Blogi: Arto Luukkanen, ti 18.12.2018 21:58

Aatteiden alennusmyynti

Kuten hyvin tiedämme, joulun jälkeen koittavat railakkaat alennusmyynnit, joissa viisas kuluttaja voi saada edullisia tuotteita hyvinkin halvalla.

Ja miksipäs ei. Kauppiaat riehaantuvat yrittämään hyvää tilikautta ja myyvät ilman katteita.

Kunhan vaan tavaraa saa ulos äkkiä. Mitäpä siitä jos tulee persnettoa! Voi niitä Hulluja Päiviä! Kaikki on kaupan.

Sininen hulabaloo – ilmainen turvapaikanhylkäysvakuutus

Myös Suomen eduskunnassa on koittanut alekausi. Aatteiden alennusmyynti on rysähtänyt erityisesti sinisten ryhmään. Siellä näyttää vallitsevan viimeisten päivien hurlumhei-tunnelma. Ollaan vähän kuin Titanicissa ennen sen vajoamista; orkesteri soittaa ja laulu raikuu. 

Alekauden remakkuuspalkinto on myönnettävä ilman muuta Tiina Elovaaralle, joka on keksinyt ihan uuden tuotteen - ”sisuviisumin”.

Elovaaran ”sisuviisumi” on kuin Linnanmäen vapaalippu: se oikeuttaa ajoon kaikkiin laitteisiin ja hattarat päälle. Sen mukaan ulkomaalaiset saisivat palkinnoksi siitä, että vähän oppivat suomenkieltä, vastikkeena ”aktiivisen kotoutumisen”. Eli hulppeasti vaan kuin Hulluina päivinä. Elovaaran päivän tarjous on edullinen: aina sitä jotain siteitä maahan aina syntyy, kun siellä asuu! Kaikki arvat voittavat!

(http://tiinaelovaara1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/265867-sisuviisumi-ahkerille-maahanmuuttajille?ref=karuselli). 

Elovaaran takuu Suomeen tuleville pakolaisehdokkaille on se, että heitä ei palauteta omiin maihinsa turvapaikkahakemuksen tullessa hylätyksi! Ja ehdoksi tällaiselle kummallisuudelle ei vaadita oikein mitään. Ei edes vaadita mitään selkeitä suorituksia, kuten pysyvää työpaikkaa. Mikä vaan tahansa kelpaa.

On vaikeaa ymmärtää, miten tällaista voi esittää vakavalla naamalla.

Mutta ei pidä masentua.

Aluksi kyseessä näyttäisi olevan GCM-sopimusta ekstaasiin saakka lukeneen Elovaaran poliittinen konkurssi-ilmoitus. Mutta, mutta… kun tarkemmin ajatellaan: tässähän kirjoittaa arvovaltaisesti hallituspuolueen varapuheenjohtaja!  

Elovaaran vapaalipputarjous kertoo sen että sininen puolue on hallitusvaltansa viime hetkillä valmis myymään ihan kaiken. Rellestykselle on saatava hinta. Tavara on saatava ulos kaupasta.

Sama näkyi myös ministeri Sampo Terhon esiintymisessä eduskunnassa. Hänen viimeinen puheensa oli jonkinlainen ”krik dusha” – sielun huuto - jossa puhuja peilaili oman poliittisen uransa loppua. Puheen todellinen intentio ja sisältö oli: ”tässä me ollaan taas – politiikalla ei ole mitään välii… tsaippadaippadaa….”

Se sama hälläsväliä – venäjäksi ”vsjo ravno” (mitää välii…) näkyy myös Soinin plokeissa, joissa poliittisen tuntumansa menettänyt ulkoministeri keräilee kasaan aatteittensa rippeitä. Timo on tässä asiassa hengästynyt ja väsynyt.

Viime vaalikaudella näitä ”kauhun huutoja” ja ”tunnustuksia” tuli demarien piiristä, jossa pelättiin tulevaa vaalitulosta. ”Ovatko duunarit hylänneet meidät” parahdukset olivat ihan aitoja ja ennustivat tulevaa. Nyt lähteenä ovat siniset. Tosin viime aikoina pikkasen demaritkin – kun se himoittu vaalivoitto ei tulekaan! Mitä myydään? Luvataanko toinen satanen? Mitä pitäisi sanoa? Apua!?

Mielenkiintoista ja samalla pysäyttävää. Mikään ei kosketa niin kuin ihminen, joka on pysähtynyt ja etsii tulevaisuuttaan.

Tämä sopii hyvin joulun sanomaan. Jotain uutta syntyy ja vanhan on väistyttävä. On aika pysähtyä.

Hiljentyä.

Arto Luukkanen

PS. Tämän aamun luku on: 12 000. Kiitos edellisen blogin kirjoittajille - kommentteja tuli ennätykselliset 409.

 (https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/3592).

Asia on yhteinen. Tässä asiassa ei ole väliä siitä mitä äänestää ja kuka on: meitä suomalaisia keitetään nyt yhteisessä kattilassa. Pelastetaan isänmaa! Yhdessä.

PPS. Löin aamulla Järvenpään viisaimman miehen (demari) kanssa vetoa pullakahveista että aloite saa yli 50 000 nimikirjoitusta. Hänen mielestään se saa vain 25 000 kappaletta nimikirjoituksia. Olen varma, että tässä asiassa hän on väärässä. Muuten hän on mukava mies. Ja viisas.

 

Arto Luukkanen ti 18.12. 21:58

Arto Luukkanen

Dosentti Arto Luukkanen toimii Venäjän ja Itä-Euroopan yliopistolehtorina Helsingin yliopiston Renvall-instituutissa. Vuonna 1964 syntynyt Luukkanen on väitellyt vuonna 1994.

tuoreimmat

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02. 13:58

Sota-Lintilän horinat - Taivaan lahja Putinille?

su 11.09. 13:29

Löfvengate - kun Suomen valtiovalta luovutettiin suullisesti Ruotsille

ke 18.11. 17:19

Miljardien Sanna! Miljardien Matti!

su 25.10. 23:07

Marinin hallitus petti omat sanansa ja lopulta hallituskumppaninsa

su 27.09. 22:58

Päivi Räsäsen maalittaminen uskonnon yo-kokeessa

ma 21.09. 22:45

Puhtain asein puhtaan asian puolesta - avoin kirje Mikko Kärnälle ja Oula Silvennoiselle

su 13.09. 23:00

Lusikat jakoon! Kirkon perinteisten arvojen junttaus uhkaa uskonnonvapautta

ke 09.09. 22:28

Sanna Marin saa ihmiskunnan kalleinta koulutusta

ti 01.09. 22:56

Minskin "suutari" - vallankumous ei tule pelkästään kävelemällä

ma 24.08. 22:22

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Onko historialla merkitystä?

su 18.02.2024 17:41

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

YLEN häveliästä

pe 02.02.2024 14:01

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44