Blogi: Timo Vihavainen, ti 02.05.2017 10:49

Venäjän laivaston taistelu ja tuho

Venäjän laivaston taistelu ja tuho

 

Г.К. Граф, На «Новике». Балтийский флот в войну и в революции. Флот и война, Смерть флота. 2-е издание. «Гангут», Спб 1997, 488 с.

Venäjän keisarillisessa armeijassa ja laivastossa palveli paljon miehiä, jotka eivät olleet syntyjään isovenäläisiä tai edes ortodokseja. Siitä huolimatta he saattoivat olla nuhteettomasti loppuun asti uskollisia keisarille, jolle he olivat valansa vannoneet.

Tässä yhteydessä mieleen tulee tietenkin ensimmäisenä Kustaa Mannerheim eli Gustav Karlovitš Mannergejm, kuten nimi aktiivipalveluksessa virallisesti kuului. Hän piti keisarin kuvaa aina yöpöydällään, mikä kuvastaa miehen suoraa ja rohkeaa luonnetta.

Vähemmän tunnettu on Harald Graf eli Garald Karlovitš Graf, joka syntyi Viipurissa suomenmaalaiseen aatelisperheeseen, kävi koulunsa ja loi uransa Venäjän laivastossa ja toimi vallankumouksen jälkeen Venäjän hallitsijaksi julistautuneen Kirill Vladimirovitšin kanslian ”päällikkönä” ja yksityissihteerinä.

Hovi sijaitsi olosuhteiden pakosta Saksassa ja Graf joutui sittemmin joksikin aikaa jopa keskitysleiriin, kun Gestapo nappasi hänet Ranskassa. Sen jälkeen Graf muutti Amerikkaan, jossa kuoli vuonna 1966.

Häneltä jäiSuomen  Kansallisarkistoon kokoelma, jossa on käsikirjoituksia sekä meriseikkailuista että roolista kruununtavoittelijan palveluksessa.

Graf palveli imperiumia jo Japanin sodassa, jossa joutui vangiksi ja sen jälkeen muun muassa risteilijä Auroralla, joka tunnetusti onnistui pakenemaan Tsušimasta amiraali Enqvistin johdolla. Maanmiehiä hänkin.

Hienoin palveluspaikka oli kuitenkin hävittäjä (esminetsNovik, joka kuului aikansa edistyneimpiin sotalaivoihin. Se oli varustettu neljällä kaksoistorpedoputkella ja kevyellä tykistöllä ja saattoi ottaa kannelleen muutamia kymmeniä miinoja.

Novikin suurin avu oli kuitenkin sen nopeus. Öljyä polttavat höyryturbiinit antoivat suhteellisen kevyelle (noin 1300 tonnia) alukselle tarvittaessa käsittämättömän 36 solmun nopeuden, minkä ansiosta se saattoi karistaa kannoiltaan minkä tahansa laivan ja oli sitä paitsi vaarallinen vastustaja suurimmillekin teräskolosseille.

Novikilla Graf vietti kolme vuotta ja puhuu laivastaan suurella tunteella. Se olikin koko ajan tiiviisti taistelu- ja tiedustelukäytössä, eikä suinkaan makaillut Kruunuvuoren redillä, kuten suuremmat laivat parhaasta päästä tekivät.

Taisteluissa Novik sai monesti käyttää kaikkia aseitaan ja Graf kirjaa sen tilille kaksitoista upotettua ”tai vaurioitettua” vihollisalusta. Monet menivät Novikin laskemaan miinaan. Hyökkäyksellisiä miinoitteita käytiin usein tekemässä eteläisellä Itämerellä.

Itämeri saattaa suuttuessaan olla varsin kolkko elementti. Tämän sai myös Novik yhä uudelleen kokea, kun se lähetettiin merelle, usein vielä miinalastissa, vaikka myrskyn tai ainakin kovan kelin tulosta oli olemassa selvät merkit. Kallistumat lähestyivät joskus neljääkymmentä astetta ja kaatumisvaara oli todellinen. Muutama laiva kaatuikin.

Kaikesta päätellen merisota joka tapauksessa oli Grafin todellinen kutsumus ja elementti. Hän kertoo kirjassaan omien kokemustensa lisäksi myös koko Venäjän laivaston sodanaikaisesta toiminnasta ja lisäksi vielä myös vihollisen ja hieman liittolaistenkin puuhista.

Ymmärrettävästi kaikki faktat eivät ole kohdallaan muistelmissa, joita kirjoitettaessa tutkimuksia ei vielä ollut juuri käytettävissä. Teoksen toimittajat ovat kuitenkin laatineet sangen hyödylliset kriittiset alaviitteet.

On kiinnostavaa havaita, että menneen maailman tyyliin Graf kertoo välillä suorastaan riemuissaan myös saksalaisten onnistuneista operaatioista. Sellaisia olivat kevyen risteilijäEmdenin iskut Intian valtamerellä ja kreivi Speen eskaaderin urhoolliset taistelut, jotka ansaitsevat kaiken arvostuksen myös vihollisen puolelta.

Joka tapauksessa kirjoittaja oli tinkimätön patriootti ja myös aina uskollinen keisarille, joka hänen mielestään oli joutunut kurjien liberaalin valepuvussa toimivien roistojen petoksen uhriksi.

Teoksen toisessa osassa Laivaston kuolema (Smert flota) Graf keskittyy kuvailemaan etenkin vuoden 1917 Helsinkiä. Kertomuksessa on selkeät sankarinsa ja roistonsa. Ensin mainittuihin kuuluivat amiraali Nepenin, joka murhattiin jo vallankumouksen alkupäivinäViaporin telakan portilla. Telakka oli Katajanokalla ja portti oli mahdollisesti se, joka siellä on tänäkin päivänä.

Muita sankareita olivat horjumattoman uskollinen amiraali Bahirev ja amiraali Gadd, joka sittemin ehdottomasti kieltäytyi liittymästä Suomen laivastoon, vaikka taistelikin valkoisten puolella, kuten Graf mainitsee.

Kurjia pettureita löytyi upseerienkin parista. Kenties ikävin hahmo on vara-amiraali Maksimov, joka ryhtyi vallankumouksellisten palvelukseen omaa uraansa edistääkseen. Graf ei mainitse, että Oulussa syntyneellä Maksimovilla oli suomalainen äiti ja että tämä piti myös suomeksi puheita uraansa pönkittääkseen. Itämeren laivaston komentaja hänestä vähäksi aikaa tulikin.

Vuoden 1917 ”svaboodasta” ja upseeimurhista on säilynyt useitakin kuvauksia. Grafin kuvaus kuuluu klassikoihin. Itse hän oli miehistön suosiossa, mikä myös osoitettiin, mutta suuren vaaran muodostivat sellaiset ”lentävät osastot”, jotka kiertelivät laivoissa ja kaupungilla tappamassa upseereita.

Joissakin tapauksissa nuo murhaajat ajettiin pois aseella uhkaamalla, mutta usein he pääsivät toteuttamaan kaamean missionsa. Dreadnought Imperator Pavel I:n tapaus oli erityisen dramaattinen, kun kapinalliset tunnista toiseen piirittivät upseerimessiin suljettuja upseereita yrittäen eri tavoin saada näitä hengiltä. Tilanne päättyi, kun väliaikaisen hallituksen edustaja Roditšev saatiin paikalle palauttamaan järki ja järjestys.

Graf kuvaa tätäkin verilöylyä koko laajuudessaan eikä rajoitu vain omiin kokemuksiinsa, mikä tietenkin vähentää osittain kerrotun todistusvoimaa.

Joka tapauksessa tarina kertoo koko irvokkuudessaan sen, mitä vallankumous merkitsi. Laivastolle. Kyseessä ei ollut enempää eikä vähempää kuin laivaston kuolema. Upseerien ja miehistön välit myrkytettiin lopullisesti ja perusteellisesti. Kaksi ”vallankumouksen marttyyriä” haudattiin Helsingissä suurella tohinalla. Toinen oli murhaaja, joka oli kuollut ampumansa luodin kimmokkeesta.

”Svaboodasoltuista” ei ollut mihinkään todelliseen taistelutoimintaan ja kun saksalaiset sitten saapuivat, oli laivaston pelastaminen heidän tieltään enin, mitä voitiin tehdä. I luokan kapteeni A.M. Štšastni onnistui viemään suurimman osan laivastoa Helsingistä Kronstadtiin. Bolševistiseen tapaan palkkana oli teloitus, koska Trotski pelkäsi sankarin käyttävän arvovaltaansa bolševikkeja vastaan.

Uspenskin katedraaliin 1990-luvulla kiinnitetty muistotaulu kertoo upseerimurhien tarinasta, kuten myös haudat Hietaniemen hautausmaalla. Graf päättää teoksensa muistellen bolševikkien ennenkuulumattomia rikoksia pyhän Andreaksen lipun alla ja toteaa, että se on nyt korvattu punaisella, joka symbolisoi verta, kansalaissotaa, kidutusta ja petosta.

Mutta Venäjän laivaston idea nukkuu vain letargista unta, pohtii emigranttina kontra-amiraaliksi korotettu 2. luokan kapteeni (vastaa Suomen laivaston arvoa komentaja). Kerran Andreaksen lippu vielä liehuu…

Muistan suhtautuneeni näihin kirjan loppusanoihin hieman säälivästi, kun ne 1980-luvulla ensi kerran luin. Mutta niinpä se maailma muuttuu.

Muuten, Grafin kirja on yksi niistä monista venäläisistä teoksista, jotka olisi syytä kääntää myös suomeksi. Paitsi että se on hyvin kirjoitettu ja antaa erinomaisen kuvan yhden aikakauden ihmisen ajatus- ja kokemusmaailmasta, siinä on paljon myös suomalaista paikallisväriä ensimmäisen maailmansodan ”Gelsingforsista”, jonka nykyään tunnemme lähinnä suomalaisista kuvauksista.

Myöskään I maailmansodan meririntamasta ei ole saatavissa vastaavaa materiaalia, vaikka yleisesityksiä toki onkin. Tuolla rintamalla tapahtui kuitenkin paljon enemmän kuin yleisesti kuvitellaan, vaikka se ei sotaa ratkaissutkaan.

Ehkä sekin olisi voinut tapahtua? Heti sodan alettua Saksa olisi voinut hyökätä Pietariin pitkin Suomenlahtea, joka oli vailla miinasulkuja ja panna pääkaupungin polvilleen. Vai olisiko?

Timo Vihavainen ti 02.05. 10:49

Kommentit: 1

Juha. ke 03.05.2017 22:29 0

Olen itsekin alkanut tuntea kiinnosta Venäjää kohtaan. Onhan se tolkullinen valtio, joka on rajanaapuri. Toki EU:n pikku-pojilla taskut pullottavat kivistä, joilla kivittää Putinin Datshan ikkunoita, mutta noiden pienten räkänokkien pikku-kiusa lähinna laittaa naurattamaan. Vallankin kun tietää, että koko ajan vuotavassa ruuhessa vesi nousee perin havaittavasti. Se mitä jäpikät tekevät. He äyskäröivät järvestä lisää vettä ruuheen. Se on sikäli järkeenkäypää siinä missä kurkkujen ja banaanien "käyryys" direktiivitkin ja muut tuiki tärkeät säännökset. Maailma on muuttunut lyhyessä ajassa niin paljon, että wanha suomalainen sananlasku: "Ryssä on ryssä, vaikka voissa paistais". On menettänyt täysin merkityksensä, sillä idän Karhu oli se ainut harmi ja pelon lähde mitä suomalainen pystyi kokemaan. Nyt olemme EU:ssa jäsenenä ja se on vaarallisempaa kuin konsanaan Haiden hampaita putsaavilla pikku-kaloilla. Hai ei haukkaa, mutta EU syö kaiken minkä se saa vain suuhunsa.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

Pyhä yksinkertaisuus

ti 27.06. 00:16

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Bill Gatesistakin tullut "elämäm koululainen"?

to 06.07.2017 14:23

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Jos haluat tietää huumorista ja seksuaalisesta vallasta, älä kysy paksulta feministiltä

to 20.07.2017 07:43

Arto Luukkanen

Suomen menneisyyden taakat

pe 21.07.2017 22:46

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Pekka Haavistolta pettivät hermot

pe 21.07.2017 21:30

Heikki Porkka

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07.2017 10:46

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Venezuela, media (Yle) ja nälänhätä

su 16.07.2017 14:55

Reijo Tossavainen

Perinteisen median yksipuolisuus on ala-arvoista journalismia

la 22.07.2017 09:46

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45