Blogi: Timo Vihavainen, la 12.01.2019 00:01

Kunnian kuuleminen

Kunnian kuuleminen

 

Ilmavoimien komentopäässä kuuluu tapahtuneen skandaali. Muuan eversti oli haistatellut (ei siis haastatellut) useita henkilöitä ja nimitellyt heitä sopimattomasti.

No, satakunta vuotta sitten asia olisi tietenkin hyvitetty kaksintaistelulla ja päättynyt siihen. Tai ehkäpä rykmentin kunniatuomioistuin olisi tutkinut, löytyykö kunniaa niiltä, jotka katsoivat sitä loukatun. Oikeusistuimet olivat tulvillaan kunnianloukkausjuttuja, mutta tuskinpa tuo jäsentenvälinen kärhämä olisi sinne, koko kansan naurettavaksi mennyt.

Ehkäpä koko juttu olisi ennen pitkää unohdettu ja painunut omaan arvoonsa tai vaikkapa hampaankoloon. Kaiketi tämä variantti olisi todennäköisin.

Mutta toki kulttuurimme kehittyy koko ajan.

Nyt en ole ihan varma, oliko kyseinen eversti loukannut vain alaisiaan vai myös samanarvoisia kollegoitaan tai jopa ylempiään. Olosuhteista riippuen tuo viimemainittu saattaisi olla raskauttavaa.

Pätemättömän esimiehen julkinen paljastaminenhan saattaa olla lähes sotasalaisuuden kavaltamista. Sitä paitsi se syö pohjaa kurilta.

Joka tapauksessa pelkkä rumien sanojen käyttö ei meillä yleensä ole ollut rangaistavaa. Kunniaansa voi henkilö katsoa loukatun, mikäli häntä aiheettomasti herjataan eli kerrotaan väärä todistus hänestä tai solvataan eli vaikkapa verrataan aasiin, jota hän todistettavasti ei ole eikä voikaan olla.

Mutta entäpä tuo haistattelu? Siitähän taisi itse asiassa olla kyse.

Suomalainen ilmaisu haista p.! on hyvin kiinnostava. Siinähän henkilöön ei edes symbolisesti kohdisteta mitään väkivaltaa eikä häntä kehoteta esimerkiksi hirttäytymään tai syömään ulostetta. P.:n haistaminen ei ketään vahingoita ja itse asiassa jokainen joutuu tekemään sitä päivittäin. Mistä siis on kysymys?

Ymmärtääkseni kysymys on niin sanoakseni toisenlaisen diskurssin tarjoamisesta. Tärkeilevä, valheellinen tai väärämielinen käytös tai puhe saattaa suomalaisessa kirvoittaa spontaanin halun palauttaa tilanne lähtöruutuun, maan pinnalle.

Alati läsnäolevan ja toden, mutta karun ja vaietun perusasian (p:n ja sen hajun) äärellä asioiden voidaan toivoa asettuvan pikkuhiljaa oikeaan järjestykseen, mahtanee haistattelija ajatella.

Ehkäpä näin tapahtui myös Lemmenjoella?

Asioiden saattaminen oikeuteen tuntuu huonosti harkitulta. Mikäli kyseessä oli perättömien syytösten esittäminen, niiden perättömyys on tarvittaessa pystyttävä todistamaan.

Mikäli kyseessä oli solvaus, on asia syytä sopia asianosaisten kesken ja lauhduttuaan solvaaja mahtanee yleensäkin mielellään tarjota sovinnon kättä ja todeta vaikkapa näin: ”Ettehän te mitään täydellisiä idiootteja ole. Ei kukaan ole täydellinen”.

Mikäli kyseessä oli haistattelu, olisi kohteena olleiden syytä pitää se hyvänään ja miettiä, oliko siihen aihetta ja voisiko asiat nähdä toisinkin.

Käräjöinti moisesta asiasta osoittaa asianosaisten pikkunaisuutta (m:n sijasta vahingossa n, mutta menköön) ja jopa tyhmyyttä.

 Mikäli tällaisesta suhtautumisesta tulee uusi normaali, on se taas kerran osoitus kulttuurin epäterveestä kehityksestä kaikkine nollatoleransseineen.

Miten muuten sanoikaan entinen kersantti alokkaille: ”Te olette täysiä aaseja joka sorkka! Sarvet vain puuttuvat!”

 

Timo Vihavainen la 12.01. 00:01

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Memento

ti 15.01. 23:23

Taantuminen totalitarismiin

su 13.01. 10:28

Kunnian kuuleminen

la 12.01. 00:01

Strateginen isku

to 10.01. 23:42

Ranskan jälkivaikutusta

ke 09.01. 23:15

Fingerporilainen aikakausi

ti 08.01. 22:27

Eselin

ma 07.01. 22:32

Pois nälkärajalta

su 06.01. 22:33

Ohranointia

la 05.01. 22:59

Jauhamisesta

pe 04.01. 22:38

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01.2019 23:35

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Suvakkilan samba

ti 15.01.2019 23:25

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Memento

ti 15.01.2019 23:23

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40