Blogi: Timo Vihavainen, ma 31.12.2018 00:17

Jäähyväiset vuodelle 1918

Jäähyväiset vuodelle 1918?

 

Oikeastaan piti kirjoittaa jäähyväisistä vuodelle 2018, mutta itse asiassa se ei olekaan ongelma, vaan lienee helppo jättää taa. Vuosi 1918 on sen sijaan paljon pahempi juttu.

Sotien välisenä aikana saattoi tapahtua, että kun kaksi miestä joutui toimimaan yhdessä, joutui toinen sanomaan, että kai tiedossa oli, että hän oli teloittanut sen toisen veljen.

Tällaisessakin tapauksessa saatettiin kyetä unohtamaan menneet riittävässä määrin, jotta yhteistyö saattoi tulla mahdolliseksi. 1930-luvulla kaikesta päätellen jo tajuttiin, että vuonna 1918 oli toimittu massapsykoosin vallassa, jollaiselle ei enää ollut edellytyksiä ja jota vain harvat jäivät kaipaamaan.

Noita jälkimmäisiäkin toki oli, mutta suurin osa kansaa halusi pestä silmistään sen pahan unen, jollaiseksi vuosi 1918 oli muodostunut. Kuitenkin kyseessä oli suuri kansallinen trauma, häpeäkin. Se tulee joissakin kaunokirjallisissa teoksissa hieman verhotusti esille. Hirtetyn talossa ei sopinut puhua köydestä.

Suhde Neuvostoliittoon ja sen kätyreihin teki sitten ikään kuin jälkikäteen vuoden 1918 suuren teurastuksen anakronistisesti oikeutetuksi ja menneisyyden nostaminen esille koko kipeässä monimutkaisuudessaan oli liian suuri tehtävä tuon traumaattisen tapahtuman molempien osapuolten perillisille.

Sitä paitsi punainen puoli oli suurimmaksi osaksi luopunut siitä ideologiasta, joka aikoinaan oli innoittanut sitä siihen vastuuttomaan politiikkaan, joka teki verilöylyn mahdolliseksi.

Toisen maailmansodan jälkeen tätä asetelma säilyi, eikä arpien avaaminen kiinnostanut muita kuin sitä ainesta, josta kohtalon oikusta oli tullut maanpetoksellinen elementti, joka yhä pyrki yhteiskunnan radikaaliin muuttamiseen. Poliittisesti se eristettiin, mihin vaikutti jo pelkkä itsesuojeluvaisto.

Vuoden 1918 tapahtumilla oli pitkät varjot, joiden merkitystä on menneinä vuosina tuskin riittävästi huomioitu. Talvisodan henki yllätti kaikki, mutta tuskin sekään olisi ollut mahdollinen ilman vuoden 1918 perintöä, joka alitajuisena vaikutti taustalla. Kyseessä taisi tosiaan olla sen sodan jatko ja toinen näytös, kuten Mannerheim esitti.

Jatkosota olikin kai sitten jo osa 3. sarjassa Suomen perimyssodat. Mutta tämä menee jo eri asiaan.

Kuten tunnettua, Juhani Paasivirran kirjat antoivat ensimmäisenä tasapainoisen kuvan tuon hullun vuoden tapahtumista, alkaen vuodesta 1917.

Sille pohjalle rakensi sitten Väinö Linna, joka mestarillisella tavalla toi nuo asiat mikrohistoriallisen, matalan katseen piiriin.

Jaakko Paavolaisen tunnollinen tutkimustyö selvitti sitten terrorin juuriaan myöten ja voisi luulla, että tämä olisi riittänyt lopullisesti siirtämään tuon tragedian viileän tieteellisen analyysin kohteeksi. Sotahan oli päättynyt jo puoli vuosisataa sitten.

Toki maamme tragikoominen vasemmistolainen nuorisoliike löysi terrorivuodesta aineksia kirjallisille pyrinnöilleen, mutta yleisesti ottaen kyseessä ei ollut enempää kuin pastissi. Pateettisia lauluja hoilattiin humalassa sen kummemmin niiden sisältöä ajattelematta.

On sanottu, että historioitsijoiden tehtävänä on rakentaa sanoista vainajille sellaiset sarkofagit, että ne pääsevät lepäämään rauhassa, eivätkä enää tunne tarvetta kummitella.

Miksi tämä sota ei kuitenkaan jättänyt yhteiskuntaa rauhaan edes suuren valtiollisen projektin (Punaisen Suomen historia) jälkeen? Valkoinen Suomi jäi julkaisujen ja osakseen saamansa sympatian osalta selvästi nyt punaisen puolen jalkoihin. Tähän vaikutti myös se meikäläinen Lenin-kultti, joka korosti maamme itsenäistyneen jo vuonna 1917.

Asioilla on syynsä eikä ole tarpeen kuvitella, että ne automaattisesti menisivät jotenkin rationaalisesti tai ansioiden mukaan.

Esko Salmisen kirja Päättymätön sota vuodelta 2008 toteaa sisällissotakirjallisuuden vinouden vasemmalle. Itse asiassa valkoista puolta käsiteltiin tutkimuksessa kovin vähän, puhumattakaan siitä, että sen tekoja olisi oikeutettu. Ero maailmansotien välisen ajan historiografiaan oli järkyttävä.

Salminen lienee jo kuvitellut, että kaikki vasemman laidan asiat oli kohteesta sanottu yhdeksänkymmenen vuoden aikana, mutta näin ei asia ollut.

Menneisyydestä kaivettiin yhä uusia detaljeja, uhrikertomuksia, joissa nyt oli ennen vähemmälle jäänyt näkökulma: naisia, lapsia ja keitä lieneekään. Olisi väärin sanoa, että näissä olisi enää tuotu esille jotakin aivan uutta, mutta epäilemättä fokusointia muutettiin.

Kokonaan uutta ei toki ollut sekään, että merkkivuonna 2018 tuotiin yksityiskohtaisemmin esille Saksan rooli asioissa ja hieman Venäjänkin. Jälkimmäisen toki oli tehnyt ajanmukaisesti jo Ohto Manninen Suomen itsenäistymisen alkutaipaleessa, mutta se olikin projekti, joka itse asiassa jäi puolisalaiseksi jostakin kummallisesta syystä.

Paljon kehuttu Seppo Aallon Vallankumous tehtailla ansaitsee arvostuksensa. Se on sitä mikrohistoriaa, jota Linna kirjoitti fiktiivisellä tasolla maaseudusta ja toki tehdasmiljöö ansaitsee tarkan kuvauksensa. Ei Suomi ollut enää pelkästään talonpoikaistalouden maa.

Mutta yhäkin tuntuu siltä, että meillä on tuijotettu silmät sokeiksi niin sanoakseni erillisvallankumoukseen. Venäjän tapahtumien täysin hallitseva merkitys omalle historiallemme on laiminlyöty. Volasen ja Lehtisen kirja on muuan poikkeus säännöstä.

Kuvaavaa muuten on, ettei suomeksi ole tähän päivään mennessä ilmestynyt ainoatakaan(!) edes jotenkin ajanmukaista esitystä Venäjän vallankumouksesta ja kansalaissodasta. Mirko Harjulan kirjat ovat hyviä, mutta kokonaisesitys puuttuu.

Tämä puute suomenkielisessä historiallisessa kirjallisuudessa on uskomaton. Toki myös Stalinin ja Leninin aikakausien suhteen ollaan yhä melko lailla Poika Tuomisen varassa, mutta kun tuon vallankumouksen ja kansalaissodan suhteen ollaan John Reedin ja neuvostokonseption tasolla…

Richard Pipes, Leonard Schapiro, Orlando Figes, Evan Mawdsley… Maailman johtaville tutkijoille on yksinkertaisesti viitattu kintaalla. Mitäs me Venäjästä.

Mutta ehkäpä nyt sitten, kun tuota yhtä sotaa on jauhettu jo sata vuotta, voidaan lopulta todeta, että se on päättynyt ainakin mitä kotimaan tapahtumiin tulee ja levottomat henget voivat rauhoittua todettuaan, että kaikki on sanottu?

Enpä tiedä, onko asia näin. Itse asiassa luulen, että nyt, kun vuoden 1918 valtava tragedia on koko raadollisuudessaan nostettu esille, on tullut aika yrittää vielä uudelleen arvioida sen jälkivaikutusta.

Kansamme eheytymisestä ennen talvisotaa on kyllä puhuttu, mutta tuskin useinkaan tajuttu, mitä asia oikein merkitsi. Eheytymistä mistä? Millainen oli oikeastaan se vuoden 1918 pitkä varjo, joka on vaikuttanut koko sen jälkeiseen historiaan ja vaikuttaa vieläkin?

Maailmansotien välisenä aikana nostettiin esille kunnia vuoden 1918 johdosta. Sen jälkeen vaiettiin ja nyt on esille noussut häpeä. Kaikille on sinänsä perusteita ja kansakunnan muistin on niitä kyettävä käsittelemäään. Myös tuota edellistä. Sekin on historiallinen tosiasia.

 

Timo Vihavainen ma 31.12. 00:17

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Helsinki on muutoksen kärjessä

ke 20.03. 11:27

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03. 23:33

Törkeä tapaus

su 17.03. 10:07

Suomenmielisyys

pe 15.03. 20:45

Kauheat puhdistukset

to 14.03. 23:15

Nyt saa jo lukea

ke 13.03. 17:42

Seremonioilla ja ilman

ti 12.03. 15:47

Ohranan arkistoista

ma 11.03. 16:14

Työn kirous

la 09.03. 16:03

Menneisyyden varjo

pe 08.03. 00:58

blogit

Vieraskynä

Ps-nuorten naiset: Nykyfeminismi tai sukupuolikiintiöt eivät edusta tasa-arvoa

ti 19.03.2019 20:01

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Utrechtin turkkilaisampujalla on ihmisoikeudet

ke 20.03.2019 11:26

Jukka Hankamäki

Miksi vaalikoneiden tuloksiin ei kannata luottaa? - Vältä kysymysten ja suositusten miinat

to 21.03.2019 01:44

Petteri Hiienkoski

The Telegraphin uutiset liikaa Facebookille: yhteisöpalvelu bannasi tiedonvälittäjän vaalien alla

ke 20.03.2019 19:18

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Yleisradio ohjaa suomalaisten ajattelua

ti 19.03.2019 11:04

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Helsinki on muutoksen kärjessä

ke 20.03.2019 11:27

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20