Blogi: Timo Vihavainen, ti 28.03.2017 09:15

Pietarissa tapahtuu

Vanhan isännän Pietarin-matka

 

Helsingistä Pietariin on matkaa saman verran kuin sieltä eli siis täältä Suomen laitamilta maamme varsinaiseen sydämeen, Savoon.

Kun nyt kuitenkin juuri tälle Pietarin- välille on perustettu nopeakulkuinen junayhteys, tekee usein mieli mennäkin Savon sijasta Pietariin. Onhan se tullut nähtyäkin, on toki, mutta sama koskee Savoakin.

Onko vanhalla isännällä sitä paitsi enää mitään uutta nähtäväksi missään? Bibliaa kerratessa tätäkin asiaa voi miettiä. Saarnaaja sanoo yhtä, Syyrakki toista. Paras on kysyä todistusta omilta silmiltään. Siispä yhdeksi yöksi taas Pietariin, jossa on aina ollut jotakin uutta, joka kerta.

Tosin sitä on ollut myös Savossa ja Helsingissä, mutta Pietarissa voi virittäytyä hiukan toiselle aaltopituudelle.

Miten virkistävää olikaan mennä taas vanhaan kunnon Kulkukoiraan (Арт-кафе-подвалБродячая собака, пл. Искусств, Italianskajan kulmassa kellarissa). Se on toiminut jo vuodesta 1912 ja siellä ovat esiintyneet kaikki alan suuruudet, Jeseninistä Vertinskiin. Kabareeta siellä löytyy vähän joka lähtöön, siellä intellektuaalinen yhdistyy taiteelliseen, runo lauluun.

Nyt siellä lauloi melko kohtalokkaalta vaikuttava nuori nainen, joka erinomaisesti sopi esittämään Marlene Dietrichiä, Kurt Weillin lauluja ja muuta vastaavaa ohjelmistoa, joka ei ollut ihan sieltä mustalaisromanssien maailmasta, vaan hieman blaseeratumpaa ja viileämpää.

Jännittävän pietarilaiselta kuulosti laulu tunnetusta probleemasta: kun nainen sanoo ”ei” niin mitä hän sillä oikeastaan tarkoittaa.

Laulajatar evästi hieman heti alkajaiseksi: naisen ”ei” tarkoittaa ”ei nyt, vaan vasta vähän myöhemmin”. Laulussa toistuikin sitten tuo ”ei”-sana noin parikymmentä kertaa, välillä oikein monesti peräkkäin.

Murheelliseksi lopuksi kerrottiin kuitenkin, että ylkäkokelas oli lähtenyt ja laulajatar jäi murheellisena valittamaan: ”enhän minä sanonut ’ei’”!

Tässäpä sitä on kaikille tosikoille ja elämän runollisuuden halveksijoille ja vihollisille märehtimistä.

Mutta sitten tuli sokeri pohjalla: Klavdija Šulženkon laulut alkoivat ja yleisökin kuumeni useamman asteen verran. Vanhan isännän laulajatar katsoi hyväksi naulita tuoliin katseellaan, mikä herätti hieman kummastusta, mutta paistettiinpa nyt sitten särkeä. Kaikella on tarkoituksensa.

Erään laulun onnettomaksi lopuksi tyttö päätti, ettei antaudu tuon sedän käsiin (ruki), sillähän on jo varmasti lapsenlapsiakin (vnuki). Professori, olette jo seitsemänkymmenen, hän lauloi ja herätti isännässä sekavia tunteita. Mitäs hän sitten itse aloitti? Entä mistä helkkarista hän tuon oli napannut? Onkohan koko neiti oikeastiniistä kolmen kirjaimen porukoista? Ja minä nyt kuitenkin olen vasta 69, jos niikseen tulee…

Tarina on uskomaton, mutta tosi, niin kuin niin monet Pietarin tarinoista. Niitä riittää vaikka millä mitalla. Dom knigin Pietari-osastossa on satoja kirjoja.  Miten paljon niitä lieneekään kirjoitettu pelkästään kaupungin nykyisellä kaudella?

Kun nyt sattui asia huvittamaan, mentiin myös ”laulavaan bussiin”, joka lähtee Kazanin katedraalin luota kuten muutkin ekskursiobussit.

Idea oli erinomainen: yksi kertoo anekdootteja niistä paikoista, joiden ohi ajetaan toinen soittaa kitaraa ja matkustajat laulavat teemoihin liittyviä lauluja. Silloin tällöin pysähdytään ja juodaan mukillinen kuohuviiniä.

Tämän luulisi toimivan myös Helsingissä? Siellä se toimi herttaisista pikku ongelmista huolimatta ja korostan, että vasta kaikki nuo elementit yhdistyneinä tekevä matkasta sen arvoisen: ajelu, anekdootit, laulu ja kuohuviini. Mitään ei saa ottaa pois.

 Meille tulevista turisteista suurin osa on jo nähnyt myös Helsingin, mutta miltä tuntuisikaan katsella sitä bussista illan hämyssä ja laulaa niitä monia lauluja, jotka tähänkin kaupunkiin liittyvät. Ja lisäksihän voi ottaa vaikkapa jotakin Merikanto- tai Eino Leino-teemoja, siitä vain keksimään.

Vanhaisäntä on käynyt Pietarissa aika monta kertaa. Kai harvemmin kuin Helsingissä, mutta useammin kuin Mikkelissä, niin naapurikaupunki kuin se onkin ja ansaitsee muutenkin kaiken kunnioituksen.

Mikkelissä on nyt uusi sotahistoriakeskus Muisti, jossa en ole käynyt sen nykyisessä olomuodossa. Mutta kaikenlaista uutta on Pietarissakin. Šеremetjevin palatsi on ollut yleisölle avoin vasta muutaman vuoden ja sisältää muun muassa soitinmuseon. Sen harvinaisuuksiin kuuluvat Ostankinon kartanossa aikoinaan esiintyneen ja äkseeratun torviorkesterin putket.

 Maaorjat oli opetettu puhaltamaan kukin vain yksiäänistä torvea johtajan viittausten mukaisesti ja tulos oli varsin komea. Kuuntelin nykyistä replika-orkesteria jokunen aika sitten kun se esiintyi muistaakseni Jusupovin palatsissa. Sanotaan nyt, että ainakin omituinen sen sointi oli. Alkuperäiset torvet ovat siis Šeremetjevin palatsissa.

Olipa jäänyt käymättä myös Rimski-Korsakovin museo Zagorodni-prospektilla. Se on yksi noita maanmainioita kotimuseoita, joiden vahtimummot ovat ylpeitä työstään, ja selittävät mielellään, mitä missäkin oikeastaan on nähtävänä.

Pitkä lounas venäläisten vanhojen kollegoiden kanssa hyvässä gruusialaisessa ravintolassa (ChaCha, Moikan rantakatu, Italjanskajan ja Nevskin välissä) kruunaa päivän ja sen jälkeen voi rentoutua vaikkapa kauppias Kotšnevin lesken talossa (Fontankan rantakatu, Anitškov-palatsin puoleinen ranta) Lermontovin Naamiaisia.

Muuten: esiintyjät olivat huippuja, mutta runoja ei nyt (enää?) skandeerattu, vaan lausuttiin lähes normaalilla puheäänellä. Minne olet menossa Venäjä? Pitäisikö tässä hätääntyä?

Mutta korkeakulttuuri on vain yksi kulttuurin alue. Venäläiset rakastavat termiä kultura byta, mihin ainakin joskus aiemmin liittyi käsite kulturnyi byt. Siis arkipäivän tai elämäntavan kulttuuri ja jopa sivistys.

Sellaisesta pääsee vaikkapa Jelisejevin kahvilassa osalliseksi tilaamalla kofe-gourmet’n. Pikku leivoksia ja erinomaista kahvia, jota on nykyään kaikkialla saatavana. Vanhastaan Pietari olikin Venäjän kahvipääkaupunki, kun taas moskovalaiset teenjuojat sivuutettiin täällä ylenkatseellisella olankohautuksella. On täällä muuten kyllä teehen erikoistuneita ja hyvin ammattimaisen näköisiä paikkojakin.

Kahvia juodessa saattaa eri paikoissa törmätä kiinnostaviin näkyihin. Jelisejevillä uhkea tyttölapsi pasteerasi erittäin korkeakorkoisissa kengissä Tarkemmin katsoen korot muodostuivat kullatuista nyrkkiraudoista… Aika muhkea oli kokonaisvaikutelma, sanoisin.

Kirjakauppojen kahvilat ovat ehkä parhaita. Kaiken maailman starbucksit olen jättänyt omaan arvoonsa, joten en niistä tiedä. Toki niitäkin löytyy.

Mutta mitäpä sanotte tästä. Vastoin sitkeitä huhuja, Kirjailijoiden kirjakauppa (Книжнаялавка писателей) seisoo paikallaan ja sen valikoimat ovat yhtä upeita kuin ennenkin. Tuossa on Jordanesin Goottien historia, tässä Trotskin polemiikkia ja kirjeitä ensimmäisen viisivuotissuunnitelman ajalta, tässä uusi hitti: ”Naisellisen kirkaisun hyödystä”, kirjoittanut Irina Mjasnikova (О пользе женского визга, Эксмо, Москва 2015, 285 с.). Hengen ravinto on suorastaan läkähdyttävän yltäkylläistä. Mutta nyt siellä siis on kahvilakin.

Siispä kahville. Kahvin ja konjakin täydellistä liittoa ihastellessa alkaa ulkoa kuulua huutoja ja näyttää siltä, että kävelijöiden määrä ikkunan takan lisääntyy. No nyt kuuluu: ”Putin -vor, Putin -vor….” Putin on siis varas, kertovat nuorekkaan näköiset marssijat. Lipujakin kantavat, siis Venäjän lippuja. Ei isänmaallisuutta ainakaan päästä epäilemään nyt, näin piirityksen aikana.

Marssi sen kuin jatkuu ja jatkuu. Lasken, että tuosta menee varmasti ainakin 3000 marssijaa. Arvio on hyvin karkea ja kertovat, että niitä oli paljon enemmänkin.

No, mitäs muuta Pietarissa oikeastaan voi odottaa, kuin jotakin juuri tällaista, hieman epätavallista touhua meikäläisen helsinkiläisen tai jopa savolaisen mittapuun mukaan mitaten. Heillä sitä on noita vallankumouksia, me maata viljelemme ja kauppaa käymme.

Tuostahan ne ovat aina tainneet marssia. Ehkäpä taas kokoontuivat Kazanin kirkon edustalla, kuten ennen 1800-luvulla, ehkä menevät Znamenski-aukiolle, joka on nykyään nimeltäänkin Vosstanija… Täytyyhän nuorisolla olla menonsa ja mielipiteensä.  On se suvaittava.

Netissä koiranleuat piikittelivät, että kiinniotetut varmaan pannaan pakkotöihin Medvedevin toscanalaiselle viinitilalle… Ken tiennee. Joka tapauksessa tässä tuntuisi olevan jotakin ristiriitaa niidedn suklaalevyjen kanssa, jotka ostin Dom knigistä. Ne kuuluivat taitelija Aleksei Sergijenkon sarjaan ”presidentti”. Niitten kannessa on kuvia Putinissa. Sarjassa nežnyi (herkkä) hän juottaa tuttipullosta vasikkaa, sarjassa dobryi (kiltti) hän halaa koiranpentua.

Sergijenkoa on epäilty pilkkaajaksi, mutta kukapa voisi kieltää häntä julistamasta, että ”presidentti on luonteeltaan mitä kiltein ihminen” -Президент -добрейшей души человек!

Häpeä sille, joka tästä pahaa ajattelee. Katsokaapa vaikka netistä:http://www.online812.ru/2012/10/10/006/

Niin tai näin. Presidentit saattavat vaihtua, keisarit ja pääsihteerit seuraavat toisiaan, mutta tuossa se Pietari pysyy, kuten on aina ollutkin. Joku hölmö taisi jo luulla, että se jäi kauas itään, kun meillä mentiin länteen. Ei, tuossa se nyt vain olla jököttää, aina yhtä kiinnostavana ja jopa arvaamattomana.

 

Timo Vihavainen ti 28.03. 09:15

Kommentit: 0



Kommentoidaksesi sinun
täytyy ensin kirjautua:


Jos sinulla ei ole vielä tunnuksia, voit liittyä joukkoomme ostamalla kommentointioikeuden:
Oikea Kommentointi 6kk, 19,90 €
Voit halutessasi kommentoida nimimerkillä.

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07. 12:51

Kiivailijan kronikka

ke 12.07. 09:44

Aikansa sankari

ma 10.07. 18:37

SM-kisat

su 09.07. 16:11

Kommunikatiivinen toiminta

pe 07.07. 20:56

Hallitse Britannia!

ma 03.07. 11:14

Oskarin seikkailuja

su 02.07. 13:09

Tolvanat ja nykyaika

ke 28.06. 23:45

Herra Kekosen suhteet Moskovaan

ti 27.06. 22:09

Pyhä yksinkertaisuus

ti 27.06. 00:16

blogit

Vieraskynä

Relativismi vs. eurooppalaiset arvot

ke 21.06.2017 10:42

Juha Ahvio

Jatkoa vaarallinen vihreä valhe -keskustelulle

ti 04.07.2017 19:31

Professorin Ajatuksia

EU ja Suomen metsävarat

pe 14.07.2017 12:30

Jukka Hankamäki

Totuuden sanomisen hinta: 50 miljoonaa euroa

la 08.07.2017 10:54

Petteri Hiienkoski

Kolme vuotta ilmastotuhoon eli voiko ilmastonmuutosuutisointiin luottaa?

su 16.07.2017 11:20

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Bill Gatesistakin tullut "elämäm koululainen"?

to 06.07.2017 14:23

Piia Kattelus (kesk.)

Ruotsin poliisin hätähuuto

ti 11.07.2017 10:15

Henry Laasanen

Jos haluat tietää huumorista ja seksuaalisesta vallasta, älä kysy paksulta feministiltä

to 20.07.2017 07:43

Arto Luukkanen

Epäilen Pekka Haavistoa vihapuheesta

pe 14.07.2017 12:49

Mika Niikko

Sateenkaari ja puolikuu

su 02.07.2017 23:22

Musta Orkidea

Älkää erehtykö luulemaan, että koko maailma ajattelee länsimaalaisittain

to 20.04.2017 20:11

Mikko Paunio

Konsensus maahanmuuttopolitiikkaan nyt - Totuusmedia pelaa vaarallista peliä suomalaisen yhteiskunnan kustannuksella

to 20.07.2017 15:46

Heikki Porkka

Kyldyyriä, kyldyyriä kouluajoilta

ti 18.07.2017 10:46

Olli Pusa

EU:n ytimessä?

pe 14.07.2017 12:52

Alan Salehzadeh

Näkökulma: Tuoko Trumpin ja Putinin yhteistyö rauhan Syyriaan?

ke 12.07.2017 09:53

Janne Suuronen

Venezuela, media (Yle) ja nälänhätä

su 16.07.2017 14:55

Reijo Tossavainen

Pettäjän tie on tuskainen, käy harhaan. Loikkarit mahtuvat virhemarginaaliin.

to 20.07.2017 07:52

Jessica Vahtera

Et tu, Brute?

pe 16.06.2017 10:02

Pauli Vahtera

Vaalimuistoja

ma 17.07.2017 11:31

Timo Vihavainen

Myrkyllisiä suhteita

pe 14.07.2017 12:51

Matti Viren

Aamulehden Orwell-päivitys

ma 03.07.2017 21:45