Blogi: Timo Vihavainen, to 06.12.2018 12:56

Satuja lapsille

Sankaruus tarjolla

Motto:

 Kasvaako maine tantereella vaan,

jot’ uljaan urhon veri kostuttaa

vai eikö aseetonkin toisinaan,

voi miehuutt’ osoittaa?

 

Jokainen totalitaarinen liike haluaa ennen muuta muokata lapset oman mallinsa mukaisiksi. Vanhempi sukupolvi on sen käsityksen mukaan kasvanut väärien arvojen ja asenteiden maailmassa ja siis jo menetetty, mutta uuden on mahdollista päästä kommunismiin tai mikä -ismi se nyt milloinkin on. Siksi juuri siihen on panostettava.

Kirjakaupassa huomasin parikin nidettä kirjaa nimeltä Iltasatuja rohkeille tytöille. Tekijöinä on kaksi nimestä päätellen italialaista feministiä ja kirjat esittelevät henkilöhahmoja Audrey Hepburnista Mata Hariin ja Simone Weiliin. Mainoksen mukaan joukossa on myös Kristiina Suuri, mutta itse asiassa on taidettu tarkoittaa Katariinaa.

Noiden, kuulemma hyvin menestyneiden opusten innoittamina on kaiketi syntynyt se samantyyppisten kirjojen ruuhka, joka nyt täyttää kauppojen hyllyt. Löytyy  niin suomalainen Sankaritarinoita tytöille, kuin Itsenäisiä naisia, 70 suomalaista esikuvaa sekä Tarinoita suomalaisista tytöistä, jotka muuttivat maailmaa.

Mainoslööppien mukaan nuo käsitellyt henkilöhahmot ovat rikkoneet lasikattoja ja astuneet ulos perinteisistä sukupuolirooleista. Elämäntarinat kuulemma kannustavat ja inspiroivat, hämmästyttävät ja jättävät jäljen.

Saattaahan se näin olla. Mutta minkä ikäiset lapset mahtavat kiinnostua henkilöistä, jotka ovat vaikkapa YK-virkamiehiä, feministisiä kirjailijoita tai astiakaapin keksijöitä?

Hallitsijat, vakoojat, merirosvot, lentäjät ja vastaavat hahmot sen sijaan varmaankin saattavat olla kiinnostavia, vaikka kaikki tuskin ovat mahdollisia esikuvia.

Mutta pitääkö sankarin olla nimenomaan esikuva, sellainen, jonka kaltaiseksi haluttaisiin itsekin tulla?

Lienee selvää, että lapset murrosiän jälkeen alkavat hahmottaa maailmaa yhä realistisemmin ja samalla urasuunnitelmista jäävät pois ainakin hallitsijan, merirosvon ja ehkä vakoojankin ammatit.

YK- tai -EU-virkamieheksi on tie sen sijaan vapaana kyvykkäille ja hieman muillekin. Jos hyvää tuuria ja sponssia riittää, voi luultavasti kenestä tahansa myös tulla jokin räpin tai muun puolimusikaalisen ilmaisumuodon ns. tähti, joissakin rajoissa.

Saattaa se hyvinkin olla, että tällaisia kirjoja tarvitaan pönkittämään tyttöjen itseluottamusta, joka ei taida aina olla niin korkealla, kuin olisi toivottavaa.

Mutta eiköhän se nyt liene yleisesti tiedossa, että naiset voivat nykyään ryhtyä uraa luomaan kaikilla aloilla, mikäli halua siihen riittää. Miehet ovat luoneet maailman, joka yhä vähemmän vaatii miehisiä erikoisominaisuuksia millään alalla.

Tie on naisille vapaa ja nyt se on jo niin sanotusti päällystetty viertotie. Voitaisiin sanoa, Napoleonin ajan tunnusta toistaen: La carriére ouverte aux talents! Tie on auki sille, jolla on kykyjä! Mutta kun kaikilla ei ole haluja kaikille aloille. Pitäisikö olla ja jos, niin miksi?

Mutta onko sankari se, joka ryhtyy johonkin sukupuolensa kannalta harvinaiseen ammattiin? Onko sankari ylipäätään kukaan ammattinsa perusteella?

Toki vielä 1800-luvulla sanat sankari ja sotilas koettiin enemmän tai vähemmän synonyymeinä. Mitenkäs Seitsemässä veljeksessä laulettiinkaan: Ei mua peljätä piispa, ei pappi, kohta on ylläni sankarin takki! Kyllähän kruunu sankariensa puolia piti.

Niin, että maan eestä vaikka kaatumaan naiset ovat olleet jo kauan tervetulleita. Mutta toki historiassa tuonen vaatima vero sotasankareista on sukupuolijakautumaltaan kovin epätasainen, etten sanoisi epätasa-arvoinen.

 Olihan meillä tai oikeastaan naapurilla vaikkapa nyt tuo Annika Svan, naispuolinen rakuuna. Mutta hän taisi olla äärimmäinen harvinaisuus, samoin kuin Nadežda Durovakin. Tasa-arvosta sotahistoria on kovin kaukana, mutta toivokaamme toki tulevaisuuden tasoittavan tilit!

Mutta ehkä voisimme sopia siitä, etteivät virkamiehet yleensä ole olleet sankareita, lukuun ottamatta nyt jotakin maaherra Wibeliusta, Eila Kännöä ja mahdollisesti joitakin muita.

En myöskään oikein usko, että joku Koko Hubara voisi olla nuoria innoittava sankarihahmo, vaikka onkin tehnyt ruskeudestaan menestyvän brändin. Alma, joka kuulemma keväällä tekee levynkin, lienee jo tässä suhteessa vakavammin otettava tyyppi, vaikka en itse imponoidukaan hänen saavutuksistaan.

Mutta ehkäpä kuitenkin on yksi asia olla sankari ja toinen asia olla idoli. Vai onko? Idoli (kr. eidolon= epäjumala) on palvonnan kohteeksi syystä tai toisesta nostettu ihminen. Sellainen on näissä kirjoissa esimerkiksi Madonna, joka lienee merkittävä rock-tähti aikana, jolloin rock-konserteissa musiikki on jäänyt taka-alalle.

Joka tapauksessa Madonna taitaa symbolisoida aivan erityisesti aikamme egoismia ja hedonismia ja on huomiota herättävästi rienannut uskontoa, jonka kai katsottiin olleen merkittävä este ihmisten vapaalle kukoistukselle edellä mainitussa suhteessa. Eiköhän hänkin siis liene jonkinlainen sankari, kysymys vain kuuluu kenen? Kaikki eivät varmastikaan häntä ihaile, mutta ehkäpä he edustavat väärää ja vahingollista ideologiaa?

Gary Grandin kerrotaan olleen kaikkien janoisten sankari ja Gary Grant lienee saanut paljon naispuolisia faneja. Yleensäkin todella merkittävät sankarit ovat perinteisesti aina olleet sankareita yli sukupuolirajojen ja usein muidenkin rajojen. Ovatko sellaiset kenties nyt vanhanaikaisia?

Koko tästä sankarigalleriasta tulee se maku, että siinä todella pyritään sukupuolittamaan ihmiset jo lapsesta pitäen, tarkoittaen tällä muotisanalla sitä, että sankaruuden kaltainen tärkeä instituutio pyritään jakamaan sukupuolittain. Ikään kuin muka riippuisi sukupuolesta, ketä joku ihminen voi pitää sankarina/sankarinaan.

Tässä näyttäisi ilmenevän jonkinlainen pyrkimys jakaa ihmiskuntaa kahtia.

Nykyisen feministisen ideologian kannalta tällainen saattaa olla luonnolliseksi koettu tai ainakin tavoiteltava tila, mutta syvemmälle katsoenhan kyse on silkasta barbariasta.

Ihmisyys on koko ihmiskunnalle yhteinen asia ja sen kiistäminen ja hajottaminen, olkoonpa sitten rodun, kansallisuuden, sosiaaliluokan tai sukupuolen perusteella on kaikissa tapauksissa yhtä barbaarista. Sen mukaisesti myös sankaruuden jakaminen sukupuolen perusteella on yhtä surkea kuin teennäinen yritys.

Tuosta teennäisyydestä tulee mieleen se valtava sankarigalleria, joka aikoinaan rakennettiin uuden yhteiskunnan ja uuden ihmisen rakennustyön sankareille, jotka ennen pitkää sitten saivat rinnalleen sotasankarit.

On epäilyksen ulkopuolella, etteikö joukossa olisi ollut paljon aidosti urhoollisia ja itsensä toisten hyväksi uhranneita ihmisiä, etenkin sotasankarien joukossa.

Kansalle tarjoiltu sankarin rooli oli erittäin vaativa ja ankara. Arkkityyppinen sankari oli Nikolai Ostrovskin Kuinka teräs karaistui-kirjassaan esittämä, itse asiassa omaelämäkerrallinen Pavel Kortšagin, joka taisteli sekä luokkavihollista vastaan, että pikkuporvarillisuutta vastaan niin ympäristössään kuin omassa itsessään. Hän oli kova kuin timantti ja uhrasi elämässä kaikkensa aatteelleen.

Tällaisten ihanteellisten ja varmaan aina joskus todellistenkintyön ja taistelun sankarien ohella kuitenkin sankarin sädekehä kiinnitettiin aina myös korkeisiin asemiin kiivenneiden toimihenkilöiden pään päälle.

Niinpä komeita patsaita, nimikkokaupunkeja ja -katuja, tehtaita ja kolhooseja nimettiin hallinnollisten toimihenkilöiden kunniaksi, vaikka heidän tosiasialliset saavutuksensa olisivat jääneet kovin vaatimattomiksi. Joissakin tapauksissa sankaruus nyt vain seurasi jo viran puolesta.

Kun Neuvostoliitto sitten romahti, romahti myös näiden sankarien maine. Joillakin näin kävi ansaitusti, joidenkin kohdalla arvonalennus lienee ollut kohtuutontakin.

Kustakin sankaristahan tehtiin aina myyttinsä, joka ei välttämättä ollut kovinkaan uskollinen tosiasioille. Tässä suhteessa tyttöjen satukirjat kaikesta päätellen ovat samalla viivalla. Tarinat sankareista on näet nimenomaan kirjoitettu satujen muotoon…

En tiedä missä määrin todellisuus on kirjoittajia kiinnostanut, mutta eihän totuus sadun kanssa ainakaan yhteneväinen voi olla. Ja hagiografialla on omat tavoitteensa, jotka usein ovat historian kanssa ristiriidassakin.

Tutustumatta perin juurin näiden kirjojen antiin, näyttää ainakin siltä, että sankaruuden alleviivaamiseksi ja korostamiseksi on ollut kiusausta maalata yksiselitteisen ikävä  muotokuva niistä miehistä, joiden kerrotaan koettaneen estää sankareiden urotyötä: sankari on saanut rystyset valkeina puristaa tuolinsa karmeja, kun luentosalillinen miehiä on vaatinut häntä poistumaan…

Eiköhän naisten vapautumisen tiellä merkittävimpiä uranuurtajia ole löytynyt nimenomaan miesten joukosta, John Stuart Mill yhtenä hyvänä esimerkkinä.

Ja mitä tulee siihen sankaruuteen ja moraaliseen rohkeuteen, ei sellaista ainakaan voi osoittaa juoksemalla lauman mukana, vaikka se ajaisi edistykselliseksikin koettua asiaa.

Joku Eila Kännö, joka noudatti vakaumuksensa mukaista politiikkaa, vaikka sai koko moraalisäteilyllään briljeeraavan joutoväen vihat niskoilleen, oli epäilemättä sankarillinen hahmo. Samaa ei voi sanoa kaikista lapsille tarjotuista henkilöistä.

Mutta Kännöä ei taida löytyä yhdestäkään kirjasta.

 

Timo Vihavainen to 06.12. 12:56

(Kaikki OM:n osoitteet vaihdettiin turvallisiksi https- osoitteiksi 28.10.2018. Muutos nollasi osan vanhoista FB peukutus- ja jakolaskureista)

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Tatuoitu nainen

la 08.12. 23:22

Siivottomuuden psykologiaa

pe 07.12. 23:08

Satuja lapsille

to 06.12. 12:56

Kansallispäivä

ti 04.12. 22:31

Suuri johtaja

ma 03.12. 22:50

Euroopan konsertti I

la 01.12. 23:34

Ukraina on eri maata

la 01.12. 11:27

Pankin ja kilpailun merkityksestä

pe 30.11. 00:03

Nationalismi saa haastajan?

ke 28.11. 23:27

Tarpeettoman tasavallan roolit

ti 27.11. 22:53

blogit

Vieraskynä

Kirja-arvio: Kiinalainen juttu

su 18.11.2018 00:00

Juha Ahvio

Sananvapaus on uhattuna Suomessa

to 06.12.2018 13:01

Professorin Ajatuksia

Kirjailijan helvettiin-toivotukset päätyivät lehden sivuille

la 08.12.2018 23:21

Jukka Hankamäki

Avoin kirje Uuden Suomen Markku Huuskolle ja Alma Medialle

la 08.12.2018 23:24

Petteri Hiienkoski

Ylen sokeat politrukit "natsijahdissa"

pe 07.12.2018 05:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Afrikan tulevaisuus huumeiden varjossa

su 09.12.2018 15:21

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Hyvää itsenäisyyspäivän aattoa!

to 06.12.2018 12:57

Mika Niikko

Itsekkyyden naamiaiset

ma 02.07.2018 00:54

Musta Orkidea

Viimeisen muurin takana on totuus

ke 14.02.2018 10:55

Mikko Paunio

Jani Toivola, vammaiset ja vihreä identiteettilässytys

to 20.09.2018 16:44

Heikki Porkka

Yle, YK, islam, Viro ja GCM

ma 10.12.2018 10:56

Olli Pusa

Länsimaiden perikato?

su 02.12.2018 22:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Yle asennekasvatuksen asialla

to 23.08.2018 14:57

Reijo Tossavainen

Agendatoimittajat turvautuvat jo natsien propagandajohtaja Göbbelsin oppeihin

la 08.12.2018 18:28

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Kokonaisuuden hahmottaminen

ti 17.10.2017 12:43

Timo Vihavainen

Tatuoitu nainen

la 08.12.2018 23:22

Matti Viren

Taas se Impivaara

ma 06.08.2018 22:40