Blogi: Timo Vihavainen, la 22.04.2017 14:07

Barbarian paluusta

Barbaria palaa, joukkojen hurratessa

 

Edistysajatus lienee noussut huippuunsa 1700-luvulla, jonka lopulla Nicolas de Condorcet muotoili ajatuksensa ihmiskunnan kehityksestä. Giljotiiniahan mies oli piilossa, mutta ymmärsi toki, että historian suuri virta sen kuin eteni aivan riippumatta siitä, pudotettaisiinko yhden miehen pää vai ei ja tapahtuisiko se kaikkein edistyksellisimpien aatteiden takia tai jostakin muusta syystä.

Kuten kaikki tietävät, 1800-luvun kehitysoptimismi oli jo joka miehen henkistä omaisuutta ja tarjosi hyvin konkreettisia hedelmiä kaikille kansoille, eniten toki niille, joilla oli tiedon tuoma valta hallita myös takapajuisia kansoja.

Vallankumoussodat ja Napoleonin sodat saattoi vielä ymmärtää valistuksen voiton hintana, mutta ensimmäinen maailmansota oli jo jotakin muuta. Kun sama mielipuolinen logiikka sitten matkaan saattoi toisen ja vielä suuremman teurastuksen, oli ihmisillä jo hyviä syitä pohtia kehitykseen mahdollisesti liittyviä virhemahdollisuuksia.

Mutta sen jälkeen, YK:n soihtua kantaen, kansat heräsivät ymmärtämään, että tulevaisuus on tehtävä ja että se on tehtävä yhdessä. Itse asiassa ne, jotka miekkaan tarttuivat, menestyivät aina heikosti. Sen sijaan voitettuina myös Saksa ja Japani alkoivat kukoistaa. Toki oppirahat olivat kalliit.

Jos me tänä päivänä puhumme barbarian paluusta, tulevat tietenkin ensimmäisenä mieleen nuo menneet maailmansodat. Kyseessä ei ollut enää pelkkä politiikan ja tekniikan yhdessä tuottama katastrofi. Koko sivilisaation pintakiilto osoittautui ohueksi vernissaksi.

Pariisin Pantheonin muistotaulut kertovat asiasta jotakin olennaista: sotakentällä ja ”lippujen alla” oli kuollut yli viisisataa ranskalaista kirjailijaa. Siis arvatenkin lähinnä kaatunut. Mutta onko tämä nyt sinänsä hirveän kiinnostavaa? Vierasta oikeastaan kiinnostaisi, missä määrin mukana oli hyviä ja toisaalta huonoja kirjailijoita ja miten heidän henkinen integriteettinsä oli kestänyt totaalisen sodan paineita.

Sen sijaan koruttomat lattiasta kattoon ulottuvat taulut kertovat kyseisten herrojen vain kuolleen Ranskan puolesta. Ehkäpä se olikin enin, mitä he pystyivät tekemään? Ainutkertainen tilaisuus se ainakin useimmille oli. Mutta kirjailija ei ole mikä tahansa ammatti. Ajatus hengen prostituutiosta tunkee tässä epämiellyttävän lähelle.

Gustave LeBonin kuuluisa teos Joukkosielu kuvaa joukon (foule) älyllisiltä kyvyiltään hyvin matalatasoiseksi, mutta toisaalta erittäin emotionaaliseksi olioksi, jolla on merkittävästi taipumusta kaikenlaiseen raakaan idiotismiin, mutta toisaalta myös siihen, jota nimitämme sankaruudeksi.

Ilman joukkopsykologiaa maailma olisi rationaalisempi ja rauhallisempi, mutta puuttuisiko siitä jotakin arvokasta?  Kun tässä ajattelen Goebbelsia kysymässä Saksan kansalta, halusiko se totaalista sotaa ja massoja, jotka villinä riemusta kiljuivat ”Ja!”, luulen että itse asiassa juuri se barbaria ja vähä-älyisyys, joka joukoissa ilmenee, ovat muuan aikamme todella suuria ongelmia.

Samaa vapautumista järjen kahleista voimme yhä uudelleen nähdä suurissa kansankokouksissa, olipa kyseessä gutmenschien kokoontumisajot oman itsensä erinomaisuuden todistamiseksi tai erilaiset ”vapauden” manifestaatiot. Olipa paikka sitten ”itsenäisyyden” tai ”vapauden” aukio, sen nimi tahriintuu ennen pitkää sen kanaljan(canaglia –koiratappelu) toimesta, joka on sinne kokoontunut päästäkseen jonkin helppoheikin johdettavaksi.

Pariisin Tuileries-puistossa on ryhmä nimeltä Joukko (Foule), joka näyttää tunkevan paikalle jostakin penkan uumenista. Täällä se on oikealla sijallaan. Juuri tämä kanaljahan se aikoinaan poltti Tuileries-palatsin, jonka paikalla turistit nyt pääsevät pasteeraamaan vapaassa tilassa.

No, joka tapauksessa ikävä totuus on, että me olemme taas palannet järjen valtakunnasta torikokousten aikaan. Kysymys ei ole edes siitä, että tuollaiset matalan intelligenssin manifestaatiot vain hyväksyttäisiin tietyille kansanryhmille sopivana toimintana, vaan jopa siitä, että niitä ihannoidaan, ainakin jonkin aikaa, kunnes järki ja realismi alkavat palailla.

Eriväriset vallankumoukset ovat nousseet yhä uudelleen intellektuellien suosikeiksi 1990-luvulta lähtien ja arabimaiden tolkutonta riehuntaa kunnioitettiin tässä hiljattain ”kevään” epiteetillä. Mutta taisihan se syksykin tulla.

Arabikeväässä on jotakin samaa kuin vuoden 1848 kaikkialle Eurooppaan levinneessä hysteriassa. Ennen muuta kyseessä on naiivi usko täysin tyhjiin ideoihin ja katteettomiin lupauksiin. Niiden epäilijät la foule sitten tietenkin aina demonisoi ja saattaa lynkatakin, jos saa siihen tilaisuuden.

Mitäpä tämä 2000-luvun kehitys on politiikan alalla ollut muuta kuin paluuta vanhoihin, jo nähtyihin ja huonoiksi havaittuihin väkivallan muotoihin. Radikalismi hurmaa tyhmimmät jo pelkällä nimellään ja joukon ominaisuudet joukkona, joka siis ei ole osiensa summa, hoitavat loput. Tuloksena on intellektuaalisesti ala-arvoinen, mutta emotionaalisesti sitäkin palkitsevampi hurmosliike, joka pystyy mihin tahansa törkeyteen.

Kun näkee, miten vähän ihmiskunta on oppinut sodistaan ja vallankumouksistaan, alkaa edistysajattelu kolmannella vuosituhannella tuntua ontolta. Tämä siitä huolimatta, että tiede ja tekniikka ovat nostaneet ihmiskunnan valtaosan elintason huimasti korkeammalle kuin koskaan.

Mutta kenties aikamme länsimainen sivilisaatio sentään palvoo suuria ideaaleja? Sen sijaan, että pöyhkeästi julistaisi ylemmyyttään alkuperäiskansojen ja toisten sivilisaatioiden arvoille ja traditioille, se on nyt ottanut johtotähdekseen multikulturalismin. Kaikilleihmisille tulee antaa sama arvo, ymmärretään nyt Euroopassa vuorisaarnan hengessä. Sitä julistaa EU ja sitä se toteuttaa käytännön politiikassaan. Eikö tämä ole edistystä? Ehkäpä kaikki kulttuuritkin ovat samanarvoisia?

Valitettavasti näin ei ole. Yhtä komeaa tunnuksilla pöyhistelyä on historiassa ollut ennenkin. Uutta nykyään on lähinnä se, että eurooppalaisen kulttuurin oma arvo kielletään yleisen nihilismin merkeissä. Niinpä tänne tulijoilta ei edellytetä minkään oppimista tai noudattamista, saati kunnioittamista, vaan sen sijaan liehakoidaan heidän kaikkein alkeellisimpiakin tapojaan ja uskomuksiaan.

Tällaista voi nimittää kulttuurin konkurssiksi. Mistä se johtuu, voitaneen kiistellä loputtomasti. Itse asia joka tapauksessa tulee vastaan kaikkialla.

Ajatelkaamme  yhtä sinänsä banaalia tapahtumaa. Tanskassa muuan lehti julkaisee pilakuvan ja sen seurauksena koko Euroopan muhamettilainen kansanaines alkaa liikehtiä ja kokoustaa, vaatien ankaraa rangaistusta sille, joka on kuulemma (tuskin kukaan oli kuvaa nähnyt) loukannut heidän idoliaan.

Sen sijaan, että maamme ylin taho olisi jyrähtänyt ja kohdellut näitä ihmisiä täysikasvuisina järkiolentoina, se esitti omassa maassaan absurdin anteeksipyynnön, joka kohdistui toisessa maassa vapaiden ihmisten tekemään asiaan, joka ei omassa kulttuurissamme ollut enempää rikos kuin sellaisen yritys, olipahan vain tavanmukainen journalistinen kannanotto.

Selvempää esimerkkiä siitä, miten rationaalinen länsimainen kulttuuri on antautunut vierasta barbariaa edustavien maahan saapuvien vieraiden (!) normien liehakoijaksi, tuskin voi kuvitella. Valitettavasti esimerkki vain ei suinkaan ole ainoa.

Kummallisinta on, että yhteen ja samaan sekavaan rationaalisuuden jälkeiseen ideologiasoppaan mahtuvat niin humanismina esiintyvä kolmasmaailmalaisuus, terveen järjen kauas taakseen jättänyt feminismi ja queer-ideologia kuin myös uudellensyntynyt väkivallan ja militarismin ihailu, jota aina lienee mukana joukkoliikkeissä, kätkettynä tai avoimena. Vegaanius kaikessa ylevyydessään tietenkin pyrkii ja pääsee myös tähän pandemoniumiin.

No, uutta tässä ei paljon ole. Se, joka tuntee maailmansotien välisen pyhiinvaeltajaliikkeenVenäjälle, löytää sieltä jokseenkin kaiken saman. Paul Hollander on kuvannut ilmiötä perusteellisesti. Jos asiaa voisi kuvata yhdellä sanalla, se olisi itseinho. Eihän tuo yksi sana tosin kauaksi kanna.

Joka tapauksessa ilmiöllä on tänä päivänä aivan toisenlainen kantavuus kuin vielä sukupolvi tai pari sitten.

Kyse ei ole vain siitä, että Euroopan talousnäkymät ovat kovin vaatimattomat ja että se tulee nopeasti jäämään uusien jättiläisten varjoon.

Tärkein yksittäinen uusi tekijä on väestönkasvun romahdus. Kun siihen liitetään oman kulttuurin vihaaminen ja barbarian liehakointi, on ovien avaaminen primitiivisyydelle aivan konkreettisestikin ainoa vaihtoehto. Sitäpä sitten juhlitaankin aidossa joukkopsykoosin hengessä.

Eivät ne muualla maailmassa asuvat ja sieltä tänne tulevat ihmiset ole sen huonompia kuin muutkaan. Tämä alkeellinen totuus näyttää tulleen monille korkeassakin asemassa olevalle suoranaisena ilmestyksenä.

Se, mitä johtopäätöksiä asiasta on syytä tehdä, on taas tykkänään toinen kysymys. 1800-luvulla ja vielä 1900-luvulla Euroopan kohtalo oli sen omissa käsissä ja eurooppalainen sivistys oli yleensäkin sivistyksen synonyymi. Sitä voitiin profanoida ja halventaa, mitä ranskalaiset taiteilijapiirit tekivätkin työkseen, muistaen aina laskuttaa ivansa kohdetta kunnolla.

Sen sijaan ei edes tulevaisuuden dystopioissa kuviteltu mahdolliseksi eurooppalaisen sivistyksen korvautumista keskiaikaisella barbarialla tai sellaisen kumartamista ja siihen sopeutumista, alistuen siihen, että tämä kehitys tulisi jäädäkseen ja jatkuisi ja voimistuisi vuosisadoiksi eteenpäin hamaan tulevaisuuden hämärään.

Pariisi on paikka, jossa Euroopan etulinja nyt sijaitsee. Joskus maailmassa sanottiin, että maailman kohtalo ratkaistaan kolmessa talossa: Englannin pankki, Saksan pääesikunta ja Ranskan Akatemia.

Saattaa olla, että nyt olisi oikeampaa sanoa, että se ratkaistaan niissä afrikkalaisissa savimajoissa, joissa Euroopan tulevan väestön valtaosan juuret sijaitsevat. Eurooppa ottaa tuon väestön joka tapauksessa luokseen, sillä eihän se kykene edes sellaiseen päättäväisyyteen, että palauttaisi merelle lähteneet laittomat tunkeutujat sinne mistä he ovat lähteneet, vaan palkitsee heitä ”pelastamalla” ilmaisella kyydillä omalle maaperälleen.

Yksittäiset tapahtumat vaikuttavat niin pieniltä, että niistä on miltei noloa puhua. Tuolla ammutaan pari poliisia, täällä ajetaan muutaman lapsen päälle ja siellä räjäytetään pommi ihmismassa keskellä. Jos me suhteutamme nämä asiat asianomaisten maiden kokonaiskuolleisuuteen, ymmärrämme, miten naurettavasta asiasta on kysymys.

Sama koskee tuota kumiveneväkeä. Se, joka vähänkin osaa laskea, ymmärtää, ettei tuollainen muuttoliike maailmaa mullista. Kaikki tämä on nyt vain sitä uutta normaalia, jonka kanssa on opittava elämään. Muistammehan, mitä Lontoon pormestari sanoi.

Mutta siitä huolimatta kyse on jostakin uudesta. Tätä ei ennen ollut eikä sillä olisi koskaan edes voinut olla samaa merkitystä. Olemme menossa eteenpäin, mutta emme kohti järjen valoa ja ihmisen kasvua. Suunta on toinen.

Paluu barbariaan tuskin tapahtuu pamahtaen, vaan pikemminkin kitisten, vaikka eri mahdollisuudet on toki syytä pitää avoimina. Luulen, että olemme joka tapauksessa tuleville polville vastuussa siitä, mitä heille teemme, vaikka emme voisikaan historian virtaa kääntää. Miettikäämme sitä.

Timo Vihavainen la 22.04. 14:07

Kommentit: 1

Juha. la 22.04.2017 15:22 2

Euroopan rappio muistuttaa pahasti Rooman Valtakunnan vastaavaa, jolloin taistelut oli taisteltu ja keskityttiin niiden hedelmien korjuuseen oppien vetelehtimään kaikilla mahdollisilla tavoilla niin fyysisesti kuin henkisesti. Euroopassa ei ole miehiä. On vain miehettäriä ja on maita, jota johtavat naiset estrogeeniensä voimalla. Länsimaisissa yhteiskunnissa on miehenä oleminen kriminalisoitu jo lähtökohtaisesti. Parhaimpana esimerkkeinä ovat Ruotsi ja Suomi, jossa feministit "huolehtivat" "tasa-arvosta" yhteiskunnassa konklaavein, jossa ei ole edes kahvinkeittäjä -miestä. Tai jos onkin kysessä on kaulapantainen vässykkä, jolla lie ei edes palleja ole. Vihattu Venäjä, tuo maailman paha poika, jonka ainut räkämälli noteerataan Euroopassa ja Yhdysvalloissa yhtenä "hirmuisena" rikoksena ihmiskuntaa kohtaan, niin että puistattaa. Mutta katsokaa. Tuota valtiota johtavat miehet ja mies. Nukkuisin yöni paljon paremmin Vladimir Putinin kuin Angela Merkelin johtamassa maassa, jossa ainut tae on, että kun hänenkin takiaan kuolee ihmisiä v 100-varmasti, ovat nämä ihmiset valkoihoisia kanta-asukkaita lukemattomissa Muslimien tekemissä terrori-iskuissa. Mitä tuohon sanovat EU:n ja Saksan Liittokansleri? Tasan ei yhtään mitään. Paitsi sen, että se on nyt vain niin ja sen kanssa on elettävä. Tuo Haahka, joka itse lymyää turvamiesten armeijoiden ja korkeiden muurien takana sekä panssari-mersun takaistuimella toteuttaen globalistien ja New World Orderin sairasta ja läpimätää ohjelmaa Euroopan kansojen tuhoamisella yksiselitteisesti. Kuka vielä kehtaa syyllistää Adolf Hitleriä? Mikä loppujen lopuksi erottaa enää EU:n maahanmuuttopolitiikan ja punanenäisen alkoholistin Jean-Claude Junckerin päämäärät toisistaan. Adolf Hitler marssi läpi Euroopan alistaen sen rauta-anturansa alle tunnetuin seurauksin. Mitä tekee EU tänäpäivänä? Uhkailee Unkaria ja Puolaa tavalla, joka muistuttaa vähintäinkin Neuvotoliiton isännän ääntä siitä mikä on "sosialistisen veljeyden" mukaista "jakopolitiikkaa"



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

Pyhä yksinkertaisuus

ti 27.06. 00:16

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Bill Gatesistakin tullut "elämäm koululainen"?

to 06.07.2017 14:23

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Jos haluat tietää huumorista ja seksuaalisesta vallasta, älä kysy paksulta feministiltä

to 20.07.2017 07:43

Arto Luukkanen

Epäilen Pekka Haavistoa vihapuheesta

pe 14.07.2017 12:49

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Konsensus maahanmuuttopolitiikkaan nyt - Totuusmedia pelaa vaarallista peliä suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella

to 20.07.2017 15:46

Heikki Porkka

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07.2017 10:46

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Venezuela, media (Yle) ja nälänhätä

su 16.07.2017 14:55

Reijo Tossavainen

Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan. Loikkarit mahtuvat virhemarginaaliin.

to 20.07.2017 07:52

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45