatarkastuslupa on myönnetty puoleksi vuodeksi kerrallaan.
Komission mukaan Euroopan unionin yhteinen rajavartiosto täytyy saada käyttöön elokuuhun mennessä. Kreikka antaa oman raporttinsa 12.5. rajavalvontansa tilanteesta ja mikäli siinä on puutteita, tilapäisiä lupia sisäisiin rajatarkastuksiin jatketaan 6 kuukaudesta kahteen vuoteen.
Keskuspankit ja tullit keskiössä
ma 05.05. 10:37Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04. 11:23Minulla on ollut hieno elämä, mutta nyt olen todella peloissani Suomen ja suomalaisten puolesta
la 19.04. 15:06Espoossa torjutaan segregaatiota - 25% vieraskielisiä
to 03.04. 19:38Uhraavatko globalistit seuraavaksi Suomen?
su 12.01. 00:48