Blogi: Reijo Tossavainen, la 25.03.2017 10:37

Kaksoiskuntalaisuus toisi elinvoimaa maaseudulle

Lapsuuteni vietin pienellä maaseutukylällä. Aikoinaan siellä oli 12 "savua", ja jokaisessa harjoitettiin maataloutta. Nyt savu savu nousee vain viiden talon savupiipuista, ja vain yhdessä talossa viljellään päätoimisesti. Kehitys on ollut lähes yhtä rajua myös muualla maamme tuhansilla kylillä.

Jotakin tarttis tehdä. Sitä on hoettu ja jotakin on saatu aikaiseksikin. Silti demareiden aikoinaan lanseeraama iskulause "tapa talonpoika päivässä" on toteutunut täydellisesti.

Tuho on ollut peruuttamatonta. Junaa ei enää saada kääntymään. 

Silti aina jotakin on tehtävissä. Mielestäni tärkein keino maaseudun elinvoiman lisäämiseksi on kaksoiskuntalaisuus. Lyhyesti sanottuna se tarkoittaa, että voit "olla kirjoilla" ja asua kahdella eri paikkakunnalta.

Kaksoiskuntalaisuus vain vahvistaisi vallitsevaa tilannetta. Jo nyt suurin osa suomalaisista elää ja asuu suuren osan vuodesta kesämökillään. Yhä useampi asuisi nykyistä pidempään, jos se tehtäisiin käytännössä helpommin mahdolliseksi.

Kesämökin muuttaminen virallisesti ympärivuotiseen käyttöön on tehokkaasti estetty turhilla rajoituksilla. Miksi byrokratian pitää määrätä esimerkiksi minkä korkuinen asuntokäyttöön tarkoitetun mökin oven pitää olla? Eikö asukas ja byrokratia voisi käyttää tässäkin asiassa tervettä järkeä?

Nyt monille kunnille kesämökkiläiset ovat vain kiinteistöveron maksajia. Heille tarjottuihin palveluihin ei juurikaan kiinnitetä huomiota. 

Jos kaksoiskuntalaisuuden myötä osa verotuloista tulisi kesämökkikunnalle, niin niille voisi asettaa samalla velvoitteita palvella kesämökkiläisiä nykyistä paremmin. Siitä seuraisi enemmän kesämökillä asumista ja paikallisten palvelujen käyttöä. Maaseutu saisi lisää elinvoimaa.

Oma kotikuntani Savitaipale Etelä-Karjalassa on tyypillinen maaseutukunta, jossa on 3700 asukasta ja 2700 kesämökkiä. Kaksoiskuntalaisuus voisi oikein toteutettuna tarjota nykyistä paremmat elinolot sekä kanta-asukkaille että kesämökkiläisille.

Reijo Tossavainen la 25.03. 10:37

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Reijo Tossavainen

eläkeläinen ent. kansanedustaja (ps), päätoimittaja, yrittäjä

tuoreimmat

Orpo ja Rinne pettävät agendajournalistien tuella

ma 21.01. 11:12

On sinisten kotiinpaluun aika

la 19.01. 18:54

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01. 16:09

Arvopohja petti - oikeusvaltion pohja murenee

pe 04.01. 10:41

Muutosvyöry Euroopassa vain kiihtyy vuonna 2019

ma 31.12. 14:29

Ruotsiin ei ole turvallista matkustaa!

ke 26.12. 11:00

Päiden irtileikkaamiset eivät hetkauta Suomen päättäjiä

su 23.12. 18:49

Punavihreässä totuudessa maalia siirretään tarpeen mukaan

ma 17.12. 10:02

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12. 18:28

Petteri Orpo: "Pakolaisten motiivien arvostelu on rasismia"

ke 05.12. 22:25

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Oulun seksuaalirikokset ja avointen rajojen maahanmuutto

su 20.01.2019 10:52

Professorin Ajatuksia

Elintasopakolaisten merimatka päätyi Libyaan

ke 23.01.2019 22:21

Jukka Hankamäki

Onko suomalaisilla ja eurooppalaisilla enää mitään väliä?

ma 21.01.2019 21:46

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Digitaaliset oikeudet ja sananvapaus

ma 21.01.2019 21:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Orpo uhrasi lastemme turvallisuuden tietoisesti

to 17.01.2019 20:00

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Kurittaja-Orpo ja kaverikapitalistien jatkokausi

ma 21.01.2019 21:51

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Vaarallinen hymy

ke 23.01.2019 19:09

Olli Pusa

Uutta turvapaikanhakija-aaltoa valmistellaan

to 17.01.2019 22:31

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Orpo ja Rinne pettävät agendajournalistien tuella

ma 21.01.2019 11:12

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Miten asiat on nähtävä?

ke 23.01.2019 22:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40