Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 04.01.2019 00:21

Poistaisiko lisäraha maahanmuuton ongelmat?

Helsingin Sanomat oli haastatellut tunnettuja maahanmuuttajia presidentti Niinistön uudenvuodenpuheeseen liittyen. Tämähän oli kehottanut maahanmuuttajayhteisöjä ottamaan vastuuta omiensa ohjaamisesta suomalaiseen yhteiskuntaan.

Heistä ensimmäinen oli irakilaistaustainen Hussein al-Taee, joka tekee työtänsä konfliktinhallintajärjestö CMI:ssä ja arveli heinäkuussa 2016 eli vuotta ennen Turun islamistisia puukotuksia, ettei Suomea uhkaa terrorismi. Tämä kertoi maahanmuuttajajärjestöjen tekevän jo nyt paljon omiensa ohjaamista, jollaiseksi hän katsoi mahdollisimman hyvien edellytysten antamisen Suomessa elämiselle.

Al-Taee ei kuitenkaan olisi ollut irakilainen, ellei hän olisi todennut suureksi ongelmaksi rahan jakamista. Niinpä hän vaati lisää resursseja maahanmuuton parissa toimiville järjestöille kuten Kirkon ulkomaanavulle. Minulle tosin jäi hämäräksi se, miten keskeinen osa Kirkon ulkomaanapu on Niinistön tarkoittamia maahanmuuttajayhteisöjä. Toki al-Taee mainitsi myös moskeijat.

Toinen haastateltava olikin sitten moskeijasta eli homojen tappamispuheistaan tunnettu iranilaistaustainen imaami Abbas Bahmanpour, joka sanoi olevansa Niinistön kanssa samaa mieltä. Hänen mukaansa moskeijoissa tehdään paljon ohjaustyötä ja niinpä myös hän kaipasi yhteiskunnalta lisää rahaa tätä tarkoitusta varten.

Kolmantena oli nainen: Fenix Helsingin toiminnanjohtaja Ujuni Ahmed. Siis sama henkilö, joka taannoin tuli kertoneeksi tyttöjen ympärileikkauksen olevan Suomessa mahdollista samasta syystä kuin Britannian valtavat pedofiiliringit. Siis valtaväestön pelosta tulla leimatuksi rasistiksi, mikäli he puhuvat aiheesta.

Tälläkin kertaa Ahmed otti räväkästi ja rehellisesti kantaa. Hän nimittäin totesi, että "pahaa tekevät turvapaikanhakijat eivät tee pahaa vain kantaväestölle vaan myös maahanmuuttajayhteisön jäsenille. Esimerkiksi maahanmuuttajanaisiin kohdistuu seksuaalista väkivaltaa moninkertainen määrä kantaväestöön nähden, ja tekijät ovat usein yhteisöön kuuluvia".

Samalla hän mainitsi maahanmuuttajayhteisöjen vallitsevista arvoista ja valtarakenteista, jotka eivät ole sopusoinnussa ympäröivän yhteiskunnan kanssa. Eli ongelman ydin tuli selväksi tälläkin kertaa.

Yhteenvetona voitaneen todeta, että HS:n haastattelemien miesten mukaan asiat olisivat jo kunnossa kunhan vain jostain löytyisi lisää rahaa. Naisen puheita voidaan taas tulkita siten, että jotkut maahanmuuttajayhteisöt ovat asenteiltaan niin kelvottomia, etteivät ne taida kyetä ohjaamaan omiaan juuri lainkaan sellaiseen suuntaan, jota presidentti lienee tarkoittanut.

Entä johtopäätökset? Eli kannattaisiko meidän suomalaisten satsata lisää veroeuroja maahanmuuton parissa toimiviin järjestöihin ja tulijayhteisöiden omien moskeijoiden nuorisotyön tukemiseen? Eli saisimmeko siten Oulun tapahtumien kaltaiset hirmuteot loppumaan?

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Rasisminpelko vaarantaa lapset myös Suomessa
Annamari Sipilä heräsi musliminaisten tasa-arvo-ongelmaan
Hussein Al-Taee ja yhteiskunnallinen omistajuudentunne

Professorin Ajatuksia pe 04.01. 00:21

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01. 23:09

Mitä Sipilä ja Kekomäki jättivät kertomatta?

ma 14.01. 23:35

Uusi ulottuvuus totuuden jälkeiselle ajalle

su 13.01. 10:25

Oulun tapahtumien poliittinen jälki on vahvempi kuin Turun terrori-iskun

pe 11.01. 23:59

Valehteliko poliisi virkavastuulla Oulun raiskaustapauksissa?

to 10.01. 23:41

Väkivaltaa Bremenissä

ke 09.01. 23:13

Feministisiä kulttuuriuutisia

ti 08.01. 22:26

Populistista harhaanjohtamista

ma 07.01. 22:29

"Ei tarvitse olla vihainen maahanmuuttajille, vaikka he välillä raiskaavat yhden tai kaksi pikkutyttöä"

su 06.01. 22:32

Kimmo Laakso - vapaa toimittaja - älyllisesti epärehellisenä raiskauksista

la 05.01. 22:56

blogit

Vieraskynä

Vihapuhe on ihmisoikeus

ke 09.01.2019 17:44

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa -luentosarja alkaa

la 12.01.2019 00:06

Professorin Ajatuksia

Oulun tapauksen poikimaa huumoria

ke 16.01.2019 23:09

Jukka Hankamäki

Edessä maahanmuuttovaalit, ja miksi?

ti 15.01.2019 23:26

Petteri Hiienkoski

Pääministerin falskit selitykset

ma 14.01.2019 00:14

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Perussuomalaiset ovat ratkaisu

ma 14.01.2019 17:38

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Suomesta tulossa Espanjaa afrikkalaisempi

ma 14.01.2019 23:12

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lopetetaan hyssyttely ja turvataan Suomen lapset!

ke 16.01.2019 23:12

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Elina Grundström on maineriski JSN:lle

to 20.12.2018 16:13

Heikki Porkka

Me tiesimme, mutta emme estäneet

ke 16.01.2019 14:28

Olli Pusa

Vastuunpakoilun SM-kisat?

la 12.01.2019 22:51

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Kuinka paljon puolue vastaa kannattajakuntaansa ?

la 22.12.2018 19:13

Reijo Tossavainen

Persujytky on viisauden alku - mutta vain vaalien alla

ma 14.01.2019 16:09

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tavattomuuden lähteillä

ke 16.01.2019 23:10

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40