Blogi: Reijo Tossavainen, su 23.04.2017 06:54

Suomenkieliset vähemmän älykkäitä kuin ruotsinkieliset?

Hallitusohjelmaan on kirjattu ruotsin kielen vapaaehtoisuuden kokeilu. Sen etenemistä on jarrutettu kaikin keinoin, sillä opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok) on pakkoruotsin kannattaja. Lisäksi taustalla painostavat vaikutusvaltaiset ruotsinkieliset henkilöt ja järjestöt.

Parhaillaan on meneillään ammatillisen koulutuksen uudistus. Perussuomalaiset pysäyttivät asian etenemisen, koska ruotsin kielen vapaaehtoisuutta ei oltu huomioitu hallitusohjelmassa sovitulla tavalla.


Ruotsin kielen merkitystä korostetaan liikaa. Yhtenä perusteena on pohjoismainen yhteistyö. Tänä päivänä englanti on kuitenkin kieli, jolla pärjätään ja jota käytetään myös pohjoismaissa. Esimerkiksi pankkikonserni Nordea toimii kaikissa pohjoismaissa, mutta heilläkin pankin sisäisenä kielenä on englanti, ei ruotsi.


On täysin ymmärrettävää, että kaksikielisillä alueilla ruotsin kielen asema pitää turvata. Sen sijaan vaikkapa Pohjois- ja Etelä-Karjalassa venäjän kielestä olisi paljon suurempi hyöty. Esimerkiksi rajalla eräissä tehtävissä vaaditaan ruotsin kielen taito. Eräs henkilö kertoi, että pitkän uransa aikana hän on vain kerran tarvinnut ruotsin kieltä. Sen sijaan venäjää tarvitaan päivittäin.


Maailmalla ruotsin kieli on yhtä marginaalinen kieli kuin suomi. Siellä tarvitaan eniten englantia, mutta myös saksaa, ranskaa, espanjaa, kiinaa ja monia muita kieliä. Muiden kuin englannin kielen vähäinen osaaminen on jopa ongelma. Ja tuon ongelman aiheuttaja on omalta osaltaan ruotsin kieli, jonka opetus vie tunteja tarpeellisten kielten opiskelulta.

Suomen kielen asema Suomessa ei ole vieläkään tasa-arvoinen. Esimerkiksi yliopistoihin ruotsinkielistä pääsee noin puolet ja suomenkielisistä noin kolmannes. Merkittävä epäkohta, joka pitäisi pikaisesti korjata.

Vielä noin sata vuotta sitten Mikkeliin anottiin lupaa suomenkielisen oppikoulun perustamiseksi. Sitä ei tullut, mutta tuli lupa ruotsinkieliselle!

Axel Olof Freudenthal oli perustamassa Ruotsalaista kansanpuoluetta. Hänen nimeään kantavaa mitalia on jaettu ruotsin kielen asemaa edistäneille. Viimeksi mitalin on saanut Elisabeth Rehn. RKP on tällöin vaalinut rasistisia perinteitä, sillä kielentutkijana Freudenthalin mielestä suomenkieliset ovat vähemmän älykkäitä kuin ruotsinkieliset.

Varsinkin RKP:n liberaali siipi huutaa suvaitsevaisuuden perään ja osoittelee herkästi sormella muita. Tosiasiassa puolueella on mitä suurin tarve katsoa peiliin.

.....

Klikkaa allaolevia painikkeita, jotta tämä blogi ja Oikea Media saavat uusia lukijoita. Anna sanan kiertää. Kaikki eivät vielä tunne hyvää julkaisua!

 

Reijo Tossavainen su 23.04. 06:54

Kommentit: 3

Juha. su 23.04.2017 09:18 2

Suomen ruotsalaisten asuttamille aluelle ei asutettu ainoatakaan Karjalan evakkoa sotien jälkeen. Sen takasi Suomen ruotsalaisten kova vastustus ja vastenmielisyys tuota "humanitäärisistä syistä" tapahtuvaan "taakan jakoon" muiden Suomen alueiden kanssa oman vastuunsa kantaen. Eräällä tavalla ruotsalaiset sen tekivätkin, mutta silloin puhutaan Kataisen "koulukunnan" versiosta. J.K. Paasikivi oli myös taipuvainen varsin helposti suomaan tuon "erioikeuden" Ruotsin painostuksesta ja pohjoismaiden suhteiden pitämiseksi hyvinä, koska Suomi tarvitsi tuona aikana kipeästi sen pientä suomaa turvaa kansainvälisesti Suomen ollessa yksin Neuvostoliiton ja sen muodostaman uhan vaikutuspiirissä. Olen pakkoruotsini jo lukenut, mutta siitä voidaan aivan yhtä hyvin luopua RKP:n mieliksi, koska tuo "periaatteissaan" ja "monikulttuurisuudessaan" pahasti klenkaava suomalaisvihamielinen yhden asian puolue, joka on kautta historian aina istunut jokaisessa hallituksessa täytepuolueena vartioimassa suomenruotsalaisten yläluokkaisia etuja. RKP:n pakolaispoliittiset kannanotot ovat olleet Suomen kannalta maksimaaliseen tuhoon tähtääviä aina ja lähtökohtaisesti edes yrittämättä ymmärtää Suomen ja sen kansan kokonaistaloudellisia etuja ja suomalaisen kulttuurin säilymisen turvaamiseksi. Esim. Suomen Museohallinto on täysin ruotsalaisten käsissä, joka tarkoittaa sitä, että Suomen historiassa vaalitaan ainoastaan sitä aikaa, jolloin olemme kuuluneet Ruotsin koloanilistisen hallinnon alaisuuteen. Suomalainen ja suomalaisten historian ja menneiden vuosisatojen alkuperäiskulttuuriin suunnattu tutkimustyö ja rahoitus on pannassa, koska se ei kiinnosta ruotsailaisia, eikä etnisestikään ole heidän mielestään "tärkeää" tutkia suomalaisten "mongolien" kulttuuria. Olemmehan "tyhmempiä". Talvisodassa "ruotsalisosastot" lähtivät aina karkuun lohkoltaan jo vähäisenkin paineen alla ja väsyneiden vaihdossa olleiden miesten täytyi lähteä paikkaamaan läpimurto. Siis heidän, joita nuo "vähemmistöosakkat" tuliv

Antero su 23.04.2017 12:43 1

Pakkoruotsi älyttömyyksineen maksanee MILJARDIN vuosittain, turhaan!

Reijo Tossavainen3402 su 23.04.2017 12:59 0

Usein tulee mieleeni suomenkielisten kohtelu Ruotsissa. Aikoinaan kun olimme osa Ruotsia, suomenkielisillä ei ollut minkäänlaisia kielellisiä oikeuksia.

Ruotsin pohjoisosa eli Norrbottenin lääni on ollut suomenkielisten ja saamenkielisten asuttamaa. Pikkuhiljaa pakkoruotsi on toiminut, sillä suomen kieltä osataan enää vain Suomen rajan tuntumassa. Sukunimet ja paikannimet kertovat enää suomenkielisestä menneisyydestä.

Pari vuotta sitten olin Ylitorniolla ja katselin Kukkolankosken kuohuja. Paikalla oli myös vanhempi mies Ruotsin puolelta. Hän kertoi, että kun hän oli aikoinaan koulussa, niin edes välitunnilla ei saanut puhua suomea. Jos niin teki, seurauksena oli jälki-istuntoa.



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Matkailuautolla Malagaan, 24. päivä: La viva Espanja/Catalunya!

Klo 08:06.

Mukasuvaitsevaiston mielestä Merkel voitti, vaikka CDU hävisi 9 %-yksikköä

ma 25.09. 08:10

Onneksi EU:ssa on myös kansallista päätösvaltaa puolustavia maita

su 24.09. 08:24

Hallituksen arvoton arvopohja

pe 22.09. 21:14

Ylen punavihreän julistuksen sijaan objektiivista ja neutraalia journalismia

ke 20.09. 10:22

Mikä on pyykkipojan sukupuolineutraali nimi? Kohta Aamulehti senkin kertoo?

ma 18.09. 09:19

Vastakkainasettelu tulee lisääntymään

su 17.09. 07:51

Taposen ja Huhtelan twiitit mauttomia ja osoitus huonosta harkintakyvystä

pe 15.09. 07:34

Soinin ajattelu pätkii

to 14.09. 07:19

Perussuomalaiset kasvaa suurimmaksi puolueeksi. Tilaa löytyy yhä enemmän.

ke 13.09. 07:54

blogit

Vieraskynä

Hamas kutsuu Abbasin Gazaan - Onko se hyvä asia?

su 24.09.2017 20:16

Juha Ahvio

Saksan liittopäivävaaleissa 24.9.2017 on tarjolla Vaihtoehto Saksalle

su 24.09.2017 11:31

Professorin Ajatuksia

Tutkijoilta uusi metsäkannanotto

ti 26.09.2017 09:29

Jukka Hankamäki

Johtavatko James Bond ja M Eurooppaa?

ma 25.09.2017 13:05

Petteri Hiienkoski

Sisäministeri kansalaisten turvallisuutta ja avointa yhteiskuntaa vastaan

la 23.09.2017 10:41

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Lähi-idän ja Afrikan väestö ohittaa venäjänkielisten määrän pian Helsingissä ja Espoossa

ti 19.09.2017 00:54

Piia Kattelus

Hallituksen vastuu laittomassa maahantulossa

ke 13.09.2017 11:50

Henry Laasanen

Demarit tukkanuottasilla: feministit vs. sovinistit

la 02.09.2017 10:37

Arto Luukkanen

EU merkeleellistyy - tuloksena "Touko-Petterin koalitio"?

ma 25.09.2017 13:03

Mika Niikko

YK - Yllä kritiikin

ke 13.09.2017 15:58

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

50 000 tulotonta ruokakuntaa - keitä he ovat? - tietämiseen ei muuten tarvita rakettitiedettä

ma 11.09.2017 19:06

Heikki Porkka

Änkyrät ja takinkääntäjät vallan kahvassa

ti 26.09.2017 10:07

Olli Pusa

Edustuksellisen demokratian kriisi

ti 26.09.2017 02:32

Alan Salehzadeh

Iran pyrkii hiljentämään myös ulkoiranilaisia toimittajia ja kriitikkoja

ma 11.09.2017 18:52

Janne Suuronen

Uusi Testamentti ja homoseksuaalisuus

ma 25.09.2017 17:21

Reijo Tossavainen

Matkailuautolla Malagaan, 24. päivä: La viva Espanja/Catalunya!

ti 26.09.2017 08:06

Jessica Vahtera

Surusta vihaan ja pelon seurassa kotiin

ke 23.08.2017 09:27

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Likbez

ma 25.09.2017 13:01

Matti Viren

Vihapuhe mallia DDR

ke 20.09.2017 14:02