Blogi: Jukka Hankamäki, ti 19.02.2019 22:49

Miksi Perussuomalaisten kannatus nousee?

Kuten monet ovat huomanneet, kannatuksemme on nousukiidossa. Ylen eilen julkaiseman gallupin mukaan Perussuomalaisten puoluekannatus on nyt 12 prosenttia. Viime kuussa Ylen kannatusmittaus antoi tulokseksi 10 prosenttia, jossa siinäkin oli nousua.

Ylen joulukuun ja tammikuun gallupeissa kannatuksemme nousi yhteensä 4,9 prosenttiyksikköä. Kannatuksemme on siis nousujohteista. Myös Helsingin Sanomien teettämä tutkimus on antanut samansuuntaisia tuloksia.

Nousujohteisuutta kuvaa se, että Ylen tutkimusperiodin viimeisten kahden viikon luvut osoittavat yli 13 prosentin ja viimeinen viikko lähes 14 prosentin kannatusta. Vielä runsaat 36 prosenttia meille edellisissä eduskuntavaaleissa äänensä antaneista pohtii kantaansa, joten gallupkannatukseksi muunnettuna potentiaalinen kannatuksemme voi saada vielä 6,5 prosenttiyksikön lisäyksen. Tätä kautta on mahdollista saavuttaa 18,5 prosentin kannatus ja pääministeripuolueen asema.

Näin selittyy vaalimatemaattisesti se, mistä ne jytkyt tehdään. Mutta peruskysymys: miksi kannatuksemme ylipäänsä nousee? Selityksiä on vähintään 5, joista käytän nimitystä kirkastuminen.

1. kirkastuminen: Vaalien lähestyessä huomio alkaa kiinnittyä politiikan sisältöihin. Kansalaisille ei riitä pelkkä sanahelinä ”arvopohjasta”, vaan ihmiset haluavat politiikalta myös konkretiaa. Suomalaiset eivät halua, että heidän työllään ansaitsemasta palkasta kannetuilla tulo-, perintö-, auto-, energia- ja monilla muilla veroilla elätetään suurta joukkoa sosiaalietuusperäisiä maahanmuuttajia. Suomalaiset eivät hyväksy myöskään talouttamme ja teollisuuttamme kuristavaa ilmastopolitiikkaa, joka on maailman mittakaavassa ympäristötehotonta mutta vaarantaa tehokkaasti työpaikat.

2. kirkastuminen: Kansalaisille on käymässä selväksi, että jos haluaa vastustaa maahanmuuttoa, rangaistusfetisististä ilmastopolitiikkaa ja siihen liittyvien synninpäästörahastojen keruuta sekä puolustaa suomalaisten itsemäärämisoikeutta, sananvapautta ja mahdollisuuksiamme käyttää poliittista valtaa omassa maassamme, me olemme siihen ainoa toimiva mahdollisuus. Muut puolueet ovat alistuneet orjallisesti Brysselin komentoon ja toteuttaneet muun muassa ympäristödirektiivit ja sertifikaatit fundamentalistisesti välittämättä siitä, että kaiken toiminnan täytyy elättää vähintään itsensä ollakseen sekä ekologisesti että taloudellisesti mahdollista. Myöskään maahanmuutto ei sitä tee.

3. kirkastuminen: Ministeriryhmän eroaminen puolueesta kesällä 2017 ei enää aiheuta hämmennystä. Kansalaisille on tässäkin suhteessa selviämässä, mitkä ne todelliset vaihtoehdot ovat. Eduskuntaryhmän keinotekoinen jakautuminen on osoittautunut muutaman aktiivipoliitikon lähdöksi omille teilleen. Nykyisestä näkökulmasta tapaus saattoi vahvistaa luottamusta meihin, sillä pysyimme linjoillamme, vaikka muut puolueet vaativat meiltä jotain aivan muuta kuin hallitusohjelmaa tehtäessä oli sovittu. Pysyimme uskollisina äänestäjillemme, ja tulos näkyy.

4. kirkastuminen: Puolueemme kannatuksen perusmotiivit eivät ole mihinkään kadonneet. Ne pysyvät voimassa niin kauan kuin EU:n ongelmat, Schengenin läpikulkusopimus, liittovaltiopolitiikan junttaaminen, kansallisen itsemäärämisoikeuden murentaminen, EU-jäsenmaksujen kiskonta, byrokratian kasvattaminen, maahanmuuton ja monikulttuurisuuden lietsominen sekä kotimaahamme köyhyytenä ja velkaantumisena heijastuvat ongelmat jatkuvat. Koska näille ongelmille ei näy loppua, meitä tarvitaan. Tätä osoittaa kansallista etua puolustamaan syntyneiden puolueiden kasvu kaikkialla muuallakin Euroopassa. Toukokuussa käytävien europarlamenttivaalien vaikutuksesta nämä asiat kirkastuvat entisestäänkin.

5. kirkastuminen: Luotettavia gallup-tuloksia aletaan saada vasta kun tiedetään, ketkä ovat puolueiden ehdokkaina. Tästä on saatu tietoa vasta viime aikoina. Koska Perussuomalaiset ei ole populistipuolue vaan asiantuntemukseen perustuva järkipuolue, on kansalaisten mahdollista valita listoiltamme juuri niitä henkilöitä, joilla on todellista pätevyyttä politiikassa toimimiseen. Vaikeina aikoina ei tarvita lavalaulajia, missejä, urheilusankareita, TV-kuuluttajia eikä muitakaan poppareita, joiden (omalla tavallaan ansiokas) julkisuus on pelkästään populistista. Nyt tarvitaan poliitikkoja, joilla on tietoa ja ymmärrystä yhteiskunnan perusrakenteesta ja siitä, kuinka asioita hoidetaan ja miten maailma oikeasti toimii. Niinpä me emme tarjoa Danny-show’ta vaan vastuullista politiikkaa. Jotakin voi lukea myös täältä.

Mihinkään henkselien paukutteluun ei ole kannatusvärähdyksestä huolimatta kuitenkaan aihetta, vaan lähestymme jatkuvasti kansalaisia hattu kourassa.

Yhteisiä asioita tässä ajetaan, vaikka muut puolueet ovat pyrkineet meidät eristämään.

Aatetta jaloa ja alhaista mieltä!


Jukka Hankamäki
FT, VTT
Projektitutkija Suomen Perustassa

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokas Helsingissä

 

Jukka Hankamäki ti 19.02. 22:49

Jukka Hankamäki

FT, VTT, filosofi, tutkija Suomen Perustassa.

tuoreimmat

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05. 22:08

Sääliksi käy Suomen kansaa

ke 08.05. 23:00

Homo homini lupus est

to 02.05. 21:50

Hallituksen jallitus

ke 01.05. 21:20

Taaskaan ei saa antaa vihalle valtaa

to 25.04. 23:57

Vahvoja suosituksia

ke 17.04. 21:44

Gallupien kaatovaalit

ma 15.04. 23:50

Keitä eduskuntaan Jussin lisäksi?

pe 12.04. 00:11

Parodiahorisontin ylityksiä yliopistoissa

su 07.04. 23:16

Äänestäjän käsikirja - Mitä kansalaisen kannattaa tietää?

pe 05.04. 22:08

blogit

Vieraskynä

Maahanmuuttoahdistus koskettaa monia suomalaisia

to 23.05.2019 01:36

Juha Ahvio

Mistä vuoden 2019 europarlamenttivaaleissa on kyse?

ma 06.05.2019 23:38

Professorin Ajatuksia

Suomalaisten metsien talouskäyttö on ilmastoteko

to 23.05.2019 00:42

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Suomelle tärkeät europarlamenttivaalit

to 09.05.2019 22:08

Petteri Hiienkoski

Arkkipiispan tuella sananvapautta vastaan

la 18.05.2019 16:09

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Euvostoliiton purkaminen alkaa vihdoinkin!

ke 01.05.2019 16:15

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Kansallismielisten vietävä ympäristöagenda vihreiltä

ti 14.05.2019 23:15

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suomen maanviljely EU:ssa: kurjulaa ja petosta

to 23.05.2019 00:43

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailman muovin kierrätys totaalikaaoksessa Uusi raporttini julki Lontoossa

ke 15.05.2019 20:55

Heikki Porkka

Yle, Trump, Orban, Salvini, "islamismi" ja Tynkkynen

ti 14.05.2019 12:56

Tapio Puolimatka

Setan kunniarotta-antipalkinto ja itävaltalainen rottaruno

ti 21.05.2019 23:38

Olli Pusa

Islaminuskoiset eivät sopeudu

su 19.05.2019 21:43

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

Mitä sinä haluat?

pe 17.05.2019 21:13

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

SDP valehtelijoiden klubi

pe 03.05.2019 21:34

Timo Vihavainen

Eurooppa on aina oikeassa

ma 20.05.2019 21:22

Matti Viren

Ei tarvitse leikata

ke 22.05.2019 00:03