Blogi: Timo Vihavainen, ke 21.11.2018 22:37

Yltäkylläisyyden mitta

Kanojen arvo ja merkitys

 

Hyvä kuningas, Ranskan Henrik IV otti jo 1500-luvulla hurskaaksi tavoitteekseen, että hänen jokaisella alamaisellaan olisi varaa valmistaa sunnuntaisin kanapataa (kukko viinissä laskettaneen tässä yhteydessä myös kanaksi).

Vuonna 1769 Katariina Suuri kirjeessään Voltairelle väitti, että hänen alamaisensa talonpojat voisivat koska tahansa halutessaan valmistaa kanaa padassa, mutta viime aikoina oli eräillä seuduilla ruvettu sen sijaan suosimaan kalkkunaa.

Katariina ei varmastikaan tarkoittanut sitä, että talonpojat olisivat päivittäin mässänneet kanan lihalla, vaan sitä, että heillä ylipäätään oli kanoja, jotka antoivat munia ja höyheniä ja jotka suuren juhlan saapuessa tai yllättävän tarpeen kohdatessa voi pistää pataankin.

Yhdysvalloissa 1900-luvun alkupuolen korkeasuhdanteessa puhuttiin myös siitä, miten vaurauden kasvu mahdollistaisi sen, että joka pataan saataisiin kanaa.

Tässäkään unelmassa, jonka suuri lamakausi sitten julmasti romutti, ei ajatuksena varmastikaan ollut, että kanan kaltaista herkkua olisi syöty joka päivä. Miksi moista mässäystä olisi yleensä järjestetty? Mistä olisi kanoja edes saatu sellaisia määriä?

No, minun sukupolveni on saanut nähdä erään unelman täyttymyksen. Suomessakaan ei, niin kummalliselta kuin se saattaakin kuulostaa, eletty pelkällä liharuoalla vielä sata tai edes kuusikymmentä vuotta sitten. eipä ollut jokaisen pöydässä aina kalaakaan, saati nyt kanaa.

Unelmat paremmasta elämästä saattoivat ilmetä yltäkylläisen ruokapöydän toivomisena. Myös lokoisat olot vailla työtä ja vaivaa olivat kai useimpien toivelistalla.

Kuten kannakselainen sananlasku asian ilmaisi: ”Hyvä on keisarin eleä: saunanlauteill’ makkoap ja voisulloa syöp!”

Siitäpä tuskin saattoi kuvitella elämän paranevan.

Mutta tämähän oli rahvaan paratiisi: aitat täynnä ruokaa ja kuivia puita, pehmoinen peti ja ehtoisa emäntä vierellä. Mikäpä oli siinä vaikka kaamosta viettäessä.

Todennäköisesti sellaista rienaajaa ei ollutkaan, joka olisi siihen aikaan luojalleen suuttunut siitä, että taivas oli tiettyyn vuodenaikaan enimmäkseen pimeänä ja tiputteli lunta ja räntää maailman lasten niskaan.

Yhtä hyvin olisi voinut siitä katkeroitua, ettei omannut linnun siipiä, koiran hajuaistia tai kotkan silmiä. Jokaiselle oli omansa annettu ja siinä kaikki.

Turha sanoakaan, että tämä syvien rivien unelma yltäkylläisyydestä oli hyvin haavoittuvainen ja monen kohdalla täysin epärealistinen. Uhkia olivat säiden oikut, hallat, taudit ja sodat, tulipalot ja vammautumiset, synnynnäiset ja hankitut krempat monella olivat jo syntymälahjana. Verottaja saattoi villiintyä, sotajoukko marssia ohi. Vähänkö sitä oli uhkakuvia.

Mutta tuo kylläisyyden unelma sentään kerran saavutettiin ja niin sanoakseni vielä sivuutettiinkin. Kun takaiskuja sittemmin tuli, herättivät ne suuren katkeruuden, vaikka olivat menneisyyden mittareilla mitättömiä.

Itse olen aina elänyt hyvän ruoan äärellä, mutta kyllähän se on aika tuore asiain tila tässä maassa. Mitä kanaan tulee, muistan hyvin ne harvinaiset tilanteet 50-luvulla, jolloin munimattomalta kanalta pantiin pää poikki ja se sitten kynittiin suurella touhulla. Liha taisi olla vähän sitkeätä, mutta herkkuahan se oli, toki.

Viimein tässäkin maassa siis saavutettiin sellainen tila, jossa lihasta ja kalasta tuli jokapäiväinen välttämättömyys jokaiselle. Eiköhän se tapahtunut suunnilleen vasta 1960- luvulla.

1970-luvulla kana tuli jopa kouluruokaloihin ja oli siellä ylivoimaisesti suosituin herkku, kanaviillokin nimellä. Vielä 50-luvulla siellä oli syöty puuroa ja velliä ja oltu kyllä siihenkin hyvin tyytyväisiä. Muistelen joidenkin lipittäneen perunavelliä kymmenenkin lautasellista.

1970-luvulla oli siis eläinvalkuaisen lähteitä kaikille saatavana ja jopa halvalla. Muistan, miten oudolta ja ihmeelliseltä tuntui, että kauppojen pakastimet olivatkin yhtäkkiä täynnä kanoja ja broilereita mitättömään hintaan. Sillä kelpasi hämmästyttää moskovalaisia tuttavia.

Vain lahkolaiset korvasivat kanan ja muun herkkuruoan muulla, mutta eivät hekään köyhyyttään. Oman tuvankin olivat siihen mennessä itse kullekin ahkerat kädet rakentaneet, eikä lämmöstä tai lemmestä ollut noin keskimäärin puutetta. Poikkeuksista en tässä puhu. 1970-luvulta lähtien elettiin siis kai jo paratiisissa, ainakin menneen maailman mittareiden ja nimenomaan kanapaistin mukaan mitaten.

Siellä kuitenkin luikerteli käärmeitä. Yhden nimi oli Amerikasta saatu Smith Effect, toinen oli samasta lähteestä siinnyt Jones Effect, jotka yhdessä vaimon kanssa ajoivat miestä yhä edelleen hankkeeseen, vaikka toimeen jo tultiin. Sitten olivat ja tulivat tämä conspicuous consumption ja difference ja niin edelleen.

 Eivät ne antaneet yön lepoa eivät päivän rauhaa. Siinä sitä sitten syötiin miestä ja ennen pitkää naistakin.

Kylläisyydellä ei enää ikään kuin ollut merkitystä, nyt oli pädettävä yhteiskunnassa ja sitä paitsi taisteltava liikakylläisyyden seurauksia vastaan. Oli uudet unelmat ja uudet tarpeet. Oliko kaikki vain majan harhaa ja itse padassa hautuva kanakin pelkkää kangastusta ja tavallaan pelkkä turhake?

Onnellisuudesta ei ainakaan yhä suuremman rahamäärän jahtaamisessa ollut kysymys, sillä onnellisuuden lisääminen ei tietystä pisteestä lähtien enää onnistu materiaa kasaamalla. Toki ihmisillä on myös harhaluuloja.

Tarvehierarkiassa joka tapauksessa tulivat ajankohtaisiksi nyt yhä sekundäärisemmät asiat, tai sitten oli muita vaikeuksia. Esimerkiksi lemmenasioissa tyydytyksen hankkiminen rahalla lienee nykyään aika epätoivoista. Toki sitä voidaan siihen asiaan sijoittaa loputtomasti, mutta niillä markkinoilla käydään kauppaa myös muunlaisilla panoksilla ja uhrauksilla, joille ei välttämättä loppua ole.

On uskottavasti sanottu, että ihmisen hyvinvointi ei ole summa, vaan tulokäsite. Jos yksikin perustarve on nollan tasolla, tekee se myös tulosta nollan. Näin voi ihminen elämänsä kokea myös kanapadan äärellä.

Mutta nämä ovat kananäkökulman todellisuudesta katsoen sivuseikkoja. Kanan ystävä saattaa yhä uudelleen ja uudelleen todeta, että muuan ihme on tapahtunut ja ainakin yksi perustarve on mahdollista täysin tyydyttää, ellei siitä vapaaehtoisesti luovu.

Viikonlopun huolellisesti haudutettu ja hyvin maustettu kanapata on juhlaruokaa, joka on aina vain herkullista ja johon jokaisella on varaa. Se on aitoa rikkautta, jonka arvo ei muutu suhdanteiden myötä.

Mutta harva taitaa tänään enää ymmärtää, miten uusi asia tämä kanalla mitattava hyvinvoinnin peruskivi on. Keskuudessamme elää vielä paljon ihmisiä, joiden elämässä nälänhätä tai ainakin ankara elintarvikepula ovat olleet tosiasia. Kanan saaminen pataan oli silloin kaukainen ja usein aivan epärealistinen haave, aivan kuten se oli satoja vuosia sitten.

Voi vain toivoa, etteivät kelpo siivekästä syrjäytä kaiken maailman pörriäiset ja madot. Arvostakaamme nyt ainakin sitä, etteivät ne vielä ole kenellekään pakollista ruokaa. Kun kanat porisevat padoissa, ovat asiat vielä hyvin.

 

Timo Vihavainen ke 21.11. 22:37

Timo Vihavainen

Timo Juhani Vihavainen on toiminut Helsingin yliopiston Venäjän tutkimuksen professorina vuodesta 2002. Hän on tutkinut myös Suomen historiaa, jossa hän on keskittynyt erityisesti niin sanotun suomettumisen aikaan 1960-luvulta 1980-luvulle.

tuoreimmat

Imperiumin rajat

ke 26.06. 23:57

Suunnitelmat oli vahvistettu

ke 26.06. 00:07

Demokraattinen repressio

ma 24.06. 23:40

Saaristolaivaston vaiheista

ma 24.06. 00:18

Venäjällä osataan

to 20.06. 23:01

Maa, joka oli

ti 18.06. 23:48

Helppohintaisuuden kysymyksiä

la 15.06. 01:04

Edelläkävijämaa

su 09.06. 22:53

Heräämisiä

to 06.06. 23:11

Kyydistä ja kyydityksistä

ke 05.06. 23:40

blogit

Vieraskynä

Kirkko ja Pride - Miksi homoteologiset argumentit eivät vakuuta

to 27.06.2019 00:12

Juha Ahvio

Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ja Helsinki Pride -yhteistyö kirkkolain ja kirkkojärjestyksen valossa

to 20.06.2019 23:03

Professorin Ajatuksia

Demarit pettivät tanskalaiset

ke 26.06.2019 23:51

Marko Hamilo

Puolusta Eurooppaa, äänestä euroskeptikkoa

la 25.05.2019 16:12

Jukka Hankamäki

Tarkistuksia Titanicin törmäyskurssiin

ti 04.06.2019 23:07

Petteri Hiienkoski

Poliittisesti harhaanjohtavaa laintulkintaa oikeustieteilijöiltä

ma 24.06.2019 15:54

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

PS:n eurovaalitulos historiansa paras

ma 27.05.2019 20:18

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Multikultin edistäminen hallitukselle ilmastotoimia tärkeämpää

ma 24.06.2019 14:28

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Kirja-arvio: Seksuaaliutopia - Feministien sota sivistystä vastaan

ke 29.05.2019 09:00

Arto Luukkanen

Kokko-kieltolaki ei sytytä

ma 24.06.2019 23:43

Mika Niikko

Hallitusohjelma, Seta ja lapset

ke 26.06.2019 00:10

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

HBO Chernobyl sarja - Greenpeacen valheellista narratiivia

su 16.06.2019 10:20

Heikki Porkka

Facebook rakastaa minua

ke 26.06.2019 21:53

Tapio Puolimatka

Sukupuoli-ideologia estää kriittisen seksuaalikasvatuksen

ti 18.06.2019 00:49

Olli Pusa

Vappusatasesta juhannuskympiksi?

la 22.06.2019 10:11

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Ev.-lut kirkosta vasemmiston kivakerho

ti 18.06.2019 13:42

Reijo Tossavainen

Voiko pahemmin epäonnistua kuin Soini?

ti 25.06.2019 19:04

Jessica Vahtera

Sananvapauden puolesta on taisteltava

ma 24.06.2019 10:45

Pauli Vahtera

Kansanvaihdon kiihdyttäminen

pe 07.06.2019 23:27

Timo Vihavainen

Imperiumin rajat

ke 26.06.2019 23:57

Matti Viren

Mitä on köyhyystutkimus?

ma 24.06.2019 00:19