Blogi: Olli Pusa, su 09.04.2017 01:06

Poliittinen vastuu terrorismista

Tukholman terrori-iskun jäljiltä alkaa vähitellen häipyä savu ja faktat alkavat tulla pintaan. 4 kuollutta, 15 loukkaantunutta, joista useat yhä kriittisessä tilassa. Terrori-isku suoritettiin varastetulla kuorma-autolla ajamalla väkijoukkoon. Samanlaista murhatapaa on käytetty Ranskassa, Saksassa, Britanniassa ja nyt Ruotsissa.

Tukholman murha-auton varasti ja ajoi ihmisten päälle poliisin mukaan 39 vuotias islamilaistaustainen mies, jolla poliisin mukaan oli ISIS-sympatioita. Ruotsin media on paljastanut miehestä muutakin. Dagens Nyheter lehden mukaan mies oli turvapaikanhakija. Muiden medioiden mukaan hän oli saanut hylkäävän päätöksen turvapaikkahakemukseen ja oleskeli maassa laittomasti.

Miten asia tuntuukin tutulta? Muutama päivä sitten Suomessa riehuttiin siitä, kun poliisi palautti hylkäävän turvapaikkapäätöksen saaneita afganistanilaisia Afganistaniin. Puoluejohtajista ainakin Ville Niinistö ja Li Andersson yllyttivät vastustamaan päätöksiä laittomasti maassa oleskelevien karkottamisesta. Poliisin työtä yritettiin häiritä useissa paikoissa ja eräät kirkon papit riehuivat viranomaisten työtä häiritsemässä papin asussa. Asiasta on tutkinta kesken.

Noiden riehujien mielestä palautus oli vaarallinen hylkäävän päätöksen saaneille. Kansalaisten käsitys asiasta on kyllä hyvin erilainen. Sisäministeriön teettämän tutkimuksen mukaan 69% kansalaisista piti hylkäävän päätöksen saaneita maassa laittomasti oleskelevia uhkana yhteiskunnan sisäiselle turvallisuudelle. Vastanneista 9% oli eri mieltä. Edelleen 78% vastanneista oli siitä mieltä, että virnaomaisten pitää palauttaa hylkäävän päätöksen saaneet pois maasta ja 6% oli eri mieltä.

Ruotsalaisen median mukaan Tukholman terrori-iskun teki hylkäävän turvapaikkapäätöksen saanut islamilainen turvapaikanhakija. Siis selvästi kansa oli oikeassa ja Ville Niinistö, Li Andersson ja kirkko väärässä. Ville Niinistö tunnusti levittäneensä valheellista tietoa mellakoinnin kohteena olleesta palautuslennosta, mutta sitä että on ollut väärässä, ei hänkään ole tunnustanut. Viranomaisille on täysin mahdotonta aukottomasti valvoa vaarallista ainesta. Yhden vaarallisen henkilön jatkuva valvonta sitoo 20-30 poliisia. Suomessa on jossakin esitetty arvio 700 vaarallisesta henkilöstä. Se vaatisi 14000 – 21000 poliisia. Supolla on etsiviä n. 300 ja poliiseja kaikkiaan reilut 7000.

Valvonta olisi Suomessakin ylivoimaista ja maissa, joissa hylkäävän päätöksen saaneita turvapaikanhakijoita on monin verroin enemmän, se on täysin mahdotonta. Usein on terroristista jälkeenpäin paljastunut, että turvallisuusviranomaiset ovat hänet huomanneet, mutta häntä ei ole seurattu kunnolla. Se on lukumäärien vuoksi yksinkertaisesti mahdotonta. Ei ihme, että valtava enemmistö kansalaisista haluaa hylkypäätöksen saaneet pois maasta.

Miten sitten Tukholman terrori-iskuun on suhtauduttu? Suomalaiset ja ruotsalaiset päättäjät ovat hokeneet samoja lauseita kuin aikaisemmissa terrori-iskuissa. ”Ajatuksemme ovat uhreissa ja heidän omaisissaan” sekä ”ei saa antaa pelolle valtaa”. Viimeistä fraasia vahvistamaan haetaan tutkija Leena Malkki Helsingin yliopistosta. Hänen erikoisalaansa on vähätellä terrori-iskuja ja niiden uhreja. Hänen mukaansa ne ovat normaaleja tapahtumia ja uhrimäärä pieni verrattuna moneen muuhun kuolinsyyhyn.

Onko tuollainen terrorismiin kuoleminen siis normaalia? Missä maissa näitä rekkamurhia siis olikaan tapahtunut? Ranskassa, Saksassa, Britanniassa, Ruotsissa. Kaikki maita, joissa on hyvin paljon islamilaisia turvapaikanhakijoita ja maahanmuuttajia. Entä sitten esimerkiksi Unkari, Puola, Tsekki, Viro ym? Niissä ei ole ollut näyttäviä islamistien terrori-iskuja. Toisaalta ne ovat suhtautuneet hyvin nihkeästi islamilaisten turvapaikanhakijoiden vastaanottamiseen EU:n ankarasta painostuksesta huolimatta.

Kun Suomessa oikeus on ilmeisesti kieltänyt käyttämästä yleisesti käytettyä sanontaa, että ”kaikki islaminuskoiset eivät ole terroristeja, mutta kaikki terroristit ovat islaminuskoisia”, pitänee asia muotoilla toisella tavalla. Matemaatikko sanoisi, että islamilaisten turvapaikanhakijoiden suuren määrän ja islamilaisten terrori-iskujen välillä on niin selkeä positiivinen korrelaatio, että kausaalisuhdetta olisi syytä tutkia tarkemmin.

Tämä havainto asettaa poliitikkojen ”ei saa antaa pelolle valtaa” ja Leena Malkin uhrien vähättelyn varsin omituiseen valoon. Tuon perusteella ei terroristin murhaamaksi joutuminen ole Euroopassa mikään normaalitila. Se vaikuttaa olevan tulosta tietystä politiikasta. Ja kun tuollaisia fraaseja hokevat poliitikot, jotka itse ovat luoneet olosuhteet terrorimurhille, asetelma on vastenmielinen. He siis yrittävät selitellä ja vähätellä omien virheidensä seurauksia?

On aivan normaalia, että ihmiset ovat huolissaan turvallisuudesta, kun tuollaisia rikoksia tapahtuu. Ei se huoli poistu poliitikkojen omaa vastuutaan pakoilevilla hokemilla. Ihmiset kaipaavat todellisia ja tehokkaita toimenpiteitä turvallisuutensa varmistamiseksi. Turvallisuus on yksi ihmisen syvimmistä perustarpeista. Jos valtio ei siitä huolehdi, ihmiset aikaa myöten alkavat itse huolehtia siitä. Sen seurauksia voi vain arvailla. Esimerkiksi mafia on aikoinaan perustettu suojelemaan ihmisiä. Mutta myöhemmin se on karannut käsistä ja muuttunut ihmisiä terrorisoivaksi rikollisjärjestöksi.

Ihmisten tulee painostaa poliitikkoja siihen, että noille turvallisuusongelmille tehdään oikeasti jotakin eikä hoeta tyhjänpäiväisiä fraaseja. Muuten tulevaisuus näyttää hyvin vaaralliselta.

Olli Pusa su 09.04. 01:06

Kommentit: 6

Juha. su 09.04.2017 06:28 0

Japanin pääkaupungissa Tokiossa ei ole tapahtunut ainoataan muslimiterroristin tekemää pommi-iskua tai kuorma-auton "hallinnan" menettämistä. Olisiko sen asian kanssa jotain tekemistä, ettei Jaappani ole imuroinut islamisteja maahansa kuin mummot ilmaisia muovisankoja ekstaasissa. Juha Sipilä "reagoi" tapahtuneeseen Tukholmassa antamalla lausonnon, jossa hän kehoitti meitä routavaurioiden paikkausaineita "hyvyyteen" ja muuhun sen kaltaiseen lällyyn. Mieshän karjuu kuin Leijona.

Olli Pusa su 09.04.2017 07:43 0

Japani ei ole ottanut muslimipakolaisia ja siellä ei ole ongelmaa islamilaisesta terrorista. Lukumäärä alkaa muodostua ratkaisevaksi tekijäksi turvallisuusviranomaisille. Kun lukumäärä kasvaa riittävän suureksi, ei enää ole mahdollista valvoa mitenkään potentiaalisia terroristeja.

Winston Smith su 09.04.2017 07:59 0

Poliitikot ja institutionaalinen tutkimus tapansa mukaan nukkuvat eivätkä havaitse taitekohtia ja disruptioita.

Jo vuonna 2008 ilmestyi intialaistaustaisen singaporelaisen diplomaatin (muiden muassa YK:n turvallisuusneuvoston ex-puheenjohtaja), professorin ja dekaanin Kishore Mahbubanin kirja The New Asian Hemisphere. En erityisemmin pitänyt kirjasta, se oli Länttä liiaksi kritisoiva, vaikka Mahbubani on optimisti ja uskoo islamin modernisaatioon. Hänen taustansa kannattaa katsoa wikipediasta – sivistynyt ja maailmaa nähnyt mies jota kannattaa kuunnella vaikka ei aina kuulla.

Kirjan eräs keskeinen anti oli varoittaa Eurooppaa Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän valtioiden romahduksesta. Mahbubani piti tätä – sanatarkasti – strategisena katastrofina Euroopalle, toisti asian moneen kertaan, ja ihmetteli, kuinka eurooppalaiset poliitikot eivät halua nähdä pommia mahan alla. Viesti ei mennyt perille. Denialismi 2017 on sama kuin 2008.

Mahbubani ei antanut aikataulua mutta vuoden 2008 jälkeen Lännen tieteen ja insinööritaidon menestys ilmastonarratiivissa on kiihdyttänyt kaaosta. Emme tarvitse entisessä määrin öljyä, sen hinta ei koskaan nouse ennalleen. Viime päivinä Teslan pörssikurssi on noussut ja Saksan autoteollisuuden laskenut Elon Muskin kerrottua 100 $ kWh akuista. Peak oil on peak demand. Samaan aikaan väestöräjähdystä ei ole saatu kuriin toisin kuin Kiinassa 1970-luvulla.

Olli Pusa su 09.04.2017 08:24 0

Toisaalta Pohjois-Afrikan ja Lähi-Idän mahdollisuudet painostaa Eurooppaa haluamiinsa ratkaisuihin ovat perustuneet öljyyn. Jos öljy menettää tässä suhteessa asemansa, Euroopalla pitäisi pikemminkin olla entistä paremmat edellytykset torjua noiden maiden aiheuttamat ongelmat.

Euroopan päättäjät eivät vain ole huomanneet asiaa tai saavat sitten niin suurta korruptiota, että vaikenevat.

Olli Pusa su 09.04.2017 09:44 0

Yle uutisoi näyttävästi:

"Puolueet tuomitsevat Tukholman iskulla politikoinnin kuntavaaleissa".

Nyt täytyy ihmetellä. Poliittista vastuuta poliittisista päätöksistä ei saa vaatia vaaleissa? Missä sitä saa vaatia? Ilmeisesti ei missään.

Sellaista demokratiaa 9.4.2017 Suomessa.

Juha. su 09.04.2017 12:42 0

Siis olkaamme eunukkeja.



Kommentointi on tilapäisesti pois käytöstä ohjelmistopäivitysten vuoksi. Palvelimille tehtiin DDoS hyökkäys 26.10.2017 jonka johdosta palvelimet asennettiin uusiksi ja kommenntointiratkaisu joudutaan toteuttamaan eri tavalla. Pahoittelemme keskeytystä kommentoinnissa. Sillä välin kirjoituksia voi kommentoida Faeebook sivullamme.

Olli Pusa

Sosiaaliturvapolitiikan dosentti, Yhteiskuntatieteiden tohtori, vakuutusmatemaatikko (SHV) Eläkkeiden ja sosiaaliturvan rahoituksen asiantuntija

tuoreimmat

Sote-agentti havainnoi

Klo 09:11.

Follow the money

to 02.11. 11:28

Itsepetoksen hurmos

ti 24.10. 19:10

Islam ja Eurooppa

ke 11.10. 11:12

Minne olemme menossa?

ma 02.10. 22:43

Edustuksellisen demokratian kriisi

ti 26.09. 02:32

Kuka on suvakki?

ma 18.09. 04:24

Ministerit ovat vastauksen velkaa

to 14.09. 17:23

Onko totuus kadonnut?

la 09.09. 16:34

Neuvoja Risikolle

pe 08.09. 14:25

blogit

Vieraskynä

Kordelinin säätiö jälleen äärivasemmiston tulilinjalla

la 18.11.2017 07:42

Juha Ahvio

Isänpäivä on edelleen isänpäivä

su 12.11.2017 11:04

Professorin Ajatuksia

Terroristi kuin terroristi

la 18.11.2017 07:34

Jukka Hankamäki

Miksi Pisan kalteva torni kaatuu?

to 16.11.2017 04:38

Petteri Hiienkoski

Kristinusko ja islam IX: Kuunjumala Allahin esi-islamilaiset juuret

ma 13.11.2017 12:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Väestönvaihdos kouluissa rapauttaa oppimisympäristön ja -tulokset

pe 03.11.2017 19:29

Piia Kattelus

Sotilaat poliisin avuksi

ti 10.10.2017 12:58

Henry Laasanen

Mistä seksuaalinen häirintä johtuu?

pe 17.11.2017 08:41

Arto Luukkanen

Suomalaisen median erikoiskyky?

to 16.11.2017 04:23

Mika Niikko

Asunnottomat eivät tarvitse juhlapuheita

ti 17.10.2017 13:43

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Vastine Markku Huuskon kirjoitukseen: "Valeuutiset tulivat jo Suomenkin vaaleihin - Pekka Haaviston tapaus"

to 16.11.2017 19:20

Heikki Porkka

Oldies but goldies, 39, Sananvapaudesta

to 16.11.2017 15:47

Olli Pusa

Sote-agentti havainnoi

la 18.11.2017 09:11

Alan Salehzadeh

Iran lähettää afgaanipakolaiset sotimaan Syyriaan

ke 08.11.2017 12:23

Janne Suuronen

Poliittinen poliisi

ma 30.10.2017 21:30

Reijo Tossavainen

Mätäpaise puhkesi - mädät petturit pursusivat hillotolpilleen

pe 17.11.2017 16:27

Jessica Vahtera

Tehkää enemmän töitä, siskot!

ke 01.11.2017 09:55

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Suomen onnea valvomassa

la 18.11.2017 07:37

Matti Viren

Sata vai kaksi sataa vuotta

la 18.11.2017 03:21