Blogi: Professorin Ajatuksia, ti 13.11.2018 23:09

Nuorten pahoinvointiin on puututtava

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tuore kohorttitutkimus kertoi, että nyt parikymppisten nuorten parissa erilaiset mielenterveyden ongelmat ovat oleellisesti yleisempiä kuin nyt kolmikymppisten ikäluokassa. Tytöillä oli 2,3-kertainen määrä mielialahäiriödiagnooseja poikiin verrattuna, kun pojilla puolestaan oli psyykkisen kehityksen häiriöitä 2,4-kertainen määrä tyttöihin verrattuna.

Toki suurimmalla osalla suomalaisnuorista elämä on mallillaan, mutta siitä huolimatta negatiiviseen kehityskulkuun on syytä kiinnittää huomiota, sillä ongelmat olivat selvästi yleisempiä parikymppisillä kuin kymmenen vuotta vanhemmilla. Eikä tässä yhteydessä voine liikaa korostaa, että jokainen ongelmainen nuori on inhimillisen pääoman tuhlausta, raskasta nuorelle itselleen sekä hänen lähimmäiselleen ja pois yhteiskuntamme kehittämisen potentiaalista.

Nyt tutkitussa ikäluokassa - eli Suomessa vuonna 1997 syntyneissä - ei ole vielä juurikaan mukana kehitysmaataustaisia nuoria, joilla tiedetään olevan oleellisesti suurempia ongelmia kuin kantaväestön jälkikasvulla. Siten on odotettavissa, että tulevien vuosikymmenten aikana yhä suurempi osa ikäluokista päätyy mielenterveysongelmiin, ellemme löydä sitä viisastenkiveä, jolla tilanne saadaan korjatuksi.

Tässä tilanteessa onkin oleellista, että nuorten lisääntyneiden mielenterveysongelmien syyt selvitetään ja kevään vaalien jälkeinen hallitus paneutuu aivan erityisesti tämän ongelman ratkaisemiseen, sillä ilman tervettä nuorisoa ei Suomella voi olla myöskään hyvää tulevaisuutta.

Aiempia ajatuksia samasta aihepiiristä:
Lapset - ne kaikista rakkaimmat
Naisopettajat sorsivat poikia!
Jyväskylän dosentti ehdottaa suomalaisten aivopesua

 

Professorin Ajatuksia ti 13.11. 23:09

Professorin Ajatuksia

Professori on ammattitutkija, ja tullut valituksi professuuriin 2000-luvun alkupuolella. Kirjoitan blogia nimimerkillä voidakseni kommentoida vapaasti asioita, joista kaikki eivät välttämättä ole oikeaoppisia tai vallitsevan politiikan mukaisia.

tuoreimmat

Yllättäviä käänteitä

ti 23.04. 22:21

Väkivaltaisen sarjaseksuaalirikollisen ihmisoikeudet

ma 22.04. 22:05

Halla-ahosta pääsiäisen kunniaksi

su 21.04. 22:51

HS:n rikosuutisista pohjaa EU-vaaleihin

la 20.04. 00:30

Miksei rahaa löydy katastrofiapuun?

to 18.04. 23:57

Sirpa Kurppa vaati väestöräjähdyksen tukemista luopumalla lihansyönnistä

ke 17.04. 21:41

Ilmastonmuutos. Nyt?

ti 16.04. 22:42

Syntyykö Rinteen ensimmäinen?

ma 15.04. 23:46

Johanna Vehkoo ja orwellilainen tasa-arvo

la 13.04. 23:47

Vaalikoneiden oikeasta käytöstä

pe 12.04. 00:06

blogit

Vieraskynä

Pääsiäinen ei unohdu edes taivaassa!

la 20.04.2019 00:43

Juha Ahvio

Vaikuta vaaleissa kristillissosiaalisen ja kansallismielisen arvokonservatismin puolesta!

la 13.04.2019 23:49

Professorin Ajatuksia

Yllättäviä käänteitä

ti 23.04.2019 22:21

Marko Hamilo

Kuinka muutosta äänestetään - miksi oikeistolaisen kannattaa äänestää perussuomalaisia

su 14.04.2019 09:35

Jukka Hankamäki

Vahvoja suosituksia

ke 17.04.2019 21:44

Petteri Hiienkoski

Jeesuksen kuolemantuomio ja valtapoliittinen suhmurointi

su 21.04.2019 03:29

Tapio Holopainen

Mistä on pienet getot tehty?

ma 27.08.2018 23:18

Laura Huhtasaari

Miksi europarlamenttiin?

ke 24.04.2019 10:45

Petri Kaivanto

Vallankaappaus

ke 14.06.2017 09:13

Henna Kajava

Perussuomalaiset ei ole oikeistopuolue

ma 22.04.2019 17:25

Piia Kattelus

Hallitsematon maahanmuutto ja liittoutumispolitiikka ovat nostaneet terrorismin uhkaa Suomessa

ke 17.01.2018 08:44

Henry Laasanen

Mitä termi "vihervasemmisto" tarkoittaa?

pe 24.08.2018 09:42

Arto Luukkanen

Keskusteluja Suur-Pormestarin kanssa ihmisarvosta

ma 22.04.2019 22:09

Mika Niikko

Somekampanja käänsi tuhansien turvapaikkavaeltajien suunnan

su 07.04.2019 23:11

Musta Orkidea

Vieraskynä: Kirje eräältä äidiltä

pe 08.02.2019 13:23

Mikko Paunio

YLE: "Kunhan vain osaat takoa kyrpänä kontenttia"

to 18.04.2019 16:04

Heikki Porkka

Demokratia - Virossa toteutuu, Suomessa halveksitaan

ke 17.04.2019 10:07

Tapio Puolimatka

Seksuaalinen normittomuus tekee nuorista helppoja uhreja

ke 10.04.2019 22:55

Olli Pusa

Eduskuntavaalien jälkeen

ke 24.04.2019 13:56

Alan Salehzadeh

Ei shariaa länteen, vaan länsimaiden tasa-arvoinen lainsäädäntö muslimimaihin

ti 12.06.2018 11:53

Janne Suuronen

Chile ja media

to 04.04.2019 21:30

Reijo Tossavainen

SDP romahtaa pysyvästi. PS pysyy vahvana

su 21.04.2019 08:16

Jessica Vahtera

Säästöjä ammattiylpeyden hinnalla

to 04.04.2019 19:27

Pauli Vahtera

Etuoikeutetut

la 20.04.2019 00:46

Timo Vihavainen

Kömmähdyksiä

ti 23.04.2019 22:22

Matti Viren

Koulutus avain kaikkeen

ti 23.04.2019 22:31