Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 02.05.2017 08:56

Jussi Halla-ahon, Sampo Terhon ja vasemmiston vappupuheista

Perussuomalaisten puheenjohtajakilpailu oli esillä myös Vappuna. Tarkalleen ottaen se kuului merkittävimpien ehdokkaiden eli Sampo Terhon ja Jussi Halla-ahon puheissa.

Lehdistö uutisoi niistä varsin vaihtelevasti. Täydellisin silmiini osunut kertomus löytyi Iltalehdestä. Käytän siis sitä lähteenä seuraaviin referaatteihin
 

* * *


Otetaan ensin Sampo Terho, jonka lyhyestä puheesta on syytä nostaa esille seuraavat  asiat.

Tuore ministeri totesi, etteivät Perussuomalaisten äänestäjät ole puolueeseensa täysin tyytyväisiä. Olisi siis ryhdistäydyttävä, terästäydyttävä ja uudistuttava.

Perussuomalaisten pitäisi Terhon puheen mukaan olla tulevaisuudessa isänmaallinen puolue, joka arvostaa Suomea, suomalaisuutta ja Suomen itsenäisyyttä - ja vastustaa liittovaltiota Euroopan unionissa. Sekä puolustaa tavallisen suomalaisen hyvää elämää.

Terho määritteli myös perussuomalaisen populismin: se on luottamusta tavalliseen suomalaiseen ja hänen kykyynsä ja haluunsa kantaa vastuuta sekä nauttia vapautta.

Tulevaisuudessa hän nosti ratkaistaviksi talouteen, maahanmuuttoon, ympäristöön ja Euroopan Unioniin liittyviä ongelmia sekä huomautti maamme väestörakenteesta, jolla on valtava vaikutus palveluiden järjestämisen ja taloudelliseen rasituksen kannalta. Terhon mukaan Perussuomalaisten pitää olla se puolue, jolla on vastaukset näihin kysymyksiin.

Lopuksi Terho linjasi, että Perussuomalaisten tulee olla "ilon ja toivon liike". Tässä hän viittaa kansalaisiin, jotka eivät vaivaudu enää edes äänestämään.
 

* * *


Jussi Halla-ahon paljon pidemmästä puheesta on puolestaan syytä nostaa näkyviin seuraavat asiat.

Europarlamentaarikko nosti esille Ruotsin ensi vuoden valtiopäivävaalit, joissa hän arveli perinteinen vallan tasapainon porvari- ja sosialistipuolueiden välillä hajoavan. Samalla hän osoitti ontoksi median ja poliitikkojen retoriikan kysymällä, että "onko 20 prosenttia ranskalaisista tai ruotsalaisista oikeasti äärioikeistolaisia kannattaessaan kansallista rintamaa tai ruotsidemokraatteja?"

Halla-ahon mukaan länsimaiset yhteiskunnat ovat globalisaation myötä muuttumassa uudelleen luokkayhteiskunniksi. Tämän kehityksen kärsijöiksi hän nimesi länsimaisen työväestön ja alemman keskiluokan.

Näin siksi, että heidän työpaikkansa katoavat halvan työvoiman maihin. Sen seurauksena palvelut heikkenevät ja turvallisuuden tunne katoavat ilman, että omassa kuplassaan elävä eliitti välittäisi siitä.

Halla-aho totesi perinteisen oikeisto-vasemmisto-jaon olevan katoamassa. Hänen mukaansa kaikki verottavat työtä tekevää keskiluokkaa yhtä himokkaasti ja vaativat myös rajoja auki. Vanhan jaon sijaan Halla-aho nosti uuden jakolinjan globalistien ja kansallismielisten välille, mutta kiisti vertaukset 1930-luvulle todeten kansakunnan olevan ihmisten luonnollinen viiteryhmä.

Jussi Halla-ahon mukaan kaikilla kansoilla on oikeus omaan maahan, eikä "suomalaisten rakentama hyvinvointiyhteiskunta ole mikään globaali sosiaalitoimisto, johon kuka tahansa voi marssia esittämään röyhkeitä vaatimuksiaan".  Pieni piikki lähti vasemmiston suuntaan, kun hän totesi, että "vielä joitakin vuosikymmeniä sitten nämä olisivat olleet itsestäänselvyyksiä punaisimmallekin sosialidemokraatille".

Hän ilmaisi myös tyytymättömyytensä Euroopan Unioniin, mutta tyrmäsi kansanäänestyksen ennen kuin kansalaisten asenteet ovat kielteiset. Sen eteen tulisi jatkossa tehdä työtä, sillä "kun kansa on puhunut, pulinat pois". Hänen mukaansa perustelut EU:n haitallisuudet ovat kuitenkin selkeät.

Euroopan unionilla ei ole Halla-ahon mukaan yökaluja korjata niitä ongelmia, joita se itse jäsenmaille aiheuttaa. Esimerkkinä hän mainitsi yhteisvaluutta euron, joka merkitsi käytännössä velkojen yhteisvastuuta, vaikka asiasta ei olekaan juuri puhuttu.

Ongelman ainoaksi unionitason ratkaisuksi europarlamentaarikko näki jäsenmaiden itsenäisestä päätösvallasta - ja omien rahojen käyttöoikeudesta - luopumisen ja kysyi, että onko tämä on liian suuri uhraus sellaisen yhteisvaluutan pelastamiseksi, josta ei ole Suomelle oikeastaan mitään hyötyä.

Maahanmuuton osalta Halla-aho kritisoi voimakkaasti EU-kansalaisten vapaata liikkuvuutta. Hänen mukaansa se "tuo tänne kymmeniä tuhansia köyhempien jäsenmaiden matalapalkkatyöntekijöitä, jotka tekevät työt halvemmalla kuin suomalainen".

Tätä ongelmaa voitaisiin hillitä vain varainsiirroilla Suomen kaltaisten maiden keskiluokilta köyhemmille EU-maille. Hiukan pessimistisesti hän totesi, etteivät asiat oleva vielä "riittävän huonosti", mutta sitten kun ne ovat, on jo myöhäistä. Tässä vaiheessa Suomen pitäisi valita tarkasti ne jäsenmaat, joiden kanssa on järkevää tehdä yhteistyötä ja joista Suomen kannattaa ottaa mallia.

Lopuksi hän totesi, että vuoden 2015 irakilaisten nuorten miesten turva olisi voitu torjua tavoilla, jotka moni muu jäsenmaa on toteuttanut "liberaalien itkusta ja valituksesta piittaamatta". Siihen olisi tarvittu vain poliittista tahtoa.
 

* * *


Itselleni jäi kahden puheenjohtajaehdokkaan puheista sellainen käsitys, että Terho liikkui yleisellä tasolla Halla-ahon hakiessa puheeseensa enemmän konkretiaa. Sinänsä olen enimmäkseen samaa mieltä molempien herrojen kanssa, mutta itseeni vetosi enemmän Halla-ahon asialinja.

Odotettavissa on siis mielenkiintoien puheenjohtajakamppailu. Uskon myös Sampo Terhon jatkossa laskeutuvan metatasolta käytännön kysymyksiin. Vasta sitten voivat puolueen jäsenet tehdä valintansa näiden kahden ehdokkaan välillä.
 

* * *


Lopuksi pari sanaa vasemmistosta, koska vappu on ollut erityisesti sen kotikenttää.

Perinteisten vasemmistopuolueiden puheenjohtajien vappupuheista en tosin näe juurikaan kommentoitavaa. Antti Rinne osoitti suunsoitollaan eilisen kirjoitukseni oikeaksi ja Li Andersson ratkaisisi Suomen talous- ja väestörakenneongelmat työllistämisen kustannuksia nostamalla ja työpäivää lyhentämällä.

Sen sijaan kolmannen vasemmistopuolueemme puheenjohtaja Ville Niinistö yllätti ja halusi etteivät yrittäjät menettäisi sosiaaliturvaansa. Tästä aloitteesta on lähtökohtaisesti helppo olla samaa mieltä, vaikka Vihreiden väistyvä puheenjohtaja ei kertonutkaan mistä uudistukseen tarkoitetut varat otettaisiin - toivottavasti ei ainakaan aloittelevilta yrittäjiltä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Demareiden alamäen syynä on heidän politiikkansa
Jan Vapaavuori ja Jussi Halla-aho
Perussuomalaiset puhuivat viisaita

Professorin Ajatuksia ti 02.05. 08:56

Kommentit: 0



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Facebook sivullamme.

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari

ke 21.02. 20:12

Suomen irakilaistamista ajetaan kuin käärmettä pyssyyn

ti 20.02. 17:42

Naisia viehättää suunnitelmatalous ja maailmanparantaminen

ma 19.02. 10:14

Kehitysavusta on kuin onkin hyötyä

su 18.02. 06:03

Brändin arvo

pe 16.02. 19:15

Ranskalaisnainen kuoli: syynä vapaa liikkuvuus ja rokottamisen "vähäinen tarve"

to 15.02. 16:57

Miksi media pallottelee irakilaisen murhalla?

ke 14.02. 10:49

Maksamme valkoisen rodun kollektiivista velkaa

ma 12.02. 17:12

Metsä hyötykäytössä

su 11.02. 13:00

Suomalaiset ovat hassusti epäloogisia

la 10.02. 14:38

blogit

Vieraskynä

Postmodernismin kritiikki - Jordan Peterson

ke 21.02.2018 20:37

Juha Ahvio

Uusimman ajan ensimmäinen kansanmurha kohdistui kirkkoon ja kristittyihin

pe 16.02.2018 19:19

Professorin Ajatuksia

Työttömyysaste - aktivimallin toimivuuden mittari

ke 21.02.2018 20:12

Jukka Hankamäki

Mykistävän typerää turvapaikkapolitiikkaa

su 18.02.2018 06:11

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam X: Allah on Raamatun Jumalan irvikuva

ke 06.12.2017 08:52

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kutsutaan romanit Suomeen ja testataan Helsingin päätös

la 02.12.2017 20:53

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Sukupuolineutraali muoti - mitä se on?

ti 23.01.2018 06:34

Arto Luukkanen

Uganda-Suvi ja suomalaisen korruption sudet?

ti 20.02.2018 18:02

Mika Niikko

Yksi äiti, kaksi äitiä, kolme äitiä

ke 21.02.2018 20:30

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Avoin kirje päätoimittajille ja JSN:lle

ke 07.02.2018 16:53

Heikki Porkka

Yle, Uganda ja uutisoinnin yleinen taso

ti 20.02.2018 09:55

Olli Pusa

USA:n vaalit ja Venäjä

su 18.02.2018 11:40

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Turkin hyökkäys Pohjois-Syyriaan ruokkii konfliktia ja synnyttää pakolaisia

la 27.01.2018 19:25

Janne Suuronen

Hurstin valinta

la 27.01.2018 15:30

Reijo Tossavainen

Orpo: "Pakolaisten maahantulon motiivien arvostelu rasismia"

ke 21.02.2018 20:20

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Bashkiirit ja Suomi

ke 21.02.2018 20:32

Matti Viren

Plagiointi

pe 19.01.2018 16:36