Blogi: Professorin Ajatuksia, la 15.12.2018 00:00

Ovatko kantaväestön tekemät raiskaukset hyväksyttäviä?

Akatemiatutkija Suvi Keskinen ja professori Päivi Honkatukia asettivat mielipidekirjoituksessaan kolme kysymystä, jotka vaativat vastausta myös - ja etenkin - maahanmuuttokriittisiltä ihmisiltä. Niinpä koin kirjoituksen luettuani tarvetta vastata siihen.

Ensimmäinen kysymys kuului seuraavasti: "eikö ole syytä puuttua seksuaaliseen väkivaltaan ja sitä mahdollistaviin toimintamalleihin verkkoympäristössä kokonaisuudessaan – yhtä lailla silloin, kun sen tekijöinä ovat valtaväestöön kuuluvat miehet?"

Vastaan kysymykseen, että kyllä, seksuaaliseen väkivaltaan pitää puuttua aina kun sellaisesta on viitteitä. Näin myös silloin, kun se tapahtuu verkossa ja tekijä kuuluu valtaväestöön.

Toisessa kysymyksen tutkijakaksikko tiedusteli, että "onko tyttöjen kokema väkivalta vähemmän pöyristyttävää, jos sen tekijä on (valtaväestöön kuuluva) koulun opettaja, urheiluvalmentaja tai poliitikko?"

Tähän kysymykseen vastaan, että ei ole. Itse asiassa opettajan, urheiluvalmentajan tai poliitikon tekemä väkivalta on aivan erityisen pöyristyttävää, koska tällaisilla ihmisillä on erityisasema uhreihinsa. Olisi hienoa, jos tämä näkyisi myös oikeuden päätöksissä.

Kolmas kysymys oli muotoiltu mielenkiintoisesti. Se nimittäin kuului, että "miksi tällöin ei kysytä, edustavatko näiden miesten teot ­sitoutumista suomalaisiin arvoihin ja onko niiden pahuus käsittämätöntä?"

Vastaan kysymykseen, että todennäköisesti siksi, ettei Suomessa liene mitään syytä epäillä tällaitsen tekojen edustavan millään tavalla suomalaisia arvoja tai ettei tekojen pahuus olisi kaikkien mielestä käsittämätöntä. Päinvastoin, suomalaisen tekemänä tällaiset rikokset ovat vieläkin käsittämättömämpiä kuin epätasa-arvoisista kulttuuritaustoista tulevien tekemänä. Mutta siis täsmälleen yhtä tuomittavia.

Epäilen tutkijakaksikon kysymysten juontavan siitä, että tällaisia kysellään silloin kun muunkulttuurinen henkilö on syyllistynyt seksuaalirikoksiin. Jos ja kun näin on, liittyy asiaan nähdäkseni ainakin kaksi huomioon otettavaa seikkaa.

Ensinnäkin Suomessa ei tunneta näitä muita kulttuureita. Siksi kysymykset heidän kulttuureidensa arvoista ja pahuudesta - sekä meikäläisten arvojen omaksumisesta - ovat ymmärrettäviä ja jopa tärkeitä.

Toiseksi tietyistä kulttuureista tulevat ihmiset ovat oleellisesti eurooppalaista kantaväestöä useammin - suhteessa väkimääräänsä - syyllistyneet seksuaalirikoksiin sekä Suomessa että muualla. Lisäksi Oulussa tapahtunut alaikäisen ympärillä pyörinyt kahdeksan miehen raiskausrinki on jotain sellaista, jota Suomessa ei ole aiemmin ollut tai ainakaan uutisoitu.

Sen sijaan muualta tunnetaan vastaavia, ja jopa paljon pahempia maahanmuuttajiin liittyviä seksuaalirikosvyyhtejä. Siksi kutsuinkin aiemmassa kirjoituksessani Oulun tapahtumia pikku-telfordiksi tuhansia tyttöjä hyväkseen käyttäneiden uusbrittiläisen raiskausringin mukaan.

Laajemmassa viitekehyksessä kyse on siitä, että laajamittainen maahanmuutto vieraista kulttuureista on muuttamassa suomalaista yhteiskuntaa nopealla vauhdilla, eikä tälle kehitykselle ole edes suomalaisten merkittävän vähemmistön tukea. Sen sijaan vapaa keskustelu aiheesta on lehtien sensuurilla ja jopa oikeustoimilla tukahdutettu, kuten esimerkiksi Uuden Suomen kansanedustaja Laura Huhtasaarelle langettama kirjoituskielto tai taannoinen Jussi Halla-ahon tuomio osoittavat. Siksi en tarjonnut tätäkään kirjoitusta Helsingin Sanomien julkaistavaksi, koska en uskonut sillä olevan läpimenon mahdollisuuksia.

Lopuksi tahtoisin kysyä Keskiseltä ja Honkatukialta, että miksi he eivät ole osanneet itse vastata kysymyksiinsä, vaan vihjaavat, että Suomessa jotenkin hyväksyttäisiin kantaväestön tekemät seksuaalirikokset. Ja samalla ovat olevinaan ymmärtämättä, mistä maahanmuuttajataustaisten raiskaamiseen liittyvät kysymykset johtuvat.

On nimittäin mahdoton kuvitella, ettei tutkijakaksikko olisi perillä kaikesta siitä, mitä olen edelle kirjoittanut. Tai ellei ole, on heidän syytä perehtyä nykyistä paremmin tutkimusaiheeseensa. Tai ehkäpä vain pyrkiä eroon älyllisestä epärehellisyydestä.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Pitäisi tehdä välikysymys Oulun raiskausringin takia
Tuhannen uhrin pedofiilirinki
96% suomalaisista haluaa rajoittaa EU:n ulkopuolelta tulevaa maahanmuuttoa

 

Professorin Ajatuksia la 15.12. 00:00

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Poliittinen korrektius vie harhaan

ma 24.06. 23:39

Käytännön sosialismia

ma 24.06. 00:17

Toivossa on hyvä elää, sanoi lapamato

to 20.06. 23:00

Jos 100 200 miljoonaa ihmistä lähtee Afrikasta liikkeelle...

ti 18.06. 23:47

Kansa tuomitsi vallankaappauksen

ti 18.06. 00:41

Sademetsätuhon syyt

su 16.06. 23:39

Mitä Maria Pettersson kertoo journalismistamme?

la 15.06. 22:50

Edistyksellisiä kulttuuriuutisia

la 15.06. 01:03

Merikapteenin oikeudenkäynti mittaa EU:n jäsenvaltioiden itsemääräämisoikeutta

pe 14.06. 00:05

Hallitus aloitti odotetusti korruptiolla

ke 12.06. 23:20

blogit

Vieraskynä

Päivi Räsäsen avoin kirje arkkipiispa Luomalle

ti 18.06.2019 23:56

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Poliittinen korrektius vie harhaan

ma 24.06.2019 23:39

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Kuka kantaa vastuun SETA-lobbareiden aiheuttamista peruuttamattomista vahingoista?

ti 28.05.2019 22:52

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Tanska - maahanmuuttovastainen sosialidemokraattinen puolue voitti vaalit

to 06.06.2019 11:26

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Perussuomalaisten puoluesihteeriksi osaava tekijä: Arto Luukkanen

ma 24.06.2019 07:31

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Demokraattinen repressio

ma 24.06.2019 23:40

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19