Kuka seuraa joukkoa?

Joukkosielun arvo on sen sanattomassa vaikutusvallassa. Le Bonin käsitykset ovat juurtuneet niin tiukasti länsimaiseen ajattelutapaan, että Joukkosielu on paikoin lähes surrealistinen aikamatka.

Arviot ma 24.04.2017 21:44

Kuolemattomuus tarkoittaa tiedemiehen kohdalla sitä, että hänen näkemyksensä muuttuvat uskonkappaleiksi. Ranskalaisen monilahjakkuuden Gustave Le Bonin (1841-1931) nimi ei elä ikuista elämäänsä jälkipolvissa samalla tavoin kuin Karl Marxin ja Sigmund Freudin, mutta se tuskin häiritsee hänen lepoaan. Le Bon saavutti useimpia muita suurmiehiksi kutsuttuja enemmän juuri sillä tavoin kuin halusi. Suurin valta on aina näkymätöntä.

Le Bonin tunnetuin teos Joukkosielu (1895) kyllästyttää nykylukijaa selvyyksillään. Monet sen keskeiset väitteet ovat muuttuneet ajan saatossa niin kuluneiksi viisauksiksi, ettei niitä voi toistaa ilman häpeäntunteita. Joukossa tyhmyys tiivistyy ja niin edelleen. Joukko on aina enemmän kuin osiensa summa, yhteisöominaisuudet eivät palaudu yksilötason ominaisuuksiin. Siksi meidän täytyy lukea historiaa kollektiivisen hulluuden todistuksena. Yhteiselämän kääntöpuolena on barbarian kehittyminen sivilisaatioksi, jonka ylin saavutus on ihanteen omaksumisessa. Tämä selittää ihmisen suurimmat ylpeydenaiheet pyramideista lähtien, olkoonkin että harppausten ukkosenjohdattimina toimivat aina yksilöt.

Miksi siis tarttua Le Boniin, jos tämä kaikki on niin tuttua? Kysymys sisältää vastauksen. Joukkosielun arvo on sen sanattomassa vaikutusvallassa. Le Bonin käsitykset ovat juurtuneet niin tiukasti länsimaiseen ajattelutapaan, että Joukkosielu on paikoin lähes surrealistinen aikamatka, jonka tuttuus sekä pelottaa että viehättää:

“… koulutus tekee varmasti ihmisistä parempia, vieläpä tasa-arvoisia. Tätä väitettä on alituiseen toistettu, ja lopulta siitä on tullut opinkappale, yksi demokratian järkkymättömimmistä piilevä vaara on siinä, että se perustuu psykologiseen peruserehdykseen: kuvitelmaan, että oppikirjojen ulkoa opettelu kehittää älyllistä kykyä Sen sijaan että valmistaisi ihmisiä elämää varten, se vain valmistaa heitä julkisiin virkoihin, joissa menestymiseen ei vaadita vähäisintäkään aloitteen kipinää.

Ranskalainen oli ensimmäisiä ajattelijoita, jotka ymmärsivät ihmiselämän kuluvan tiedostamattomien voimien uhrina. Hän käsitti myös sen unohdetun tosiasian, että uskomuksia ei voi valita. Nykyisinkin ihmiset myöntävät kaikkien muiden kärsivän uskomuksista, mutta kukaan ei tunnusta omaa harhaisuuttaan. Le Bon nauraisi ylpistelylle. Uskomukset ovat uskomuksia juuri siksi, että ne ovat täysin tiedostamattomia. Ihminen ei voi toiminnallaan vaikuttaa asiantilaan. Mikäli uskomus nousee tietoisuuteen, se merkitsee samalla sen automaattista kuolemista - olemme kykenemättömiä pitämään mitään “valitsemaamme” totuutena. Uskontojen suuri ironia on tässä valossa se, että heti kun usko muuttuu pohdinnanvaraiseksi eli tiedostetuksi, jäljelle jää vain epäilijöitä, jotka haluavat uskoa väkisin. Nettipornoa tuijottava terroristi on jo hävinnyt pelin.

Onneksi Joukkosielu ei toimita vain peilin virkaa. Jos joukkoa ohjaa lähes yksinomaan alitajuinen, Le Bonin kynää ohjasi aikalaisistaan poikkeava tyylitaju. Lyhyehkö teos miellyttää nykylukijaa suorasukaisuudellaan, mutta siinä on myös pituuteensa nähden huomattavaa rönsyilevyyttä, joka tekee kokonaisuudesta ilmavamman. Le Bon oli asiastaan ehdottoman varma mielipideautomaatti, joka ei kaihtanut jyrkkiä eli viihdyttäviä sanavalintoja. Huomautukset esimerkiksi naisista, poliitikoista ja työläisistä ovat yleissävyltään niin halveksuvia, että vihamielinen lukija voi valita kirjoittajasta mieleisensä haukkumasanan. Tyynempi lukija voi todeta, että edes Le Bon ei voinut välttyä olemasta aikansa tuote: “Kuten naiset, joukotkin menevät suoraa päätä äärimmäisyyksiin. Epäluulo muuttuu heti ehdottomaksi varmuudeksi.”

Joukkosielu ei tietenkään edusta nykymittapuulla tiedettä. Psykologian pioneeriteosten tavoin se on enemmänkin poikkitieteellinen tulkinta ilmiöstä, jonka kiinnostavuus on sittemmin osoittautunut rajattomaksi. Yleinen heppoisuus ei kuitenkaan vie teokselta sen arvoa, vaikka ajatusristiriidat ja ontuvat vertauskuvat sitä vähentävätkin. Konservatiivista politiikkaa ylistänyt Le Bon ei tiennyt ristiretkeläisten olleen yhteiskuntakelvottomia sosiopaatteja, mutta yksittäiset huomiot ovat tarkkanäköisyydessään ajattomia: “Tiberius, Tsingis-kaani ja Napoleon olivat epäilemättä pelottavia tyranneja, mutta Mooses, Buddha, Jeesus, Muhammed ja Luther ovat haudoistaan hallinneet sieluja paljon mahtavammin… Ihmiskunnan ainoat todelliset hirmuvaltiaat ovat aina olleet vainajien varjot tai ne kuvitelmat, ne illuusiot, jotka se on itselleen luonut.”

Gustave Le Bon: Joukkosielu. Kiuas-kustannus, 2017, s. 143. Alkusanat suomennoksen uuteen laitokseen Timo Hännikäinen.

Kirjan arvioi Tenho Kiiskinen

 

Marko Hamilo ma 24.04. 21:44

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Timo Vihavainen

Apteekin hyllyltä

Klo 17:52.

Jukka Hankamäki

Helsingin Sanomien kultaiset kuohijat vaarallistavat seksin

Klo 10:32.

Professorin Ajatuksia

Sikailua toisten juhlissa

Klo 10:20.

Henry Laasanen

Touko Aalto vihapuhuu setiä vastaan

Klo 08:40.

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam III: "Teologian desantit" ja Aabrahamin usko

ke 18.10. 22:14

videot