Kun Suomi jakautui keskenään vihamielisiin leireihin

Kirjailija Timo Hännikäisen kostonhimoisessa hyökkäyksessä kulttuuripiirejä vastaan mainitaan melkein 200 nimeä

Arviot ti 11.04.2017 13:22

Kun muutama vuosi sitten tutustuin kirjailija Timo Hännikäiseen, en voinut olla huvittumatta siitä, kuinka uskollisesti hän tuntui elävän todeksi suomalaista taiteilijamyyttiä: sellaista jonka kaikki tuntevat vaikka Gallen-Kallelan Symposion-maalauksesta.

Siinä missä jopa toimittajakunta on viime vuosikymmeninä raitistunut ainakin 1970-luvun tasolta, Hännikäinen eli 2000-luvulla ikiaikaisen boheemia kirjailijaelämää, jossa yhdistyivät satunnaiset tulot ja säännölliset, humalahakuiset symposiot. Vaikka Hännikäinen on konservatiivisesti pukeutuva traditionalisti, löytää hän itsestään pikkuporvarillista sovinnaisuutta pilkkaavan kauhukakaran aina, kun alkoholi antaa luvan.

Hännikäinen kuvaa kustannusalan tapakulttuuria uutuuskirjassaan Lihamylly.

Aiemmin melko tuntematon kirjailija oli saanut vuonna 2009 valtakunnallista julkisuuttaa seksuaalista syrjäytymistä omakohtaisesti kuvaavasta kirjastaan Ilman. Silloin Hännikäinen osallistui aktiivisesti messujen kiertämiseen. Niin siirtymät kuin messupäivien illat olivat tyypillisesti kosteita.

“Korkkasin itse ensimmäisen pullon jo alkumatkasta, ja hetken mielijohteesta pysähdyimme Nummi-Pusulassa sijaitsevaan Kasvihuoneilmiö-nimiseen krääsätavarataloon, josta ostin kaasunaamarin, pienen samuraimiekkajäljitelmän, ilmapistoolin ja panoksia.” … “Liikennevaloissa vedin kaasunaamarin päähäni, avasin sivuikkunan ja heristelin samuraimiekkaa suojatiellä käveleville jalankulkijoille. Moottoritiellä harjoittelin ennakon ottamista ampumalla ilmapistoolilla liikennemerkkejä”

Myöhemmin auton kuljettajaksi tuli henkilö, jolla oli mukanaan papukaija. “Ajan kuluksi yritin opettaa lintua toistamaan kirosanoja ja natsien iskulauseita.”

Lihamylly on muistelmateos 1979 syntyneen Hännikäisen vuosilta 2000-2016 “kirjallisena, julkisena ja poliittisena eläimenä”. Takakannen mukaan se on “törkeä ja peittelemättömän kostonhimoinen hyökkäys kulttuurielämän mädännäisyyttä ja journalistien omahyväisyyttä vastaan”.

Niille, joille Hännikäinen on tuttu vain mediakohujen kautta, Lihamylly saattaa avata hieman tuon provosointiin taipuvaisen kulttuuripersoonan luonnetta. Mutta ennen kaikkea kirja on mielenkiintoinen ajankuva suomalaisesta yhteiskunnasta ja sen kulttuuripiireistä. Ryyppyreissujen ja “hevosen kyrpä” -someskandaalin vaiheiden inhorealistisen rehelliset kuvaukset naurattavat, mutta taustalla on koko ajan myös vakavampi pohdinta Suomen jakautumisesta henkisesti keskenään vihamielisiin leireihin.

Kirjan kuvaamat seitsemäntoista vuotta ovat nimittäin siinä mielessä kiinnostava ajanjakso, että sen ensimmäisellä puolikkaalla Suomesta puhuttiin jo liiankin konsensushenkisenä yhteiskuntana. Polarisaatio tapahtui äkkiä, tai ainakin siltä se näytti. Lihamylly dokumentoi ristiriidoista pinnan alla kuitenkin jo 2000-luvun alussa. Hännikäinen oli maahanmuuttoon ja sukupuolikysymyksiin liittyvissä asioissa konservatiivina kulttuuripiireissä musta lammas jo nuorena runoilijapoikana, ja samalla eräänlainen testeri suvaitsevaiston omalle erilaisuudensietokyvylle.

Yksi keskeinen ja samalla kiinnostavasti ristiriitainen henkilö on Savukeidas-kustantamon perustaja Ville Hytönen, joka seikkailee Hännikäisen mukana tarinan alusta loppuun. Hännikäinen ja hänen kustantajaystävänsä Hytönen eivät milloinkaan jakaneet samaa arvomaailmaa, mutta aatteelliset ristiriidat alkoivat kärjistyä vasta 2010-luvulla. Hytönen piti silti viimeiseen asti kiinni taiteen autonomiasta ja siitä, ettei kaikki ole politiikkaa.

“Kun joukko vasemmistohuligaaneja ja kirjallisuusmaailman iilimatoja yritti estää esseekokoelmani Kunnia julkaisun alkuvuodesta 2015, Hytönen kieltäytyi taipumasta. Hän näki tekstin kirjallisen arvon silloinkin, kun sisältö oli ristiriidassa hänen omien katsomustensa kanssa, ja se painoi hänen vaa'assaan enemmän kuin politiikka tai identiteettipolitiikka.”

Hytösen ja Hännikäisen sukset menivät lopullisesti ristiin, kun Hännikäinen kostean illan jälkeen levitti vuoden 2015 juhannusyönä Facebookissa alatyylisiä viestejä erilaisten naisjärjestöjen sivuille.

“Hän perusteli asiaa sillä, että saamani kielteinen julkisuus voisi vahingoittaa vakavasti Savukeitaan kokoisen kustantamon taloutta. Tiedotusvälineissä hän tietenkin perusteli päätöstään moraalisilla näkökohdilla, mikä olikin julkisen profiilin kannalta järkevää.”

Lopulta Hännikäinen päätyi ilmaisunvapautensa turvaamiseksi perustamaan oman pienkustantamon Kiukaan, jonka ohjelmistoon Lihamyllykin kuuluu.

Tässä vaiheessa historian kulkua emme tiedä, mihin nykyinen kulttuurisota kärjistyessään johtaa. Voi olla, että käy kuten suomettumiselle 1980-luvulla, ja jännitteet lientyvät hiljalleen. Voi kuitenkin käydä niinkin, että syntyy vastareaktio ja koko kansalaisyhteiskunta jakautuu punavihreisiin ja sinivalkoisiin kupliin. Ensin molemmilla on pienkustantajansa, kunnes lopulta kummallakin leirillä on omat pankkinsa, osuusliikkeensä, urheiluseuransa ja mediansa, kuten suuren osan 1900-luvusta olikin. Ja nyt alkuun päässyt ilmaisuvapauden nakertaminen voi kääntyä myös suvaitsevaistoa vastaan.

“Punavihreät hyväksyvät kaikenlaisen ilmaisunvapauden kaventamisen, koska uskovat naiivisti ettei se koske heitä. Mutta epämääräisiä ja mielivaltaisesti tulkittavia vihapuhelakeja voitaisiin aivan yhtä hyvin käyttää heitä vastaan. Kenties poliittisten valtasuhteiden muuttuessa heikäläisiä aletaan tuomita vihapuheesta ja kantasuomalaisten vastaisesta kiihotuksesta. Kun ottaa käyttöön jonkin uuden aseen, vastustajakin käyttää sitä ennen pitkää, eikä henkeä saa enää takaisin pulloon.”

Hännikäinen toivoo, ettei kulttuurisodassa noudatettaisi totaalisen sodan logiikkaa, vaan hyväksyttäisiin edes jonkinlainen Geneven sopimus pelisäännöistä.

“Yksi tällainen pelisääntö olisi, että tieteen ja kulttuurin instituutiot kuten yliopistot, kustantamot ja apurahalautakunnat jätetään sotatoimien ulkopuolelle. Muuten tiede ja taide jäävät ideologioiden panttivangiksi. Jokaista tutkimusta ja taideteosta arvioidaan silloin sensorin silmin: kenen asiaa tämä edistää, millaisia vaikutuksia tällä saattaa olla? Koittaa yksisilmäisyyden ja paranoian aika.”

Toisekseen Hännikäinen vaatii, että ihmisiä ei pidä mielipiteidensä takia savustaa ulos työpaikoiltaan tai muuten viedä heiltä mahdollisuuksia toimeentuloon. Heitä ei pidä kiusata, uhkailla eikä vainota.

Kolmanneksi Hännikäinen vaatii totuuteen sitoutumista.

“Itse kullakin on suuri kiusaus levittää väärää tietoa asiaansa edistääkseen, omaksua jokin kanta vain siksi että sitä vastustetaan toisella puolella tai innostaa kuulijoitaan kertomalla heille se minkä he haluavat kuulla. Mutta pitkällä aikavälillä epärehellinen hengennostatus demoralisoi omatkin joukot, sillä ennemmin tai myöhemmin todellisuuteen kompastuu.”

Olen itse yksi niistä lähes kahdestasadasta kulttuurivaikuttajasta ja poliitikosta, jotka Hännikäinen Lihamyllyssä mainitsee. Omasta puolestani voin todistaa, että Hännikäinen on itse sitoutunut totuuteen. Niiltä osin kuin tiedän, asiat ovat menneet juuri kuten kirjoittaja sanoo. Lihamyllystä puuttuu kokonaan omaelämäkerrallisille teoksille tyypillinen yritys selittää omia törttöilyjä parhain päin. Se lisännee kirjan uskottavuutta myös lähtökohtaisesti vastakarvaisen lukijan silmissä.

Toinen asia, josta toista poliittista leiriä edustavakaan lukija tuskin voi olla pitämättä, on Hännikäisen kieli. Se, joka ei pidä Hännikäisen lauseen ja kerronnan rytmistä, ei ymmärrä hyvästä tekstistä ja kirjoittamisesta mitään.

Marko Hamilo ti 11.04. 13:22

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Pääuutiset

blogit

Henna Kajava

Rinnakkaiskulttuurien tukeminen on lopetettava

Klo 01:44.

Timo Vihavainen

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Professorin Ajatuksia

Veronmaksaja pelasti pankinomistajia, entä sitten?

ke 28.06. 08:04

Henry Laasanen

Loikkareiden kilahdukset varmistavat poliittisen itsemurhan

ke 28.06. 07:44

Mikko Paunio

Pekka Haaviston asiakirjakepponen toi hänelle ehkäpä puolen miljoonan euron tienistit

ke 28.06. 07:05

Reijo Tossavainen

Miksi poliisi ja muut viranomaiset eivät puutu lainvastaiseen toimintaan?

ke 28.06. 06:31

videot