Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 04.01.2019 22:36

Ollako sosialisti vai ei, kas siinäpä vasta kysymys!

Näin vuoden ensimmäisinä päivinä on hyvä muistuttaa siitä, kuinka suomalainen yhteiskunta kerää tavallisilta kansalaisilta varoja kaikenlaiseen hyvään ja kivaan. Asiasta nimittäin uutisoi Helsingin uutiset.

Jutussa avattiin se, kuinka työnantajan maksamasta 3 623 euron palkkakulusta työntekijä saa kaikenlaisten maksujen jälkeen käteensä yhteensä 2 163 euroa eli noin 60 %. Loput kerätään veroina ja työnantajamaksuina ynnä muina hyvinvointivaltion tarvitsemina tulovirtoina yhteiseen pussiin.

Uutinen ei kuitenkaan kertonut aivan koko totuutta. Verojen kerääminen ei nimittäin suinkaan pääty palkkasumman ropsahdettua tilille. Sen jälkeen me maksamme vielä lisää veroja käyttäessämme noita rahoja tavaroiden tai palveluiden hankkimiseen.

Tiedättehän, arvonlisäveroa. Se on yleensä 24%, mutta erikseen määritetyissä tapauksissa alhaisempi. Ja sitten tulevat vielä erilaiset ympäristöverot, autoverot ja polttoaineverot ynnä muut sellaiset.

Jos oletetaan, että näiden verojen osuus olisi varovasti laskien keskimäärin vaikkapa 20 % ostoslaskuista, voidaan todeta, että 2 163 euron palkasta todellista ostovoimaa jää vain 1 730 euroa. Se on noin 48 % työnantajan maksamasta (3 623 euron) palkasta, joka yksityisen sektorin työntekijän tulee minimissään työnsä kautta tuottaa työnantajalleen, jotta tämä ei menisi konkurssiin.

Paitsi että lisäksi työnantajan tulee vielä kattaa muut työnteosta koituneet menot kuten tilojen vuokrat ja työvälineet. Ei niillekään kuluille ole muuta lähdettä kuin työntekijän työn tuottama tulo.

Tämä tarkoittaa sitä, että tekemänsä työn korvauksesta tavallinen palkansaaja saa käyttöönsä alle puolet ja työnantajan työntekijäänsä kuluttamasta rahasta vielä vähemmän. Loput sosialisoidaan käytettäväksi siten kuin poliittinen apparaattimme on päättänyt. Eli siis kaikkeen hyvään ja kivaan maahanmuuton kustannuksista lasten koulutukseen, terveydenhuoltoon, sosiaaliturvaan, turvallisuuteen, kehitysapuun ja niin edelleen.
 

* * *


Edelle kirjoittamani perusteella arvoisa lukijani voi tutkiskella mieltään. Mikäli hän huomaa ajattelevansa, että palkansaajan tulojen suurimman osan käyttö yhteisesti sovittuihin tarkoituksiin on erinomainen asia, voi hän samalla tunnistaa olevansa sisimmältään sosialisti. Eli hänen mielestään työn kautta saatu tulo on viime kädessä yhteiskunnan omaisuutta, josta osa voidaan toki antaa työnteon korvaukseksi, mutta viime kädessä raha kuuluu yhteisesti käytettäväksi.

Jos taas tulojen reilun puolikkaan sosialisointi sen sijaan, että niiden hankkija saisi itse päättää rahojen käytöstä, tuntuu vastenmieliseltä, voi arvoisa lukijani pitää itseään sisimmältään oikeistolaisena. Eli hänen mielestään tulot syntyvät tehdyn työn kautta ja siten sen tehneellä ihmisellä on oikeus itse päättää hankkimiensa tulojen käytöstä. Toki osa voidaan käyttää yhteiskunnan hyväksi, mutta tuolloin käyttötarkoitus ei saisi olla ainakaan pahasti ristiriidassa tulojen hankkijan oman näkemyksen kanssa.

Asiaa voi vielä tunnustella miettimällä sitä, mikä motivoi ihmisiä tekemään ahkerasti työtä ja sitä kautta luomaan koko yhteiskunnalle taloudellista toimeliaisuutta. Arveleeko lukijani yhteisen hyvän tuottamisen palkkaa paremmaksi työnteon kannusteeksi? Vai onko asia hänen mielestään sittenkin päinvastoin, eli palkka on viime kädessä ahkeruuden kannusteena tärkeämpää kuin yhteisen hyvän tuottaminen?

Jos arvoisa lukijani päätyy yhteiskunnallisen hyvän ensisijaisuuteen, voi hän jälleen katsoa itsensä sosialistiksi. Jos taas palkka motivoi paremmin, on hän ajatusmaailmaltaan oikeistolainen. Ja jos tämä ja edellinen ajatusharjoitus tuottavat ristiriitaisen tuloksen, on hän epäilemättä älyllisesti epärehellinen.

Näitäkin asioita itse kunkin kannattaa pohdiskella ensi kevään vaalien alla tai viimeistään äänestyskopissa.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
HS linjasi metsäpoliittisen uutisointinsa
800 euron perustulo?
SDP näytti rehellisesti karvansa

 

Professorin Ajatuksia pe 04.01. 22:36

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05. 20:23

Pettäjän tie on helppo nakki

to 29.04. 23:26

Nyt on tilauksessa lisää somaleita ja afgaaneja

to 15.04. 23:16

Peruuko tositalvi ilmastonmuutoksen?

ti 19.01. 11:04

Veronmaksajien tuki terroristeille on saatava loppumaan

la 19.12. 01:26

MTK:n puheenjohtaja: Ylen journalismi on ideologisesti värittynyttä

ke 25.11. 23:28

Lähes 10 prosenttia lapsista maahanmuuttajataustaisia

ke 18.11. 16:59

Muka-suvaitsevainen, muka-älyllinen ja muka-sivistynyt

to 12.11. 21:23

Kuntavaalit ratkaisevat hallituksen kohtalon

ti 10.11. 15:07

Onko Ohisalo tyhmä vai epärehellinen?

la 07.11. 23:06

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44