Blogi: Timo Vihavainen, to 31.01.2019 22:13

Fariseukset ja saddukeukset

Farisealaisten aika

 

Tehkää siis niin kuin he sanovat ja noudattakaa heidän opetustaan.

 Älkää kuitenkaan ottako oppia heidän teoistaan, sillä he puhuvat yhtä ja tekevät toista.

He köyttävät kokoon raskaita ja hankalia taakkoja ja sälyttävät ne ihmisten kannettaviksi,

mutta itse he eivät halua niitä sormellaankaan liikauttaa. (Matt. 23. 2-7)

 

Jeesuksen ajan fariseukset ovat meillä yhäkin huonossa maineessa, mikä on aikamme näkökulmasta kummallista ja aivan ansaitsematonta.

Kuten muistamme, muuan sellainen kiitti Jumalaa siitä, ettei ollut niin kuin muuan julkisyntinen tullimies, vaan maksoi kymmenykset tuloistaan köyhille, noudatti tarkoin sapattisäännöksiä ja pitäytyi siinä, mikä oli kosher.

Kyseessä siis oli nimenomaan kunnon kansalaisen perikuva.

Nykyäänhän me kaiken kaikkiaan maksamme usein yli puoletkin tuloistamme veroina ja verontapaisina maksuina, mutta emme siitä erityisesti ylpeile. Ei ole aihettakaan, sillä jättäisimme kyllä riemumielin maksamatta, ellei valtion publikaanien käsi olisi niin tiiviisti kukkarollamme, että sen torjuminen on mahdotonta, ainakin nyt tavalliselle pulliaiselle.

Mutta fariseukset olivat kaikessa muussakin mallikelpoisia. He nyt yksinkertaisesti olivat niin hyviä ihmisiä, ettei parempia voinutkaan olla.

Aikamme perspektiivistä oudolta kuulostaakin tuon myöhemmin kristukseksi eli messiaaksi korotetun galilealaisen puhe, kun hän silti kehtasi moittia fariseuksia: ”Kaiken minkä tekevät he tekevät vain siksi, että heidät huomattaisiin. He käyttävät leveitä raamatunlausekoteloita ja panevat viittaansa isot tupsut, he istuvat pidoissa mielellään kunniapaikalla ja synagogassa etumaisilla istuimilla ja ovat hyvillään, kun ihmiset toreilla tervehtivät heitä ja kutsuvat heitä rabbiksi.»

Mitä ihmeen väliä sillä oli, millä mielellä asiat tehdään, kunhan ne nyt vain tehdään? Eikö marxilaisuus, ainakin leninistisessä muodossaan, peräti lähde siitä, että jopa kaikkein alhaisimmat ihmisen vaistot, kateus, kostonhimo, viha ja pahuus voidaan tehokkaasti valjastaa kaikkein arvokkaimpienkin asioiden palvelukseen ja niihin erityisesti?

Saattoihan se asia niinkin olla, että fariseukset joskus puhuivat yhtä ja tekivät toista, heikkohan se ihminen on. Mutta olisiko sitten suorastaan pitänytkin myös saarnata kevytmielisyyttä ja syntiä? Ei kai nyt sentään.

Tämä vain tuli mieleeni, kun ajattelin kaikkia niitä kunnon ihmisiä, jotka kieltäytyvät yksityisautoilusta, liharuoasta ja jopa kaikesta eläinperäisestä ravinnosta, ostavat tavaransa ilman kääreitä ja käyttävät arkipäivän voimanlähteenään vain puhdasta sähköä.

Aikoinaan Jahve kehotti laittamaan tupsut rukousmaton neljään nurkkaan ja ortodoksijuutalaisethan tänäkin päivänä pitävät käskystä ehdottomasti kiinni.

Raamatunlausekoteloista hän ei tainnut puhua yhtään mitään, mutta kyllähän ne, kuten niin monet muutkin asiat mukavasti tiedottavat ympäristölle, että hurskas mies on kyseessä. Mikäli hän vielä on muunsukupuolinen nainen, on kaikki täydellistä meidän aikamme perspektiivistä.

Fariseusten usko ulottui jopa tuonpuoleiseen elämään. Tämä näkemys on jo aika lailla passé, mutta paljon on meillä niitä, jotka kyllä uskovat ilmastonmuutoksen jälkeiseen idylliin, jossa sähköautot hiljaa hurisevat ja polkupyörät vilahtelevat sähköllä lämmitettyjen ja tuulella käypien bulevardien käytävillä, jossa monikulttuurinen kansa vaeltaa.

Raamatunlausekoteloiden sijasta on mahdollista käyttää muita vanhurskauden tunnuksia. Kaikki sellainen käy, mikä liittyy maailman pelastamiseen oman, mallikelpoisen käytöksen voimin. Monikulttuurisuuden ja avoimien ovien politiikan kannattaminen, muunsukupuolisuus ja feminismi ovat selviä viestejä siitä, ettei aikamme kunnon kansalainen jaa niitä turmiollisia arvoja, joita publikaanit edustavat.

Mikälikoko asiassa oleellista olisi saada aikaan merkitsevä muutos kasvihuonekaasujen tuotannossa, tapahtuisi se tietenin käyttämällä hyväksi valtion pakkokeinoja.

Kuten fariseusta oli varmasti vaikea saada luovuttamaan rehellisesti kymmenyksiä tuloistaan köyhille, olisi nykyistä hallintoalamaista yhtä vaikeaa saada vapaaehtoisesti pulittamaan puolta tuloistaan verottajalle. Mutta kun valtio päättää sen ottaa, on siinä paha panna vastaan.

Primitiivisissä kulttuureissa ajatellaan usein tabujen kautta: tämä tai tuo asia on ehdottomasti kiellettyä ja piste. Tämä mentaliteetti on viime vuosina taas valtavasti kasvanut yleisen primitiivisyyden myötä.

Sen sijaan, että koko kansan lihan kulutusta vähennettäisiin hinta- ja veropolitiikalla, millä jo saattaisi olla mikroskooppinen merkitys kasvihuonekaasujen tuotantoon ainakin meillä, fariselaiset ovat kieltäneet itseltään lihan kulutuksen kokonaan ja samalla myös muiden eläinperäisten tuotteiden hyödyntämisen.

Maanviljelyksen ja ihmiskunnan hyvinvoinnin kannalta asia on selvästi vahingollinen, mutta jää onneksi vaille todellista vaikutusta fariseusten vähäisen määrän takia.

Sen sijaan, että tarpeetonta ja haitallista kulutusta ja tavaran rahtausta niin ikään pyrittäisiin hallitsemaan vaikkapa entisajan ylellisyysverolla, joka ulotettaisiin myös halpaan, mutta tarpeettomaan rihkamaan ja liikkumiseen sen tarkoituksen perusteella, käydään itse kuljetuksen kimppuun kaikkialla ja vaaditaan koko autokannan muuttamista tavalla, jota maapallon resurssit tuskin edes kestäisivät. Siis taas maagiset kiellot uusia priorisointeja tukevan hintapolitiikan sijasta.

Tietenkään yhden pienen maan politiikka ei vielä sinänsä merkitse valtavien prosessien suhteen sitä eikä tätä. Oleellista on saada muutos noissa suurissa puitteissa.

Kaikkein suurin ongelma on tiettyjen alueiden, erityisesti Afrikan väestönkasvu, joka taas on kaukana fariseusten oman navan piiriin rajoittuvasta ajattelusta.

Ajatelkaamme lisäksi vaikkapa turismia. Fariseus saattaa kaikin mokomin välttää turistimatkoja, mutta maailman matkailubisnekseen sillä ei ole mitään merkitystä. Onneksi.

Matkailullahan on tärkeä rooli siinä, että myös maailman köyhimmät alueet voidaan pitää tuottavina ja asuttuina. Mikäli väki sieltä haalitaan rikkaaseen pohjolaan nauttimaan siitä tuhlauksen tasosta, jonka pohjoiset kansat ovat itselleen järjestäneet, on katastrofi valmis.

Asiat ovat hankalampia kuin farisealainen ajattelu edellyttää niiden olevan.

Pohjimmiltaan fariseukset toki ovat oikeassa ja kunnon väkeä nyt, kuten olivat myös pari tuhatta vuotta sitten. Kyllä he usein saarnaavat ihan oikeata asiaa, vaikka eivät saakaan mitään aikaan sen hyväksi, paitsi raskaita taakkoja lähimmäisilleen.

Jeesus oli itse asiassa kritiikissään kohtuuton ja hänen radikaali ajattelutapansa järkytti järjestäytyneen yhteiskunnan perusteita. Miksi hän kävi juuri kunnon ihmisten kimppuun eikä noiden publikaanien, jotka olisivat sen hyvin ansainneet?

Tässähän olivat kyseessä erään suuren henkisen vallankumouksen idut. Myöhemmin kristinuskona tunnettu suuntaus mullisti maailman perin pohjin.

Kun sen todellinen kannatus on nyt hiipunut hyvin vähiin, on ymmärrettävää, että uusfarisealaisuus valtaa alaa.

Luulen kyllä, että tilaa olisi nyt myös saddukealaisuudelle, joka tunnusti yksilön merkityksen vähäiseksi eikä ymmärtääkseni nojannut samassa määrin kannattajiensa turhamaisuuteen ja suoranaiseen typeryyteen.

 Tai mene nyt ja tiedä.

Timo Vihavainen to 31.01. 22:13

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Häpeänsä kullakin

ke 19.07. 21:26

Suurista erehdyksistä

to 23.02. 21:02

Modernin maailman syntysijoilta

ti 18.01. 23:48

Saaliseläiminä

ke 15.12. 23:51

Tolstoin aivoituksia

ma 22.11. 23:49

Ajan kuvaa

to 18.11. 22:48

Kansan parhaaksi

ti 02.11. 23:57

Luonteikas kansa

pe 08.10. 01:15

Kohti pinnan katkeamista

to 16.09. 23:47

Symbolit

su 05.09. 20:39

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44