Blogi: Professorin Ajatuksia, pe 24.03.2017 09:02

Aloittiko Helsingin Sanomat asiallisen maahanmuutto-uutisoinnin?

Muutama päivä sitten julkaistiin tutkimus suomalaisten asenteista maahanmuuttoon. Yksi sen tuloksista oli valtamedian täydellisestä epäonnistumisesta kertova asiallisen keskustelun puute.

Helsingin Sanomat näyttäisi aamun lehden perusteella ottaneen ihmisten näkemyksen tosissaan ja kirjoittaneen maahanmuutosta totuttua monipuolisemmin. On siis syytä tarkastella kuinka asiallisia lehden kirjoitukset lopulta olivat.
 

* * *


Ensimmäinen silmiini osunut uutinen oli otsikoitu "Lapsiin kohdistuneita pahoinpitelyjä paljastui aiempaa enemmän – joka viides pahoinpitelyrikoksen uhri on alle 18-vuotias." Uutisen sisältä löytyi kuitenkin myös maahanmuuttaja-asiaa.

Artikkelissa kerrottiin, että ulkomaalaistaustaiseen henkilön kohdistuneen rikoksesta epäilty rikoksentekijä oli ulkomaalaistaustainen 72 prosentissa tapauksista. Syntyperäiseen suomalaiseen kohdistuneen rikoksen tekijä oli puolestaan suomalainen 89 prosentissa tapauksista.

Seksuaalirikoksissa epäilty tekijä oli ulkomaalaistaustainen 42 prosentissa tapauksista. Toissa vuonna vastaava luku oli noin 20 prosenttiyksikköä pienempi.

Katsoin mielenkiinnosta mitä artikkelin pohjana käytetty Tilastokeskuksen tiedote kertoi rikoksista. Se olikin oikea runsauden sarvi, joka saattaisi kiinnostaa arvoisaa lukijaani. Suosittelen siis avaamaan yllä olevan linkin.

Tähän totean ainoastaan, että HS uutisoi rikokset asiallisesti ja oikein. Näin kansalaiset saivat aineksia asialliseen keskusteluun ja maan suurin päivälehti hoiti roolinsa tiedonvälittäjänä moitteettomasti - kuten asian tietysti kuuluu ollakin.

Kaiken kaikkiaan esitetyt luvut ovat kantasuomalaisten kannalta hyvin huolestuttavia: he joutuvat suhteettoman usein pienen ulkomaalaisväestön rikollisuuden kohteiksi ja lisäksi ulkomaalaisten välillä rehottaa rikollisuus, joka ajan myötä saattaa johtaa uussuomalaisten ryhmien ääriainesten väliseen vihanpitoon samaan tapaan kuin on tapahtunut Ruotsissa.

Kaiken kaikkiaan on syytä todeta, että huonosti maahanmuuttajia kohtaan käyttäytyvien suomalaisten typeryydet ovat saaneet suhteettoman paljon huomiota ja siten peittäneet alleen todelliset ongelmat. Jatkossa olisikin syytä kiinnittää enemmän huomiota maahanmuuttajien rikollisuuteen. Sekä ryhtyä toimiin asiantilan korjaamiseksi.
 

* * *


HS:n toisessa uutisessa paneuduttiin uussuomalaisten työllistyminen. Jutun mukaan etenkin somalialaisten ja irakilaisten turvapaikanhakijoiden työllistyminen Suomessa on heikkoa.

Tämä ei tietenkään ole tätä blogia pidempään seuranneille mikään uutinen, mutta on hienoa, että HS on uutisoinut karun totuuden myös suurelle yleisölle ja siten katsonut tarpeelliseksi palvella maksavia asiakkaitaan myös tällä tavalla.

Jutussa oli mukana kuva, jonka mukaan vähintään 15 vuotta Suomessa asuneiden irakilaisnaisten työllisyysaste on reilusti alle puolet ja miestenkin vain puolet kantasuomalaisten vastaavasta. Samankaltaiset lukemat kuvaavat myös 15 vuotta maassamme asuneiden somaleiden työllistymistä. Lyhyempään maassamme asuneiden työllistymisaste on vielä huonompi.

Jutun mukaan on siis syytä todeta, että ainakin näiden kahden maahanmuuttajaryhmän edes kohtuullisen kattava työllistäminen Suomeen on hyvin vaikeaa, ellei mahdotonta. Siten he jäävät vaille työn tarjoamia mahdollisuuksia omanarvontunnon kohottamiselle ja kotoutumiselle. Sillä voi olla kauaskantoiset negatiiviset seuraukset koko yhteiskunnan kannalta.
 

* * *


Samassa artikkelissa käsiteltiin myös maahanmuuttajien aiheuttamia kustannuksia suomalaisille veronmaksajille. Lähteeksi kelpuutettiin Suomen Perustan teettämä selvitys, jonka sanottiin kertoneen Suomeen tulleen somalin tai irakilaisen aiheuttavan keskimäärin 10 000 euron vuosikustannukset.

Yhteenvetona artikkelissa haastatellun Vattin taloustieteilijän mukaan tärkein numero pakolaiskriisissä on arvioitu oleskeluluvan saavien määrä: 10 000 henkeä. Sen voi suhteuttaa siihen, että Suomessa syntyy joka vuosi 60 000 lasta. ”Tämä ei ole mitätön asia, mutta ei missään mielessä Suomen kohtalonkysymys.”

HS:n toimituksen kantaa selvensi aamun lehden näkökulmakirjoitus, joka päättyi seuraaviin sanoihin: "mikä arvo sille pitäisi antaa, että Suomi auttaa 10 000 ihmistä pakenemaan vainoa? Olisiko esimerkiksi 100 miljoonaa euroa vuodessa liikaa siitä, etteivät tuhannet ihmiset joudu kidutuksen kohteiksi tai tule surmatuiksi?

Kellään ei ole oikeaa vastausta. Tämä kuitenkin lienee se tärkein punninta pakolaiskriisin kustannuksia ja hyötyjä mietittäessä."
 

* * *


Nämä kaksi kirjoitusta voidaankin sitten nähdä huomattavasti kyseenalaisempina kuin ensimmäiseksi analysoimani kirjoitus.

Ensinnäkin Suomen perustan laskelman mukaan irakilaisen tai somalin nettokustannus julkiselle taloudelle ei ole 10 000 vaan noin 12 400 euroa vuodessa. Tämä muuttaa HS:n artikkelissa mainitun 100 miljoonaa 124 miljoonaksi euroksi vuodessa.

Toiseksi on huomattava, että 10 000 maahanmuuttajaa vuodessa on 20 000 maahanmuuttajaa kahdessa vuodessa. Siten edellä mainittu 124 miljoonaa muuttuu 248 miljoonaksi kahdessa vuodessa, 1,24 miljardiksi kymmenessä ja 6,2 miljardiksi 50 vuodessa. Siis yhtä vuotta kohti.

Kolmanneksi tulisi ymmärtää, että 10 000 maahanmuuttajalle syntyvät lapset tulevat aikanaan maksamaan keskimäärin saman 12 400 euroa vuodessa. Siten myös heidän aiheuttamansa kustannukset suomalaisille veronmaksajille on lisättävä maahanmuuton kokonaishintaan.

Neljänneksi. Olen osoittanut kirjoituksessani huhtikuussa 2015, että Suomen perustan laskelmat eivät sisällä likimainkaan kaikkia maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia. Siihenhän ei ole laskettu esimerkiksi raiskattujen naisten pilalle menneen elämän, juutalaisen seurakunnan turvallisuuden takaamisen tai kouluttamattoman kantasuomalaisen nuoren positiivisen diskriminaatioon seurauksena saamatta jääneen työpaikan ja siitä seuraavan syrjäytymisen kustannuksia.

Viidenneksi. 10 000 maahanmuuttajaa vuodessa on noin 17 prosenttia suomalaisesta vuosiluokasta, ja päälle tulevat heidän Suomessa syntyvät lapsensa. Siten 10 000 ihmisen vuotuinen maahanmuutto muuttaisi yhdessä ihmisiässä suomalaisen yhteiskunnan väestön ja kulttuurin oleellisesti nykyisestä poikkeavaksi - mitä todennäköisimmin lähemmäksi sitä, minkä seurauksena irakilaiset, somalit ynnä muut humanitaariset maahanmuuttajat ovat lähteneet pakomatkalleen.

 

* * *


Yhteenvetona totean, että Helsingin Sanomien tämän päivän yritys uutisointinsa asiallistamiseksi on johtanut puolittaiseen onnistumiseen. Se on hyvä alku, mutta edelleen toimituksen työtä näyttäisivät häiritsevän liian voimakkaat henkilökohtaiset poliittiset näkemykset ja toimittajien huono perehtyneisyys asiaansa.

En kuitenkaan tyrmää lehden yritystä. Tämän aamun lehti oli joka tapauksessa erkkomedian aiempaan todellisuuteen verrattuna pitkä askel yksisilmäisestä propagandasta kohti asiallista tiedonvälitystä. Toivottavasti tämä on merkki lehden toimituksellisesta uudistumisesta ja pyrkimyksestä kohti valoisampaa tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Helsingin Sanomat valotti varovasti Ruotsin arkea
Suomen Perustan laskelman puutteet vähättelevät somalien ja irakilaisten aiheuttamia kustannuksia
Helsingin Sanomat valehtelee jälleen

Professorin Ajatuksia pe 24.03. 09:02

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Kalajuttuja

to 18.07. 23:06

Altruismi ja pelko leimaamisesta luovat hyvän yhteiskunnan

ke 17.07. 23:07

Kissauutinen

ti 16.07. 23:07

Sukupuolten hermostot eroavat toisistaan noin 30 prosenttia

ma 15.07. 23:10

Vasemmistoliiton synkät juuret elävät ja voivat hyvin

su 14.07. 21:39

Kahdeksasta tuli kolmetoista

la 13.07. 23:48

Oikeusturvaa ei saa unohtaa raiskauslakia uudistettaessa

pe 12.07. 23:41

Suomalainen politiikka on rikki

to 11.07. 00:07

Toimiiko Itä-Helsingissä väkivaltainen maahanmuuttajajengi?

ti 09.07. 22:15

Pietikäisen ja Kumpula-Natrin demokratiakäsitys

ma 08.07. 21:52

blogit

Vieraskynä

Kansallismielisten liittouma ry/188 -kukkavirta - terrori-iskun uhrien muistokulkue Turussa

ma 08.07.2019 22:05

Juha Ahvio

Pride-sateenkaarilippu julistaa vallankumousta ja kapinaa

la 29.06.2019 00:01

Professorin Ajatuksia

Kalajuttuja

to 18.07.2019 23:06

Marko Hamilo

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

pe 05.07.2019 00:00

Jukka Hankamäki

"Turvallinen" ja "totuudenmukainen" EU-Suomi

to 18.07.2019 23:25

Petteri Hiienkoski

Käsitys ihmisoikeuksista hämärtynyt

la 29.06.2019 22:22

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

EU:n huippuvirat

ke 03.07.2019 14:39

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Metrot - Suomen kehitysmaalaistumisen näyteikkunat

su 14.07.2019 14:34

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Pitäisikö puoluejohtajien tenteissä olla sarjat?

ti 16.07.2019 23:09

Mika Niikko

Väärinajattelijoiden oikeudet

ma 08.07.2019 21:55

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Maailma valitsee lopulta edistyksen vihreän dystopian sijaan

to 04.07.2019 15:38

Heikki Porkka

Ohjaaja Aku Louhimies vastaan päätoimittaja Jouko Jokinen (yle)

pe 05.07.2019 13:39

Tapio Puolimatka

Nuorison parissa leviävä vaarallinen muoti-ilmiö

ti 09.07.2019 22:18

Olli Pusa

Ilaskivi vastaan Rinne

ke 03.07.2019 11:12

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Punavihreys on politiikan muotiväri, josta myös persut hyötyvät

su 14.07.2019 08:50

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Mansikanpoimintaa ja sokerijuurikkaan harvennusta

su 14.07.2019 21:43

Timo Vihavainen

Viha

to 18.07.2019 23:07

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus, osa 2

to 27.06.2019 22:39