Blogi: Heikki Porkka, pe 30.11.2018 09:45

Hei hulinaa!

 

Ylen toimittajan mukaan edellinen G20-kokous “meni hulinaksi, kun mielenosoittajat polttivat autoja ja tukkivat teitä Hampurissa”.
Näillä sanoilla suomalaisia valistettiin Ylen aamun uutislähetyksissä (30.11.2018), joissa kerrottiin Argentiinassa järjestettävästä G20-kokouksesta samalla ”Hampurin hulinaan” viitaten.

Hmmm, ”meni hulinaksi”. Aika kevyesti ja todellisuuden vastaisesti ilmaistu, sillä oikeasti Hampurin G20-kokouksen aikana ei hulinoitu vaan mellakoitiin ja vandalisoitiin ympäristöä erittäin väkivaltaisesti.

Yleisradion toimittajille tuotti edellisellä kerralla suuria vaikeuksia kertoa ketkä olivat Hampurin vakavien väkivaltaisuuksien takana.

Miksi Ylen toimittajat välttivät väkivallan harjoittajien viiteryhmistä puhumista?

Siksi, että väkivallan ja törkeän vandalismin takana oli kaupunkiterroria harjoittava Antifa äärivasemmistolaisina sympatisoijineen.
Hampuriin matkusti väkeä myös Suomesta ja tiedossa on, että osa heistä edusti vihreitä ja vasemmistoliittoa.

Antifan toiminnalle sympatiaa tai vähintään ymmärrystä ovat viime vuosina osoittaneet useat suomalaiseen äärivasemmistoon linkittyvät henkilöt, esimerkiksi Li Andersson, Paleface, Paavo Arhinmäki, Riku Rantala ja Teivo Teivainen.
Li Anderssonia lukuun ottamatta muut esiintyivät Palefacen musiikkivideolla kohtauksessa, jossa liehuu avoimesti kaupunkiterroria harjoittavan Antifan lippu.

Yleisradion johtoa Palefacen, Arhinmäen, Rantalan ja Teivaisen näkyvä esiintyminen äärivasemmiston väkivalta- ja vandaaliorganisaation edustajien kanssa ei ole haitannut, sillä kaikki ovat saaneet paljon ruutuaikaa Ylen lähetyksissä Palefacen videon julkaisun jälkeen.
Video on sama, jossa esiintyy myös irakilaislähtöinen mies, joka puukotti kuoliaaksi 86-vuotiaan suomalaisvanhuksen Helsingin Puotilan kappelin läheisyydessä.
Murhaajan sosiaalisen median kirjoitusten perusteella hän on vankka ”rauhan uskonnon” kannattaja.

Jännä juttu oli sekin asia aamun uutisissa, että Ylen toimittaja ei kertonut ”Hampurin hulinasta” mainitessaan sitä, että Antifan ja äärivasemmistolaisten mellakoinnissa loukkaantui satoja poliiseja.
Hampurin poliisin operaatiopäällikön mukaan poliiseja loukkaantui yhteensä 476, osa heistä vakavasti.

Nähtävästi poliisien väkivaltainen vastustaminen ja tietoinen vahingoittaminen ovat Ylen toimituksen mielestä coolia hommaa, koska poliisin vihaaminen nyt vaan on vasemmistolainen perinnetapa.

Hampurin G20-kokouksen jälkeen Saksassa asuva vapaa toimittaja Pertti Rönkkö kirjoitti seuraavasti fb-seinällään:

"Osansa saivat myös sivulliset "kaupunkisissien" tuikatessa tuleen heidän autojaan pitkään treenatulla taktiikalla: ensimmäinen lyö ikkunan säpäleiksi, toinen kastelee bensalla, kolmas sytyttää.

Vasemmistopuolue Linke ja vihreät syyttävät tilanteen eskaloitumisesta poliisia, muut puolueet puolestaan niitä äärivasemmistolaisen väkivallan vähättelystä ja tukemisesta.

Kritiikin kohteeksi on joutunut myös demarien liittokanslerikandidaatti Martin Schultz hänen yhdyttyään Linken pääehdokkaan Sahra Wagenknechtin näkemykseen, että väkivaltaan syyllistyneet eivät ole oikeita vasemmistolaisia vaan terroristeja.

Selitys kuulostaa yhtä epäortodoksiselta kuin islamoppineiden vakuuttelut, ettei islamisteilla ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Äärivasemmistolaiset eivät hyväksy aatteensa aitouden epäilyä vaan pitävät kiinni tavoitteestaan luoda kapitalismista ja valtiosta vapautettu rajaton maailma, jossa kaikki kuuluu kaikille."

Vasemmistolainen väkivalta on Ylen toimittajien silmissä niin hyvää ja maltillista, että organisoitua, raakaa ja vaarallista väkivaltaista toimintaa sekä siihen kytkeytyvää poliisin työn väkivaltaista vastustamista kutsutaan hulinaksi.
Pienintäkään epäselvyyttä ei jää sen suhteen, mihin poliittiseen suuntaan Ylen useiden toimittajien sympatiat kallistuvat.

Millaista termiä Ylessä olisi käytetty, jos asialla olisivat olleet mystiset äärioikeistolaiset, joita Yle ja suomalainen vasemmisto havaitsevat kaikkialta sieltä, mistä löytyy ihmisiä, joiden näkemykset poikkeavat vasemmistolaisesta yhteiskuntakäsityksestä?

Valtamedia ohjaa suomalaisten ajattelua sananvalinnoilla, joilla joko pehmennetään tai kovennetaan suhtautumista uutisoinnin kohteeseen.
Oikea tapa olisi pyrkimys neutraaliin ilmaisuun, mutta merkkiäkään siitä, että tällaiseen suuntaan edes pyrittäisiin, ei ole näkynyt ainakaan Ylen uutistoiminnassa.

Yle on veronmaksajien kokonaan kustantama media, joten sillä on erityinen velvollisuus pyrkiä tasapuoliseen ja neutraaliin uutisoinnin muotoon.

Kaupallinen media on asia erikseen. Valtionapua Ylen lisäksi saavaa MTV:tä lukuun ottamatta kaupallisen median menestymisestä ja ”hengissä pysymisestä” päättävät lopulta kuuntelijat ja katsojat.
Jos kansalaiset ryhtyvät karttamaan kaupallisen median toimijaa, katoavat myös mainosrahat ajan myötä ja konkurssi kolkuttaa ovella.
Ylellä tätä ”ongelmaa” ei ole ja se myös näkyy uutis- ja ajankohtaistoiminnassa sekä kulttuuritoimituksen puolella siten, että agendaan sopivia asioita väritetään positiivisesti ja vähemmän sopivista joko vaietaan tai niistä uutisoidaan negatiivissävytteisesti.

Heikki Porkka pe 30.11. 09:45

Heikki Porkka

Ulkosuomalainen, jonka mukaan realismi ja tosiasioiden tunnustaminen ovat ainoat oikeat lähtökohdat yhteiskunnallisista asioista päätettäessä.

tuoreimmat

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03. 13:04

Putinin puolueet eduskunnassa

ma 18.03. 12:06

Presidentinvaalin toinen kierros - äänestin pitkin hampain

to 08.02. 11:36

Haavisto ja Stubb, järkevää maahanmuuttopolitiikkaa kannattavan painajaiset

ti 30.01. 16:46

Alexander Stubb ja Elina Valtosen pipo

ke 17.01. 15:08

Mikko Puumalainen - totalitarismin puolella sananvapautta ja suomalaisten etua vastaan

ke 22.11. 17:48

Pois alta, täältä tulee pakkovalta - poltetaanko kirjoja, tuomitaanko edesmenneitä?

to 03.08. 15:45

Tiitisen listan salailu - pitäisikö Suojelupoliisi vihdoin remontoida länsimaiseksi organisaatioksi?

ke 02.08. 10:38

Harkitsen vakavasti Seiskan tilaamista

ma 31.07. 20:42

Onko nyt niin, että anteeksipyynnöt eivät enää riitä?

su 23.07. 18:17

blogit

Vieraskynä

Teemu Keskisarja: Miksi ajan Halla-ahoa presidentiksi?

ke 20.12.2023 22:32

Juha Ahvio

Frank Herbertin Dyyni ja tekoälyuhka

la 13.04.2024 00:17

Professorin Ajatuksia

Yle teki diasarjan, mutta miksi niin moni seikka unohtui?

to 13.05.2021 20:23

Marko Hamilo

Ydinvoimaa, talouskasvua ja teollisia työpaikkoja

ti 28.03.2023 20:22

Jukka Hankamäki

Sähköistävä klikinvastainen uutinen

su 07.01.2024 18:08

Petteri Hiienkoski

Puhkeaako globalismin kupla Ukrainaan?

pe 15.03.2024 23:04

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Jolla on korvat, se kuulkoon

ke 23.08.2023 20:50

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Valtuustoaloitteeni mamujen 43 äidinkielen opetuksen lopettamiseksi verovaroilla Espoossa

su 15.01.2023 14:49

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Punavihreä hallitus komentaa! Maakuoppaan mars!

la 25.02.2023 13:58

Mika Niikko

Suvaitsevaisuuden kirjavat käsitteet

su 13.09.2020 23:07

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

USA:sta johdettu sensuuriteollinen kompleksi ulotettiin Suomeen vuonna 2015 - Tucker Carlson haastatteli USA:n ulkoministeriön entistä kyberjohtajaa Mike Benziä

la 24.02.2024 12:33

Heikki Porkka

Suomi sanojen vankina - manipulointia Ylen tapaan

to 28.03.2024 13:04

Tapio Puolimatka

Pedoseksuaalisten fantasioiden varaan rakentuva seksuaalikasvatus

ke 20.03.2024 08:51

Olli Pusa

Eläkeindeksin leikkaaminen

ti 09.04.2024 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Rikkaat rikastuvat ja köyhät kituuttavat

ti 18.08.2020 10:15

Reijo Tossavainen

Auta avun tarpeessa

to 19.03.2020 07:33

Pauli Vahtera

Olisinko yrittäjä, enkä palkansaaja

su 25.10.2020 22:57

Timo Vihavainen

Häpeänsä kullakin

ke 19.07.2023 21:26

Matti Viren

Odotellaan vuotta 2023

la 14.08.2021 23:44