Helsingin Sanomissa on tänään juttu, jossa kerrotaan USA:n mediasta. Olennaisinta on, että jenkeissä mediaa seuraamalla lukija/katsoja saa paljon monipuolisemman kuvan asioista kuin Suomessa.
Esimerkiksi television puolella USA:ssa on kolme suurta uutiskanavaa: konservatiivinen Fox ja liberaalit/vasemmistolaiset CNN ja MSNBC. Foxilla on aivan erilainen lähestymistapa asioihin kuin kahdella muulla. Tilanne on hyvä, sillä seuraamalla eri kanavia katsojalla on mahdollisuus tehdä oma arvio arjen todellisuudesta.
Suomessa tilanne on hyvin yksipuolinen. Yle, MTV ja valtalehdistö edustavat punaviherlib linjaa. Myös suurin nettijulkaisu Uusi Suomi on yhtä yksipuolinen.
Televisiossa oli eilen Lenita Airiston haastattelu. Pitkästä aikaa hän pääsi puhumaan ja puhui suunsa puhtaaksi. Hän kertoi kuinka yksipuolista oli toiminta mediassa taistolaisuuden pahimpina vuosina. Painostus ja jopa epäasiallinen käytös Airistoa ja muita ei-taistolaisia kohtaan oli rajua.
Tänä päivänä tilanne on melkein yhtä paha. Pääosa toimittajista on punavihreitä, joten jälki on yksipuolista. Ja kun he haastattelevat päivystäviä dosentteja, niin silloin asiantuntijoiksi valikoituvat toimittajan punaviherlib näkemystä tukevat henkilöt.
Tulevaisuus näyttää vieläkin synkemmältä nykyisen valtamedian osalta. Tampereen yliopistossa alan opiskelijoiden selvä enemmistö ilmoitti kannattavansa Vihreitä ja Vasemmistoliittoa.
Onneksi tulevaisuudessa näkyy pieniä valopilkkuja. Someen on syntynyt ja tulee syntymään erilaisia julkaisuja kuten Oikea Media. Niitä seuraamalla saa maailmanmenosta monipuolisemman kuvan.
.....
Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!
Punaviherkepuli hallitus on helppo tipauttaa kanveesiin
ke 08.05.2019 17:32 Blogit
eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä
Tp-Utva historian polttopisteessä
to 03.10.2024 15:30
Vapaamuurarius ja kristillinen kirkko
ma 26.10.2026 09:48
Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?
to 13.05.2021 20:23
Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja
ti 28.03.2023 20:22
Sähköistävä klikinvastainen uutinen
su 07.01.2024 18:08
Onko suhteiden palauttaminen Venäjään mahdollista?
su 07.09.2025 18:20
Mistä on pienet getot tehty?
ma 27.08.2018 23:18
Jolla on korvat, se kuulkoon
ke 23.08.2023 20:50
Vallankaappaus
ke 14.06.2017 09:13
Korkeintaan 20% Euroopan muslimeista jättää islamin
pe 28.08.2026 16:44
Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa
ke 17.01.2018 08:44
Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan
ke 29.05.2019 09:00
Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!
la 25.02.2023 13:58
Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet
su 13.09.2020 23:07
Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä
pe 08.02.2019 13:23
Ymmärtämättömät vihreät kokoomusministerit Kai Mykkänen ja Sari Multala olivat säätämässä EU-direktiivimuutosta, jota voidaan noudattaa vain rajoittamalla suomalaisten ruoan saantia
ma 02.11.2026 18:15
Suomalainen media on järkyttävän huono
la 27.09.2025 10:28
Onko sukupuoli-identiteetti-ideologiasta tullut uusi valtionuskonto?
to 24.04.2025 11:23
Käännytyslaki ratkaisevassa vaiheessa
pe 28.06.2024 10:23
Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin
ti 12.06.2018 11:53
Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat
ti 18.08.2020 10:15
Auta avun tarpeessa
to 19.03.2020 07:33
Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja
su 25.10.2020 22:57
Häpeänsä kullakin
ke 19.07.2023 21:26
Odotellaan vuotta 2023
la 14.08.2021 23:44