Blogi: Professorin Ajatuksia, la 01.12.2018 11:25

Tanskan hallitus esittää maahanmuuttoon uudistuksia

Yleisradio kertoi meille, että tanskalaisten uuteen budjettiesitykseen sisältyy kaksi maahanmuuttoaiheista uutista. Ensimmäisen mukaan rikoksiin syyllistyneet turvapaikan hakijat sijoitettaisiin Lindholmin saarelle asuntolaan, josta tie kulkisi ainoastaan rajojen ulkopuolelle.

Ehdotus on kerrassaan loistava. Ja sellaisena mm. tässä blogissa Suomen kohdalle jo aiemmin ehdotettu - tosin sillä erotuksella, että eristyksiin olisi sijoitettava myös kaidalla tiellä pysyneet maahanmuuttajat, joilla ei ole todettu turvapaikan tarvetta.

Toinen juuttihallituksen ehdotus on vieläkin loistavampi. Sen mukaan pakolaiset - joilla on turvapaikan tarve - sitoutuisivat palaamaan kotimaihinsa sen jälkeen, kun olot niissä ovat rauhoittuneet.

Tämän pitäisi tietenkin olla itsestäänselvyys, sillä eiväthän pakolaiset ole työn perässä kulkevia siirtolaisia vaan kotiolojaan pakenevia ihmisiä. Toki on kuitenkin selvää, että myös pakolainen voi integroitua niin hyvin uuteen kotimaahansa, että pystyy elättämään itsensä ja ehkä perheensäkin. Tällöin hän voi tietenkin saada jopa pysyvän oleskeluluvan työnteon perusteella.

Tanskan hallituksen esityksiin liittyy kuitenkin yksi äärimmäisen negatiivinen seikka: miksi Suomessa ei ole sellaista eduskuntaa ja hallitusta, jotka toteuttaisivat juuttien suunnittelemat asiat myös Suomessa. Poliittisista liikkeistämmehän vain vajaan kymmenen prosentin kannatuksen saavat Perussuomalaiset ovat Tanskan hallituksen linjoilla.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Vain siksi, että se kuvaa identiteettiä ja vakaumusta
Tuhoaako maahanmuutto ihmisten tasa-arvon Tanskassa?
Kielteisen päätöksen saaneille on rakennettava turvapaikka

 

Professorin Ajatuksia la 01.12. 11:25

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03. 23:31

Suomalaiset haluavat vihervasemmiston hallitukseen

su 17.03. 10:06

Kaikki terroristit eivät ole muslimeita

pe 15.03. 20:44

Pirullisia ympäristöongelmia

to 14.03. 23:14

Kohti parempaa kulttuuria

ke 13.03. 17:41

Piia Elonen listasi puolueita järjestykseen

ti 12.03. 15:33

Muslimien maahanmuutto on kytkettävä työllisyys ja rikostilastoihin

ma 11.03. 16:13

Hallitus kaatui, mutta Ylen toimittaja haastatteli toimittajaa

la 09.03. 16:03

Optimaalinen unelmamaailma

pe 08.03. 00:57

Se mikä on Afrikassa hyvä, halutaan lopettaa Suomesta

ke 06.03. 23:59

blogit

Vieraskynä

Amerikasta mallia vihapuhekampanjaan

la 16.03.2019 12:34

Juha Ahvio

Vuosi 2019 totuuden valossa: Miksi kristityn tulee olla kansallismielisen isänmaallinen?

su 17.03.2019 10:23

Professorin Ajatuksia

Vakiintuneet maahanmuuttoasenteet

ma 18.03.2019 23:31

Jukka Hankamäki

Rock and rollin voodoomies kertoo, miksi "apulaissheriffiä ei pompoteta"

ma 18.03.2019 23:35

Petteri Hiienkoski

Terrorismista länsimaisen demokratian tuhoamiseen

ma 18.03.2019 01:44

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Riittää, että kansa on sitä mieltä

ti 05.03.2019 14:48

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Työvoiman tarveharkinnan poiston tuhoisat seuraukset

la 16.03.2019 16:17

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Lapset marssilla - kuten suomettumisen aikana

pe 15.03.2019 20:46

Mika Niikko

Kuka opettaa sinun lapsellesi seksuaalisuudesta?

ma 28.01.2019 22:12

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

Otsikko

su 10.03.2019 10:50

Heikki Porkka

Perussuomalaisia johdetaan Brysselistä?

to 14.03.2019 13:48

Tapio Puolimatka

Kirjablogi: Vaarallinen vihreä valhe

su 17.03.2019 10:11

Olli Pusa

Berner kävelevänä skandaalina

pe 22.02.2019 00:16

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

ISIS-morsiamet - tätä dokumenttiä ei Yle esitä

ke 13.03.2019 20:09

Reijo Tossavainen

Journalistin päätoim. M. Pettersson: "Me vaikutamme äänestystulokseen"

to 14.03.2019 18:27

Jessica Vahtera

Työpaikkoja ei synny tilastotempuilla

pe 27.04.2018 12:59

Pauli Vahtera

Tyhjästä on paha nyhjästä

la 16.03.2019 11:29

Timo Vihavainen

Käppäukolle kyytiä

ma 18.03.2019 23:33

Matti Viren

Populismia

ti 19.02.2019 23:20